Näytetään tekstit, joissa on tunniste budjettimatkavinkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste budjettimatkavinkit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Hotellien kallistuneet hinnat: vinkkejä mitä tilalle

kuva.

Hotellien hinnat ovat kallistuneet tänä vuonna todella paljon, ainakin Euroopassa. Eikä enää edes tähtiluokitus vaikuta aina hintoihin, eikä välttämättä edes se että voi olla jaettu vessa käytävällä tai muuta. Lisänä saattaa tulla myös korkeat turisti/kaupunkiverot jotka nostavat hotellien hintoja entisestään. Niinpä ajattelin juuri siksi jakaa vinkkejä mitä muuta voi varata hotellien tilalle: interhome löytyy loma-asuntoja aina kalliimmista villoista myös halvempiin asuntoihin. Homestay on sivusto jossa voi varata majoituksen ulkomailta toisten kodista, ihan hyvä vaihtoehto avoinmielisille matkailijoille. Petsitter sivustolla tulee olla kokemusta lemmikeistä, voi varata majoituksen ulkomailta toisten kodeista ja hoitaa lemmikkejä. Roomgo sivun kautta voi vuokrata huoneita eri kohteissa. Nestpick sivulla voi myös vuokrata pelkkiä huoneita, mutta täytyy muistaa että niissä on yleensä jaettu keittiö ainakin. Sivustoja nopeasti vilkaisemalla löytyy esim. huone Barcelonassa noin 350e kk vaikka kesälomaa varten. Tosin vuokraamalla huoneen täytyy olla valmis siihen että asunto on jaettu. Mitä minä aion itse kokeilla? no olen ollut jo loma-asunnoissa, mutta voisin kokeilla myös jotain muita. Olen kyllästynyt hotellien huippukalliisiin hintoihin ja turistiveroihin joista kertyy aika suuria summia etenkin jos on kauan matkoilla, esim. 3e turistivero per päivä tekee kuukaudessa jo lähes sata euroa. Viime aikoina turistiveroja on vain lisätty useisiin kohteisiin, eikä sekään enää merkkaa veroihin onko kohteessa nähtävyyksiä vai ei. Taidan jättää tänä kesänä joitakin kohteita käymättä. Myös Euroopan leirintäalueilta saattaa löytää edullisen mökin, mutta ei aina kun nekin ovat kallistuneet nyt. Äkkilähtömatkat voi tulla huomattavasti halvemmiksi kuin roadtripit nykyisin ja junissa on myös yöksi koppivaunuja jos nukkuu hyvin voi olla junassa yötä. Katso myös aikaisempi juttuni budjettimatkakohteita Euroopassa.

Hotels in Europe has become so expensive especially in these years (also with citytax system that will add prices to be higher) so here is tips what else you could also book: Interhome holiday apartments. Homestay could be a one choice if you are ready to spend holiday at someone's house. Roomgo rent a room abroad, usually with shared kitchen. You could also try petsitting and camping. In this year hotels has become overly expensive especially in Europe.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Budjettimatkakohteita Euroopassa


Saranda kuva.
Vaihteeksi budjettimatkavinkkejä budjettikohteisiin. Hyvä matka ei välttämättä ole aina huippukallis. Eurooppa on vuosien aikana kallistunut ihan todella paljon, mutta vielä löytyy muutamia budjettikohteitakin. Adrianmerellä olisi Albania, joka ei ole vielä turistimassojen täyttämä mutta silti voi nähdä vaaleansinisen meren, vuoria ja viettää lämpimän loman luonnon äärellä. Sarandasta voi käydä myös lauttaretkellä Korfun puolella. Slovakian Bratislava on yksi omista suosikeistani budjettimatkoille, sillä kohde sijaitsee aivan Wienin lähellä mutta hintataso on erittäin paljon halvempi. Ostin aasialaisista ravintoloista vain eurolla annoksia ja paljon muutakin syötävää olisi ollut eurolla ravintoloissa nuudeleista liharuokiin keittoihin ja jäätelöihin. Annokset eivät millään tavoin hävinneet Saksan tai Wienin ruuille, niissä samankaltaiset annokset maksaa enemmän. Myös vaatteita näytti löytyvän yhä edullisesti noin 10-20e, tosin samoilla hinnoilla voi löytää vaatteita myös Italian viikkokatumarkkinoilta. Luonto on keväällä vihreää ja on myös vuoristoa ja Tonava.

Etelä-Euroopan kohteiden lisäksi Slovakia on yksi niistä joihin voisin kuvitella lähteväni koska vaan. Arkkitehtuuri on Bratislavassa aika samankaltaista kuin muuallakin Keski-Euroopassa eli monenlaista ja jotain Suomellekin tyypillistä siellä on en osaa sanoa mitä mutta metsät ja ehkä joku osa kulttuuria. Alueella myös Tonava, kantosiipialuksella tai risteillen pääsee lähimaihin kuten Budapestiin ja Wieniin. Ja lisääkin on Latvia, Budapest, Bukarest ja Turkki. Italiasta mainitsin jo aiemmin budjettikohteisiin lukeutuu Puglian seutu ja muut etelä-Italiassa, etenkin pikkukohteet turistikaupunkien ulkopuolella. Ainakin kahviloissa ja ruokakaupoissa on jo ihan huomattavan suuret hintaerot etelä-Italian ja pohjoisen välillä. Etelä-Italiassa voi yhä löytää eurolla jäätelöä ja kakkupalan sekä ilmaisia rantoja. Ainakin Sisiliassa ja Sardinian pikkukohteissa rannalle saa kävellä ilman sisäänpääsymaksuja. Luultavasti sama myös Campaniassa ja Calabriassa. Rantatuolit ja varjot yleensä maksaa, mutta niiden tuotot ainakin saarilla menee yleensä rannan työntekijöille kuten rantavahdeilla mikä on systeeminä ok. Italiassa on toki myös kohteita joissa rannat on yksityisomisteisia, mutta yhä on alueita joissa rannat on koko paikallisväestön käytössä. Portugalin rannikon luvataan olevan huomattavasti edullisempi kuin Espanja ja siellä voi ihailla linnoja tai surffata. Viime kesänä myös huomasin sen että Ranskan majoitukset oli halvempia kuin käymissäni Espanjan kohteissa. Budjettikohteet jäävät turhan usein suosituimpien kohteiden varjoon, vaikka myös budjettikohteiden paikalliset tarvitsevat turismituloja ja kävijöitä ja osa niistä on tosi hienojakin kohteita. Nyt on rantapallon haussa myös äkkilähtötarjouksia Sisiliaan. Aikaisempia juttuja: budjettikohteet Italiassa. Kuinka matkustaa edullisemmin. Budjettimatkavinkkejä majoituksia.

Budget travel tips: Europe has become very expensive in these years but there is still few budget friendly destinations to visit. Adriatic coast you could visit Albania, there is beaches, mountains and nature. Also possibility for a ferry trip to Corsica from Saranda. Bratislava is one of my favourite budget friendly destinations. It's near Vienna (there is hydrofoil from Bratislava to Vienna and Budapest) but Bratislava is a lot of cheaper than Vienna. Example restaurants were cheaper. And there is Danube riverside also. Personally I would choose Slovakia to visit about any time as also Southern Europe. Budget destinations in Europe include also example Lithuania, Bucharest. Portugal's coast is still cheaper than Spain. It's possible to see beautiful castles in Portugal and surf. More budget friendly in Italy is Southern Italy there is still possible to find cheaper food than in North Italy and free beaches without entry fees or service charges. Budget destinations are usually in the shadow of more famous destinations but also worth to see. 


Arkkitehtuuria Bratislavassa

Architecture in Bratislava

kuva.
Kuvassa Gargano Puglia. Pugliaan on alunperin muuttanut kreikkalaisia kauan sitten, joten Kreikalla on vaikutuksensa arkkitehtuuriin ja myös murteisiin. Etelä-Italiassa on todella hyviä rantoja joissa voi nähdä pikkukaloja meressä, joten rantojen osalta etelä-Italia voittaa mielestäni ainakin espanjan kesän täydet turistirannat. Etelä-Italian rannoilla suurin osa turisteista on muualta Italiasta. Jos ajaa autolla tai menee junalla, voi löytää myös autioita rantoja etelä-Italiassa.

Gargano Puglia has still some Greek traditional influence. Sea in Southern Italy is still beautiful and clear. 

kuva.
Puglia

Vilna kuva.
Vilnius


kuva.
Portugal's coast

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Budjettimatkavinkkejä kesäksi majoituksia ja valmismatkoja

kuva.
Homestay on sivu josta voi löytää 20-60e jaetun asunnon eri maista. Se voi olla yksi budjettivaihtoehto, jos etsii mahdollisimman halpaa majoitusta. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että majoitus voi olla minkälaisessa vaan kodissa ja täytyisi olla hieman sosiaalinen, jotta voi asua vieraiden keskellä. Tuossa vaihtoehdossa hyvää on se että voit samalla tukea aidosti paikallisia. On eettistä tukea paikallisia. Mukana on eri maita New Yorkista Espanjaan yms. Matkustaminen on usein todella kallista, mutta vaihtoehtoja voi löytää kun etsii. Tänä vuonna useat hotellit ovat nostaneet hintatasoaan perustasosta luksukseen, joten yksi budjettivinkki olisikin kotimajoitukset. Tarjouksia kannattaa etsiä ja verrata hotellien hintoja useilla sivuilla katso hotelscombined vertaussivu. Hyviä tarjouksia voi joskus löytää. Aiemmin vinkkasin myös siitä että tilaa hotelli varaussivujen uutiskirjeet, joista saa joskus alekoodeja.

Budget travel tips: 
check homestay if you could spend holiday in shared home abroad. Check hotels prices before booking on hotelscombined

kuva.

Top10 matkatarjoukset
 sivulta löytyy edullisia valmispakettimatkoja useisiin etelän kohteisiin, esim. Venetsia, Murcia, Alicante, Toskana, Katalonia (kuvassa), Kreikka. Mitä suosittelen: Alicantessa on upea El Palmeral palmupuisto, muuten kohde on aika perusrantakohde mutta palmupuutarha on näkemisen arvoinen niitä on vain vähän Euroopassa. Tarjouksissa on myös Katalonian rantakohteita, tosin niissä menee turistivero kuten Italiassakin. Katalonian meri on hieno ja kylistä voi käydä junaretkellä Barcelonassa. Venetsia on mielestäni ehdottomasti näkemisen arvoinen edes kerran. Etelän maista halvimpia taitavat alkaa olemaan Turkki ja Albania, Espanjassa ruokakin on kallistunut. Kun varaa edullisen valmismatkan täytyy kuitenkin muistaa ettei sillä hinnalla saa välttämättä luksusta, usein kyse on perustason majoituksista. Perustaso voi olla kyllä hyväkin, riippuu niin paljon monista eri asioista. Riippuu myös omista vaatimuksista, kuuluuko vaatimuksiin uima-allas vai ei. Olen joustanut tuossa ja kesällä minulle riittäisi puhdas meri. Oletko valmis maksamaan aamupalasta erikseen vai syötkö esim. pikaruokalassa. Jos haluaa luksusmajoitukseen, sellaista varten kannattaa säästää tai tehdä vaikka kahta työtä jos pystyy. Kalliin näköiset majoitukset voivat olla myös edullisia muualla esim. Aasiassa on edullisia huviloita. Aikaisempia budjettivinkkejä: ilmaista nähtävää matkoilla.  Budjettikohteet Italiassa.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Budjettimatkakohteet Italiassa ja muualla

Kuva.
Onko sellaisia kuin budjettikohteet Italiassa? kyllä on ja kokoan tämän erityisesti kesämatkalaisia ajatellen. On esim. Puglia ja Genova. Genovassa on jonkun verran edullisempia majoituksia, ajankohdasta riippuen tapahtumien aikaan ei. Löytyy yhä edullisia ruokia kuten 3e annokset kiinalaisissa sataman lähistöllä, noin 20e laukkuja, vaatteita 10-20e sun muuta. Voisi yhä sanoa että on. Pugliassa voi syödä hyvää tuoretta ruokaa ja ihailla merimaisemia, säänkin pitäisi olla todella aurinkoinen. Tänä vuonnakin huomasin että ruokakaupat ovat yhä edullisempia etelä-Italiassa kuin pohjoisemmassa Italiaa. Osa kaupoista on myös edullisempia kuin Espanjassa, jossa hinnat ovat kovasti nousseet. Marjoja löytää noin 1-2e, limuja noin 0,20-0,50s, sandaaleja 2-4e. Turistivero menee mutta viikon ajan mikäli on yhdessä ja samassa majoituksessa. Mitä muita budjettivinkkejä voisin antaa: se sama että majoitukset täytyisi aina varata etukäteen, mutta koska se on vaikeaa tien päällä niin vinkkaan myös hotelli alekoodeista. Jos koodit eivät toimi kannattaa katsoa niiden aikaraja ja vaihtaa sivulla lipusta maa. Jostain syystä alekoodeja ei ole erityisemmin suomalaisille suunnattu, joten niitä kannattaa itse etsiä googlesta. Alekoodeilla voi saada noin 10-30e loppuhinnasta pois joten kannattaa. Jos tilaa eri varaussivujen uutiskirjeet, saattaa joskus saada myös sähköpostiin alekoodeja.

Välimeren ruuan hintatasosta: uskon että tämä kiinnostaa monia, joten tässä tältä vuodelta. Pohjois-Italiassa on toki ruoka kalliimpaa kuin etelä-Italiassa. Huomasin jälleen etelä-Italiassa että monet tuotteet on siellä paljon halvempia ja esim. minikakkupaloja ja marjoja löytää yhä edullisesti hieman yli eurolla. Aasialaiset ravintolat ja pitsat ovat yhä edullisia Italiassa juurikin Genovan sataman seudulla. Espanjassa on jo melko kallista, ainakin Barcelonassa ja muualla monet tuotteet on saman hintaisia kuin Suomessa. Ihmetytti Espanjan hintataso. Marjoja löytää noin 2-4e joka on Suomen hintatasoa ja valmissalaatit 3-6e. Ravintoloissa annoksia 10e alkaen, ei todella halpaa. Merkkikauppoja on paljon lisätty Espanjaan, joten hintataso on siltäkin osin kallistunut paljon. Luulisi että edullista voisi vielä olla Maltalla, Portugalissa, jossain päin Kreikkaa, Slovakiassa ravintolaruuat oli halpoja. Mielestäni Espanja ei ole enää budjettimatkakohteiden kärkipäätä koska se on kallistunut huimasti suurturismin ansiosta. Ei ihme jos budjettireissaajat alkavat siirtyä esim. Portugaliin Espanjasta. Budjettimajoituksia voi löytää, mutta ruoka ei ole enää budjettihinnoissa Espanjassa. Jos minä saan muualla 5e täyden ruokakassin, Espanjassa muutamia tuotteita. Jos käyt Euroopassa lomalla ei turistisesonkina ja ei tapahtumien aikaan, voit löytää edullisempia majoituksia silloin. Majoituksista: majoituksia on myös kallistettu, majoituksen voi löytää edullisesti jos majoittuu hostelliin tai vuokraa yksityisiltä. Itse yritän nykyään suosia kumpaakin, ainakin jos hostellissa saa yksityishuoneen. Hinnat vaihtelevat huimasti majoitusten osalta tapahtumien ja sesongin aikaan, joten muista tarkastaa tapahtumakalenterit kohteissa. Kaikki konsertit, kongressit, messut ja festivaalit kallistavat majoitusten hintatasoa heti ja myös juhannusta vietetään Espanjassa. Hotelleissa myös omistajat voivat tuosta noin vaan kallistaa hintoja yks kaks. Italiassa on keskikesän juhla eri aikaan elokuussa. Pixabayn kuvassa Pugliaa.

Budget travel destinations in Italy, is there? yes. Italy is known to be more expensive in summer but there is still possible to find destinations also suitable for budget travelers. Visit example Genoa, there you can find still cheap clothes and food near harbour. Visit Puglia there is beautiful sea views and fresh tasty food. What about where to find cheap food? Northern Italy is still more expensive than Southern Italy but you can still find cheaper food in South Italy I notice. Exactly I found more expensive markets in Spain, somehow Spain has became more expensive this year than before I notice. Unluckily Europe has become more expensive to visit but maybe you can still find budget friendly choices in Malta, Portugal, Slovakia, somewhere in Greece perhaps. If you visit out of tourist season at least accommodation prices could be then cheaper. All kind of happenings such as festivals, congress and more will get hotels prices sky high.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Budjettimatkavinkit: missä kaikessa voi säästää

Maltankuva.
Uusia budjettimatkavinkkejä, näitä kokoan aina välillä inspiraationa muille ja minulle. Lähes kaikessa voi säästää. Jos maksaa ruuasta Sveitsin hintaa ei ole ihme jos ei jää jäljelle matkarahaa, Suomen ruuan kallis hintataso on kyllä harmi. Myös uutuuselektroniikka on erittäin kallista merkistä riippuen, jonkun tietyn puhelimen hinnalla voi ostaa lukuisia lähimatkoja, tai sitten yhden tai muutaman kauko/kiertomatkan. Esimerkiksi tiettyjen luksuspuhelimien hinnalla saa risteilyn kauas tai kiertomatkan. Ne ovat valintoja joita jokainen tekee joskus omista kulutustottumuksista riippuen, jos elektroniikka tekee sinut onnellisemmaksi osta se ja jos asia on toisinpäin ota matka. Missä voi myös yrittää säästää: lennot, jos pystyt ja löydät halpalentoja mene niillä tai matkusta vaikka interraililla. Ota lento ilman vaihtoja koska siinä säästät myös aikaa, kentillä nukkuminen ei ole kiva säästökeino. Mitä pidempään vietät aikaa yhdessä kohteessa, sen enemmän säästät lennoissa koska lentely edes takaisin maksaa enemmän ja enemmän kuin junaliput joilla voit tehdä retkiä lähiseuduille kohteessa. Esimerkiksi Italiassa on yhä junalippuja 5-10e vaikkapa Venetsian läheltä muualle. Eli kokeile slow travel tyyliä: matkusta yhdessä kohteessa löytäen sieltä uutta, siinäkin voi säästää. Tykkäätkö kuluttaa rahaa esim. elokuviin? elokuvissa on aivan mahtavia mieleenjääviä leffoja, mutta elokuvia löytää myös kirjastosta, netflix ja parhaimmat voi käydä kerran leffateatterissa katsomassa. Meneekö raha urheiluun?  kokeile myös ilmaisia harrastuksia kuten ulkoilu/lenkkeily, rappustreeni, kotijumppa/tanssi, kotijooga, kävely. Youtubesta löydät useita hyviä videoita urheiluun, musiikkiin ja ruuanlaittoonkin liittyen. Jos haluat matkustaa kaukomaille vaikka laivalla niin kokeile matkaa vaikka rahtilaivalla. Etsitkö vielä tyyliäsi ja rahaa menee vaatteisiin? sovita aina ensin vaatteet ennen niiden ostamista. Suosi alennusmyyntejä ja kurkkaa myös mm. netin myyntisivut ja ulkomaiden markkinakojut. Markkinakojuista löytyy vähän kaikenlaista, Italiassa kattiloista vaatteisiin. Sisustaminen harrastuksena voi myös olla kallista.

Comino Malta.

Etkö ole loistokokki? no en minäkään, mutta voit silti oppia uusia ruokia netistä saat runsaasti ohjeita. Vaikka käyttämällä mausteita tavallisestakin ruuasta saa hyvää. Jos löydät mieleisen majoituksen kysy tarjous vaikka koko kesälle, näin ollen saatat säästää. Missä olen itse säästänyt: merkkituotteet olen jättänyt. Elektroniikassa pyrin säästämään eli ostan mieluiten alle 200e, yritän tehdä alelöytöjä, vertaan ruuan hintoja kuten myös majoitusten ym. Laitan yleensä ruokaan 5e/päivä tai pyrin siihen. Ymmärrän kuitenkin etteivät kaikki pysty matkustamaan, mutta vaihtoehtoja on ja niihin pitää tarttua tai voi vaikka kotimaassa matkailla. Joskus voi joutua myös miettimään haluaako oman asunnon vaiko matkan, ne ovat valintoja joita useimmat tekevät minä myös. Jos haluaa suurelle maailman ympäri matkalle, myös sen voi toteuttaa edullisemmin:  ota esim. risteily kauas, tai kierrä Eurooppaa majoittumalla edullisimpiin majoituksiin jos löytyy. Olet saattanut nähdä kuvia huikeista safarimatkoista luksustelttoineen, mutta myös Afrikan safarimatkan voi toteuttaa edullisempana versiona jos menet vain viikonlopuksi. Olen nähnyt matkoillani pitkäaikais sairaitakin matkailijoita, joten melkein kaikilla länsimaalaisilla on jonkinlainen tilaisuus matkustaa. Kaikilla ei ole täysin samoja mahdollisuuksia, mutta kaikille kuitenkin annetaan joitain mahdollisuuksia ja niistä pitää valita. Se on ollut silmät avaava kokemus nähdä että vaikka ihmisellä ei menisi hyvin tai ei olisi rikas,  silti voi matkustaa ja olla onnellinen. Kaikilla ihmisillä ei voi olla superpalkkaa, mutta se ei estä matkustelua jos ei anna sen estää:  matkustelua on aina ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Jos et nyt pääse kauas, säästä siihen yhteen unelmamatkaasi ja myöhemmin saatat päästä tai löydä lähikohde ja ylläty uudesta unelmamatkasta. Niin moni asia on elämänasenteesta kii: haluaako kaiken heti nyt, vai onko valmis valikoimaan ja säästämään. Suosittelen valitsemaan ne pakko nähdä matkakohteet ja säästä niihin. Minulle pakko nähdä kohteita on ollut esim. Venetsia. Jos haluat edullisemmalle risteilylle niin syksy ja talvi on risteilyjen hinnalta halvempaa kuin kesä. Me eurooppalaiset olemme siitä onnekkaita että Euroopassa on todella erilaisia kohteita melko lähekkäin rannoista kulttuurikaupunkeihin ja lumivuoriin. Matkustelu ei ole vain hyväkuntoisen länsimaisen eliitin yksinoikeus. Adalmina's Adventures kirjoitti hyvin jutun kuinka matkustaa edullisemmin. Kuvissa Maltaa, joka on vielä budjettimatkakohde ja 2018 kulttuurikaupunki. Comino näyttäisi hyvältä uintikohteelta. Vanhempia vinkkejäni: kuinka matkustaa edullisemmin.  Budjettimatkakohteita upeiden kuvien kera. Edullisesti matkalle.  Kesän budjettimatkavinkit. Matkailusta pitävälle hyviä ammatteja.

New budget travel tips: 
You can always try to save a little bit. If you buy expensive electronic brands you may notice with the same amount you can buy many travels or one or few travels far away. If you like to buy most expensive phone then buy it if it makes you happy but if you like traveling more you could choose it. Slow traveling is a one way of trying to save money because when you spend time in 1 destination and not taking flights around all the time you could save. If you spend much money for sport you can also try free sport: jogging, walking or dancing at home etc. All sport is not expensive it depends which choices you make. I understand that all people can't travel (or don't get the chance) but you can still travel in your own country: go by train and find nice places around, it's one good choice. Decide which destinations are must see destinations to you and pick first destinations worth of saving. Example to me one must see destination has been Venice. Sometime I see also sick people traveling and then I knew that even if the person is not the most healthy or rich it's still possible to travel and enjoy life. We all got some chances and then must choice. Photos of Malta, Malta is still a budget travel destination and Comino seem to be a good swimming place.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kuinka matkustaa edullisemmin lisää vinkkejä

kuva.
Budjettimatkavinkit osioon nyt lisäjuttua, eli vinkkejä siitä miten voisi matkustaa paljon edullisemmin: kodin vaihtaja, tämä on ulkomailla suositumpaa eikä katso ikää. Vaatii rohkeutta ja avointa mieltä. Näet uuden maan ja myös sen miten toiset elävät ja asuvat. Silloin ei tarvitse maksaa lomamajoitusta, ellei se koti olisi siinä kunnossa (roskainen, risa tms.) että olisi pakko mennä hotelliin. Kodinvaihtoa varten on esim. home exchange sivu. Joitain liittymismaksuja kodinvaihto sivulla lienee kyllä olevan. Edullisia äkkilähtöjä voi löytää jos metsästää niitä tarpeeksi paljon ja jos ei ole nirso, sillä edullisiakin kohteita on yhä. Välimeren maissa on hyviä ja edullisia kohteita kun etsii. Unkarissa, Bratislavassa ja Prahassa voi vielä päästä käymään edullisesti. Bussimatkailu on myös yhä edullista, mutta tietysti siinäkin on omat haittansa kuten pitkät matkustusajat, jos sellainen kiinnostaa katso Eurolines.

Missä voi säästää ennen matkalle lähtöä: ostatko joka päivä jotain sellaista mitä et aivan välttämättä tarvitse. Myös asumisessa voi säästää eli voi asua vaikka edullisemmin jaetussa asunnossa tai mennä itse sellaiseen asumaan tai vuokrata yhden huoneistaan. Jos on 24h reissussa niin silloin oman asunnon pitäminen saattaa olla vain rahaa vievä menoerä, jolloin maksettavaksi tulee myös asunto matkojen lisäksi. Itse säästän tuossa etten tee niin. Au pair, jos haluat ulkomaille ja saada vielä jonkunlaista palkkaa. Usein työ on lastenhoitoa/kodinhoitoa yms. Työ voi tosin olla myös rankkaa, mutta samalla näet uuden kohteen ja kulttuurin. Yleensä kuuluu myös ilmainen majoitus toisten kodissa, jolloin ei tarvitse maksaa vuokraa missään muualla erikseen. Nuorisovaihdossa 16-26v voi hakea. Vaihto-opiskelu, tämäkin voisi olla aika hyvä vaihtoehto opiskelijoille nähdä uusi maa ja kulttuuri. Tosin opiskelumajoitus täytyy yleensä maksaa (ja nähdä) erikseen. Kohteeseen kannattaa tutustua jo etukäteen lomalla, ettei tule pettymyksiä. Vaihtoehtoja on useita eri kun tarpeeksi miettii ja valikoi. Halvoista majoituksista en pysty antamaan niin paljoa vinkkejä kuin haluaisin koska joissain budjettihotelleissa on tapana huijata maksuilla. Paras konsti löytää halpa majoitus voisikin olla kodin vaihtaja, opiskelija, jaettu huoneisto, hostellit, leirintäalueet jne. Jos löydät yksityisen perheen pitämän majatalon, kysy alennus. Jos pystyy maksamaan kaiken käteisellä voi yrittää välttää huijaukset hotelleissa. Matkustelu on usein halvempaa sesonkiajan ulkopuolella kuten syksyllä+talvella ja ei niin suosituissa kohteissa. Kuvassa Kornati saari Kroatiassa. Edullisia pakettimatkoja tälle kesälle: Lomakuumetta Kroatia. Madeira. Prahan matka+risteily.  Lisää vanhempia budjettimatkavinkkejäni:  Budjettimatkakohteita upeiden kuvien kera. Edullisesti matkalle.   Edullisesti matkalle kesän budjettimatkavinkitEi tarvitse olla rikas matkustaakseen.  Ilmaista nähtävää kohteissa.  Maltan kuvia ja vinkkejä.  Venetsian budjettimatkavinkit.

How to travel cheaper? here is few tips: 
Traveling is not as expensive as people may thought if you find the right choices. Become au pair. You will get to know new culture and see a new country. You must work, usually take care of children and things like that. Usually you will get a free accommodation also and that's good plus because then you won't have to pay any expensive rent. Visit the place and get to know the place before you go. You can become exchange student, then you will study and see new country and culture. Home exchange if you got home and you could change it online for a guest for a while. You can try to get to know the person online before making any bookings for home exchange. Then there is Eurolines bus company. Traveling by bus is still cheap but sure it will take a lot of time however. Think also about your spending habits: could you buy something less, example if you buy everyday something expensive could you save more. You could save money also by the way where and how you live: could you live in a shared house or perhaps rent one of your rooms to another person. If you are traveling like non stop 24h then it could be better not own a house if you just spend money if you travel all the time and if you want to save. Try hostels and camping. Multiple choices.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Budjettimatkakohteita upeiden kuvien kera ja halvimpia matkoja

Kuva Samos.
Halpa matka voi olla myös hyvä vaihtoehto ja äkkilähtökohteestakin voi tulla suosikki. Poimin houkuttelevia budjettimatkakohteita matkakuvien kera. Kaikki hyvät kohteet ei aina ole kalliita ja kauniit maisemat eivät aina maksa liikaa. Juttuun listaan sekä vinkkejä että myös loppuun tietoja minun halvimmista matkoistani tähän mennessä! Majoitukseen voi kulua ihan liikaa ja tiedän sen. Ensi kesänä en haluaisi maksaa enää liikaa majoituksista ja senkin takia keräsin näitä vinkkejä. Ruuan hintakin menettää merkityksenä kohteessa, jos majoitus maksaa liikaa. Mikä kenellekin on liikaa tietysti vaihtelee. Myös muissa asioissa voi säästää kuten vaikka se asuminen, ruoka tai vaikka reppumatkailu. Tällä kertaa en kuitenkaan aio saarnata missä kaikessa voi säästää, nyt poimin upeiden kuvien kautta budjettimatkavinkkejä. Kohteet valikoin tähän juttuun täysin kuvien perusteella. Edullisia tarjouksia on usein erityisesti keväälle ja syksylle. Ekassa kuvassa Samos.

Budget travel is also a good choice.  Last summer I spent too much to hotel stays so this year I would like to find cheaper holidays and I found these beautiful pictures to show you Europe has still many beautiful budget destinations. Here is a few still cheap/normal price destinations in Europe: Greek islands, Turkey, Bulgaria, Croatia, Malta. I will keep these on my mind when I think about summer holiday destinations

Elafonisi Kreeta. Kuva.
Kreeta, löytyy useitakin rantakohteita Elafonisi, Balos beach, Chania, Rethimno ym. Kuuluu onneksi myös budjettimatkakohteisiin, majoituksia voi löytää jopa 55e kahdelle esim. allasnäkymällä hotelli AlbatrosHersonissos Maris alkaen 44,46e. Hotellissa on uima-allas ja parvekkeet joista näköala joko Kreetan merelle tai puutarhaan. Hersonissos hotel. Kreetalla on Euroopan vanhin palatsi Knossos. Edullisia matkoja Kreikkaan ja Turkkiin voi löytää myös Deturilta. Myös Lesvoksen saarelle kaivattaisiin turisteja, moni pelkää aika turhaan pakolaiskriisiä Kreikassa, sillä miljoonat maahanmuuttajat ovat menneet jo Saksaan pitäen Välimeren maita vain ohikulkureitteinä ja vaatteen pesupaikkana ohikulkiessaan. Kävin vuosi sitten Kreikassa ja pakolaisia näin ainoastaan kerran. Sää oli erittäin aurinkoinen. Saksassa lomailevana tiedän että maa on täynnä maahanmuuttajia ja maahanmuuttajien liikkeitä syntyy kuin sieniä sateella ainakin useissa kohteissa. Saarille tarvitaan turismia ja rento rantaloma onnistuu, voi yhä myös löytää kohteita jotka ei ole täynnä turisteja. Keväällä ei ainakaan ollut täyttä edes Mykonoksella. Jos Kreikka kiinnostaa tai kohde mietityttä kannattaa katsoa Greeka.

Greek islands example Crete and many more. Crete has Europe's oldest palace Knossos and this Balos beach. Many beautiful islands and worth to visit. You could pick many islands and do island hopping. I would highly recommend Greek islands because islands are very beautiful with crystal clear sea, nice villages and Mediterranean atmosphere. Many many islands to choose or visit all if you can. Last year spring the weather was sunny and it was beautiful. Check Greeka.

Kuva

Puglian kuva.
Kuvassa Vieste Pugliassa, etelä-Italiassa. Pugliasta löytyy myös meriluolia ja luonnon uima-altaita eli luonnossa kivestä muodostuneita uimapaikkoja. Taianomainen Baia di Campi luola josta voi katsella merimaisemaa ja taivasta. Grotta della Poesia on toinen luola merellä joka on vähän saman tyylinen kuin meriluolat Meksikossa ja Portugalissa, sillä myös tuon luolan keskellä näkyy merivettä. Kauniin näköinen kuvissa. Nähtävyyksiin kuuluu myös linna Viestessä ja trullitalot Alberobellossa. Paras tapa vierailla Viestessä taitaa olla vuokra-auto tai jokin järjestetty retki, miksei myös bussi. Kohteita Polignano a Mare, Salento, Gallipoli, Otranto, Monopoli, Bari. Jos majoitus kuvan maisemissa kiinnostaa niin esim. iMelograni hotelli rannalla alkaen 64,80e talvella/keväällä. Pugliaan voi päästä esim. Eurolinesin bussilla muualta Italiasta. Italiassa supersuosittuja kohteita ovat suuret kaupungit ja pohjoinen, mutta kannattaa ottaa huomioon myös rento ja aurinkoinen etelä-Italia, joka tarvitsee myös turismia ja jossa on aurinkoisempaa kuin Pohjois-Italiassa. Pohjois-Italia on toki kaunis, mutta kyllä siellä on pilvisiä päiviäkin kesällä ja kalliimpaa. Etelä-Italiassa on usein todella hyvää ruokaa myös edullisemmin ja enemmän aurinkoa. Niin ja Italian saariakaan unohtamatta. Omista Italian matkoistani halvimmiksi on tulleet matkat Italian saarille, esim. 300-500e äkkilähtöjä viikoksi, lautta Caprille oli 40e edes takas. Kalliimpia ovat olleet Pohjois-Italian matkani viime kesänä.

Puglia Coast 
Have you seen pictures of amazing sea caves in Mexico and Portugal? well Puglia has also similar sea caves Baia di Campi and natural pool Grotta della Poesia (cave of poet). Amazing.  Unique trulli. Destinations such as Salento, Gallipoli, Otranto, Monopoli, Bari. You should go by car around or by tour and perhaps by Eurolines bus. Sunny Southern Italy is very beautiful and many interesting places to see there and don't forget the good food. Southern Italy has often much sunshine and nice sunny days. Northern Italy is beautiful (and popular) but summer can have some cloudy days. In South Italy you could find much sunshine and don't forget Italian islands. 

Malta, yksi eteläisimmistä saarista Välimerellä. Kesät voivat olla tulikuumia kirkkaalla auringonpaisteella ja talvet saattavat olla sateisia. Löytyy yhä edullisia hotelleja ja ravintoloita. Runsaasti historiaa ja historian havinaa nähneitä taloja. Vallettassa ehkäpä vanhempaa arkkitehtuuria kuin missään muualla, tai siltä se minulle näytti. Meri ja lauttayhteys Sisiliaan josta saa plussaa. Kävin Maltalla risteilyn muodossa viime vuonna. Bussikierroksetkin olisivat olleet edullisia. Maltalla järjestetään paljon myös venekierroksia ja risteilyitä. Voi mennä myös lautalla Gozolle, tai keltaisella taxiveneellä, sekä perinteisellä luzzu veneellä. Merestä sekä historiasta pitävän kohde. Retkiäkin voi löytää vain parilla kymmenellä eurolla. Parhaassa tapauksessa voi löytää äärimmäisen halvan matkan ja retkiä, tai sen olen vertaillut. Lauttalippuja voi saada yhä 1-3e suunta. Maltalle löytää äkkilähtöjä, mutta Malta sisältyy usein myös risreilyreitteihin. Lisää Maltan kuvia.

Malta, Mediterranean island near Sicily. Hot summer holiday destination with bright sunshine. Still possible to find budget hotels and Mediterranean food. Valletta full of history. Ferry connection to Gozzo and also to Sicily. Boat trips.This is suitable destination for travelers who like sea and historical attractions. There is ferry connection, yellow taxiboat, traditional luzzu boats, boat tours, cruises, harbour boat tours and more. Not too expensive.

Kuva Algarve Portugali
Portugali on yhä yksi edullisista matkakohteista houkuttelevilla maisemilla. Algarvessa voi vaikka surffata, purjeveneillä ja golffata. Majoituksia löytää yhä edullisesti kun vertailee. Samalla kertaa voi käydä myös Lissabonissa ja koristeellisia, värikkäitä palatseja ihailemassa. Meriharakka on tehnyt koosteen Algarven hintataso. Portugalissa olisi myös Azorit ja Madeira. Mindful travel on listannut ilmaista tekemistä Madridissa.

Portugal has many interesting places to see: 
Algarve coast, beautiful colorful palaces, beaches, possibility for sailing or surf, golf, Lisbon, Azores, Madeira and more.

Marmaris kuva.
Turkin Marmaris tarjoaa myös kuvan merimaisemia ja veneretkiä. Eikä tarvitse pulittaa lomasta tuhansia euroja tuollakaan. Veneretkiin sisältyy usein jopa lounas, se on jo aika plussaa. Maailmalla on kohteita joissa lyhyestä veneretkestä täytyy pulittaa 100e ja on kohteita joissa pääsee edullisemmin ja saa myös jonkun edun kuten lounaan. Sekä matkoissa että aktiviteeteissä voi yrittää säästää. Marmaris veneretki 10e, johon kuuluu pikkupurtavat ja ateria. Äkkilähdön voi löytää vaikka Deturilta, Nazar tai muilta matkatoimistoilta. Marmariksessa voi myös yhdistää oman kiertomatkan ja käydä lautalla Rhodoksella, jos sellainen vaihtoehto kiinnostaa. Toinen, lähes kreikkalaismaisen näköinen kohde Turkissa olisi Bodrum joka näyttää kuvissa kauniilta, vaikka ei ole se edullisin kohde Turkissa.

Marmaris
Sea views and boat tours. Boat tours has also lunch included and that sounds like a good thing.
Many coastal towns in Turkey are still budget destinations.
Marmaris has also a ferry connection to Rhodes Greece. 

Marmaris.
Kuva.
Bulgarian lomakohteet. Bulgaria on jo pitkään kuulunut matkatoimistojen edullisten matkojen listaan ja voi löytää vaikkapa 200-400e viikon pakettimatkan. Jos hakee rantalomaa, se onnistuu myös Bulgariassa kesällä. Tosin Bulgariassa voi myös lasketella. Omatoimisesti tai retkillä voi suunnata myös muihin Bulgarian lomakohteisiin. Myös loma-asuntoja voi löytää kohtuuhinnalla Bulgariassa, Portugalissa ja Turkissa, oli sitten vuokra tai vaikka ostoaikeissa asunnon voi löytää 30000e, ei muuten onnistuisi vaikka Pohjois-Italian kuuluisissa kohteissa. Hotelleja saattaa löytää 20-50e yö kahdelle Bulgariassa ja Turkissa. 
 
Tässä myös vähän aikaisempien matkojeni hintoja, siis niiden halvimpien
Sisilianmatkani on maksaneet pakettimatkoina ja äkkilähtöinä aina 300-500e, joihin on kuulunut majoitus, lentokenttäkuljetus, aamupala ja lennot. Italian oletetaan aina olevan kallis kohde, mutta Sisilianmatkani ovat tulleet yksiksi halvimmiksi matkoiksi ja kalleimpia sen sijaan Pohjois-Italian matkat. Ravintolaruuasta maksoin Sisiliassa (ja muualla Italiassa) yleensä 5e annos/päivä +usein pöytämaksu euron tai pari. Pöytä (kattaus/palvelu)maksua ei tule jos ottaa vaikka pitsan mukaan. Joskus jopa 20e riitti viikon ruokiin ja ostoksiin Sisiliassa, mutta ei ehkä enää. Jos haluaa säästää juomissa niin kuumalla säällä vesipullo mukaan. Yksi Välimeren risteily maksoi 500e vuosi sitten ja siihen sisältyi koko viikon risteily, hytti, maihinnousut, kuusi kohdetta ja runsaat buffetruuat mutta tippimaksut tuli lisänä lopussa. Yleensä risteilyt kallistuu hieman kesää kohden ja talvella halvimpia. Koin että risteily tuli halvemmaksi kuin vaikkapa neljän tähden hotelli ja ruuat erikseen. Edullista oli bussimatka Nizzasta Monacoon noin 1,50e. Kävely Saksasta Ranskaan sillan yli halvin matkani. Bussimatka Saksan Bavariasta Wieniin 25e, kesti 7h mutta välissä oli taukoja. Edullisimmat ruuat olen syönyt Keski-Euroopassa esim. Saksassa 2-5e annos ja Välimeren maissa yleensä aasialaisissa pikaruokaloissa ja ravintoloissa saa esim. sushia tai nuudeleita 2-4e koko annos. Toki syön muutakin. Italiassa ja Saksassa löytää hyvin jäätelöä eurolla. Välillä olen laskenut että joskus saattaa tulla jopa halvemmaksi syödä ulkona reissussa kuin ostaa kaupasta kasa ruokaa. Siis jos muutamaan ateriaan menee pari euroa ja kauppaan vaikka yli kymmenen euroa kerralla. Kosmetiikassa voi myös säästää ja olenkin huomannut että esim. Lidlin ja Essence sarjoista saa hyvää kosmetiikkaa aika edullisesti.
 
Holiday destinations in Bulgaria. Bulgaria has been long time one of those budget travel destinations in Europe. If you are looking for a beach holiday also Bulgaria has beach destinations for summer holidays and cheaper houses than many other destinations in Southern Europe. It's also possible to ski in Bulgaria. My most cheap travels has been: package holidays to Sicily about 300-500€ including flights, transport, breakfast and hotel for a week. One Mediterranean cruise cost about 500€ last year. Bus from Nizza to Monaco was about 1,50€. Walking from Germany to France (free). Bus journey from Bavaria Germany to Vienna Austria 20€.
 Pictures found from Pixabay
 
Kuva Burgas.
Picture of Burgas Bulgaria
 
Praha.
Praha ja muut Tsekin kohteet. Myös tapahtumia järjestetään kuten musiikkitapahtumat kesällä. Prahan keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Mahdollista myös jokiristeilyt. Sivun mukaan lounasristeilyn saa 24e hintaan ja iltapäiväristeilyn 14,62e. Vielä kohtuuhinta. Prahassa kulkee Student agency bussi. Tsekistä minulla ei ole kokemusta, mutta kesä olisi varmaan parasta aikaa vierailla, ainakin Saksassa Tsekin lähellä on pilvistä talvella. Katso myös Live now Dream later blogin juttu hullun halvoista matkoista. 
Lisää budjettimatkavinkkejäni.

Prague and destinations in Czech. Green cities and hills. 
Prague city is part of Unesco. Possibility also for a river cruises.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Edullisesti matkalle kesän budjettimatkavinkit


Etsitkö mahdollisimman edullista matkaa? tässä vinkkejä budjettimatkalaisille, alempana kohdevinkit ja aluksi sivuvinkkejä. Budget your trip sivulla on vinkkejä siitä mitä maksaa mikäkin eri kohteissa, tosin itse voi tietysti valita mitä oikeasti ostaa. Sivun mukaan majoitukset maksavat Roomassa 60e, tästä olen eri mieltä koska majoitukset maksaa usein etenkin turistisesonkina 90e +turistiverot. B&Bn tai hostellin voi löytää edullisemmin. Sivun mukaan huijaukseen menee ainakin 5,50e Roomassa, mutta ei mene jos on tarkkana. Sivulle pitäisi lisätä myös se että myös Wienissä ja paljon muuallakin voi tapahtua ulkomaalaisten huijaamisia, ei ainoastaan Roomassa. Numbeo sivu on itseasiassa vieläkin parempi, koska siellä näkee kaikki tiedot paremmin sivulta voi katsella hintatietojen lisäksi myös rikostilastoja ja saastetilastoja eri maissa. Myös compare vertailu onnistuu numbeossa. Sivulla voi verrata lähes mitä tahansa kohteita keskenään ja se on tosi hyvä. Edullisista ostoskohteista teen vielä erikseen juttua.

Edullisia kohteita vielä: Suomesta voi löytää 200-600e äkkilähtöjä Kreikan saarille esim. Hania Kreeta, Kypros, Rhodos jne. Äkkilähtöjä löydät esimerkiksi Deturilta. Kreikassa on upeita kristallinkirkkaita rantavesiä yhä. Jo aikaisemmin mainitsemani Malta kuuluu edelleen budjettimatkakohteisiin. Majoitusten hinnat ovat usein edullisempia jos mukaan lähtee vähintään kaksi. Danubius hotel Arena hotellin voi saada 58e yö Budapestissä, lisätietoa. Ko. hotelliin kuuluu kuntosali, suomalainen sauna, uima-allas, wifi, ilmastointi. Hotel Faget, Sovata Romania josta huoneen voi saada jopa 36e kahdelle, lisätietoa. Sijaitsee lähellä Bear-järveä. Tiedän että lähes kaikki Euroopan kohteet ovat kalliimpia kesällä kuin talvella, mutta edullisiakin kohteita löytyy vielä. Syksyllä on usein halvempaa kun kesällä. Minullakin on kokemus siitä että olen jäänyt ilman matkaa kesällä joskus 6 vuotta sitten, siksi listaankin näitä. Tunnettuja kohteita edullisempia paikkoja Italiassa olisi Bari, Puglian alue, Calabria, Sardinia mutta ei turistikeskusalueet, Napoli, Sisilia. Italiassa yleensä pitsa/pasta-annoksen saa ravintolassa noin 4-7e, mutta Italiassa tulee pöytämaksu ellei ota mukaan. Pöytämaksu on yleensä noin 1-2e/henkilö. Barion hotel Bari hotellin voi saada 48e yö. Näin tarjouksen Budget hotels sivulla. Hotel Zenit kohteessa Salento Lecce Puglia. Zenit hotelli on varaussivuilla vain 50e yö. Hotellissa luvataan olevan ilmastointi ja wifi. Hotel Il Vulcano (Tropea Calabria) maksaa 50-60e. Hotellissa on ilmastointi, wifi ja parvekkeet, lisätietoa. Hotel Ionikos (Kosin saarella Kreikassa) maksaa 40e yö myös kesällä ja hotellissa on uima-allas, lisätietoa. Hotel Riviera (sijainti Pula Kroatia) on varaussivuilla 61e yö. Myös Bulgaria kuuluu budjettimatkakohteisiin ja Hotel Cheap majoituksen Sofiassa voi saada jopa 25e yö kahdelle. Cheap hotellin huoneisiin luvataan kuuluvan oma kylppäri, ilmastointi, wifi, lisätietoa. Atlantic Side hotelli Algarvessa maksaa 62.27e yö kahdelle, lisätietoa. Botel Marina on venehotelli Tonavalla Bratislavassa ja maksaa vain 50e, lisätietoa. Katso myös hintamoukari ja lomakuumetta.  Lisää budjettimatkavinkkejäni.

Budget travel tips:
Check budget your trip and Numbeo. Compare destinations and prices and more before you book and go. Traveling in the winter could be much cheaper than summer holidays. It is still possible to find hotel under 100€ if you just keep looking. Example Hotel Cheap in Bulgaria 25€ for 2. Budget destinations: Greek islands, Malta, Croatia, Turkey, Portugal, Slovakia, Bulgaria, Budapest, Bratislava, Bari Puglia Italy, Lecce Salento Italy.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Maltan kuvia ja vinkkejä



Välimeren risteily jonka reittiin kuuluu myös Malta, saari Euroopan ja Afrikan välissä. Juttua Maltasta ja myös mietteitä EU:sta. Kun menin ulos laivasta huomasin sotilaslaivan Msc laivan vieressä ja aika pian näin myös näitä vanhoja beessejä taloja. Valletta on täynnä ikivanhoja beessejä taloja, jotka ovat 1400-luvulta, mutta minun mielestäni ne näyttivät sitäkin vanhemmalta aikakaudelta. Kaupunki on vähän kuin museo, mutta runsaita määriä patsaita ei näkynyt. En taida olla nähnyt missään niin vanhoja taloja. Jos tykkäät beessistä väristä niin Valletta on beessi. Valletta kuuluu Unescon perintölistaan. Brittilehtiä myytiin sataman turistikaupassa, joten englantilaista luettavaa löytää kyllä. Ilmasta: Malta (ja Nicosia) ovat Euroopan eteläisimpiä kaupunkeja, joten lämpöä riittää kesällä varaudu siihen! Jo kesäkuun alussa Maltalla oli kuuma, kuumempi kuin muissa risteilyn kohteissa joita olivat Genova, Napoli, Messina, Espanja. Luulen että Maltalla oli ainakin +36C kesäkuun alussa, sillä minulle ei aivan helposti tule kuuma ja Maltalla tuntui paistuvan heti. Jos olisi ostanut suklaata se olisi sulanut heti. Aurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta ja ilma oli pysähtynyt. Varjoa ei juurikaan ollut sataman lähellä. Tuulista ei ollut edes sataman vieressä. Pakkaa mukaan ohuimmat hellevaatteet kuten silkkiä. Jos pidät tulikuumista kesäkohteista ihastut ehkä Maltaan. Mitä tehdä Maltalla: ota kuvia ja kiertele kujia jolloin näet Unescon listalle kuuluvia palatseja ym. Voit mennä sightsee bussilla, taxilla, kävellen tai hevoskärryillä nähtävyyksille. Ne ovat suht edullisia noin 10-15e. Näköalabussit ym. vaikuttivat edullisemmilta kuin muualla eli noin 10e. Hyviä Välimeren ruokia näkyi myynnissä ravintoloissa ja on myös niitä brittipubeja. Maltalla puhutaan sujuvaa englantia ja jotkut puhuvat myös italiaa, koska Sisilia on lähellä ja Sisiliaan pääseekin lautalla. Tunnelma on Välimerellisen rento. Kaikki nähtävyydet eivät ole vain maan päällä sillä myös meren alta löytyy nähtävää kuten koralleja, kaloja, hylkyjä, patsaita ja jos haluat nähdä ne mene sukeltamaan. Muista että Maltalla voi olla saunahelle eikä kaikissa turistikaupoissa ole ilmastointia/tuuletinta. Elämä on tietyn tavoin vaatimatonta Maltalla ja voi yrittää viilentyä uimalla. Tosin ei ole ainoa kohde jossa näin on myös Wienissä oli vaikea löytää mitään ilmastointia mistään. Olin Maltalla vain hetken sillä laiva lähti jo yhdeltä satamasta kohti muita kohteita. Aikaa olisi saanut olla enemmänkin.

Malta sopii hyvin myös budjettimatkalaisille koska kohteessa oli hieman edullisempaa kuin muissa kohteissa. Edullisen äkkilähdön voit löytää Maltalle 200-500e äkkilähtöjä löytää Aurinkomatkoilta ja Kalevatravelilta. Aikaisemminkin mainitsemastani White Dolphin apartments majoituksesta voi löytää huoneen 19e/päivä, lisätietoa. Voit mennä veneretkille ja ihailla Maltaa mereltäpäin. Voit lähteä Maltalta Sisiliaan Cataniaan, katso Virtuferries. Voit käydä myös Gozon saarella.  Malta guide opas. Malta sopii superhelteistä pitäville. Lähtisinkö uudestaan? uskon että siellä voi viettää kivan loman vaikka uiden. Minä en tykännyt saunahelteestä ilman varjoa ja ilman tuulta, mutta talvella on viileämpää. Risteilyltä oli hyvä käydä. Kaipaan raikastavaa merituulta, jota ei ollut. Tykkään kohteista joissa on tuulista kuumalla säällä, tai varjoisia kujia. Laivan ilmastointi tuntui heti paremmalta kuin maissa pyöriminen ilman varjoa. Maltan sää on ilmeisesti samankaltainen kuin Pohjois-Afrikassa, eli hyvin voimakas aurinko ja lämpötila, johon tulee varautua kevyillä vaatteilla ja aurinkorasvoilla. Voimakkaampi aurinko kuin muualla Euroopassa Nicosian, Turkin ja Kanarian lisäksi. Maltalla oli jopa kuumempaa kuin Sisiliassa keväällä, yhtään liioittelematta. Sillä olen kävellyt Sisiliassa aiemmin tulikuumilla rantakaduilla, mutta Maltalla se kuumuus oli myös sisätiloissa sataman lähellä. Muutamissa käymissäni turistikaupoissa ei ollut ilmastointia, ei tuuletinta. Tosin en ollut hotellissa, vaan laivalta. Tykkään kyllä rannoista ja rantakohteista, mutta Maltalla en ehtinyt uimaan. En palanut auringossa mutta olo oli silti saunamainen. Alla kuvia. Ps. blogissani on nyt myös budjettimatkavinkit osio. Malta kuuluu budjettikohteisiin. Maltalla kannattaa kuitenkin käydä, siellä voi nähdä ikivanhoja palatseja ja muita historiallisia nähtävyyksiä runsaasti.

Ajatuksia vielä EU:sta: vaikka briteista osa haluaa eroon EU:sta, niin EU:ssa on kumminkin paljon hyvää, jota ei ehkä tule heti ajatelleeksi. EU mahdollistaa sen että voi liikkua vapaasti ilman viisumia EU maissa, kuvitellaan tilanne että tarvitsisi viisumin lähes joka kohteeseen ja saisi viettää vain tietyn ajan kohteessa rajoitetusti. Ei olisi helppoa kaikille suurreissaajille hommata viisumia joka kerta. EU on asettanut rajoja mm. eläimiin liittyen ettei villieläimiä saa enää myydä markkinoilla eikä maahantuoda. Ennen esim. Italiassa ja Espanjassa on kaupattu villieläimiä kuten apinoita markkinoilla täysin vapaasti. Kuvitelkaa vielä että villieläimet on tuotu laittomasti Afrikasta ja etelä-Amerikasta. EU on toiminut myös eläinten hyväksi siten että kieltänyt kosmetiikan testauksen eläimillä 2011. Vanhaa, eläimillä testattua kosmetiikkaa voi yhä olla jossain, mutta uutta ei saisi olla eikä tuottaa. EU:ssa on yhteinen valuutta, jolloin ei tarvitse joka kerta miettiä mitä maksaa mikäkin. Huomasin tämän Dubrovnikissa että oli vaikea laivasta ulos tullessa alkaa ostaa bussilippua paikallisella valuutalla, josta ei tiennyt mitään. EU yrittää toimia vähentääkseen ilmastonmuutosta ja siitä on seurannut ainakin se hyvä että useat kaupungit maailmalla käyttävät jo biopolttoainetta, luonnonkaasua busseissa yms. EU on kieltänyt tietyt myrkyt kosmetiikassa ja ruuassa, kun taas esim. Amerikassa ne on sallittu yhä. EU on kieltänyt myös vaarallisia lentoyhtiöitä, joka on myös hyvä asia ja lisää turvallisuuden tunnetta matkailijoille. EU haluaisi lisätä tietosuojaa. Ajatelkaa jos näitä kieltoja ei olisi niin joku voisi edelleen lentää vaarallisella yhtiöllä, ostaa markkinoilta krokotiilin jne. Kun tarkasti miettii EU:sta on enemmän hyötyä kuin haittaa ja runsaasti hyötyä kaikille matkailijoille.

Valletta (and Nicosia) are southernmost capitals of Europe. Valletta is part of Unesco World heritage list. I visited Malta Valletta at June. Malta was part of cruise itinerary. What to do in Malta: just walk around or take taxi or sightseebus. Those were cheaper in Malta than in many other destinations I notice. There is fresh Mediterranean food seafood and more. Go diving if you want to see corals. Under the water there is it's own world and could be great to see. Go to boat trip or even visit Sicily from Malta by ferry check Virtuferries. It's possible also to visit Gozo island. If interested check Malta guide. About the weather: when I visited Malta I notice the weather was a lot of warmer than in Italy or Spain I could say already very hot weather in start of June. Perhaps similar hot weather than in Northern Africa so prepare for that! Usually I like warm sunny weather but I like also to have AC. I felt the sunshine was strong and bright there and no wind when I was there. Malta is worth to visit there is a lot of historical attractions to see: palaces and much more.











Turistikojun hattuja sataman läheltä. Ostin euron rannekorun


Jos veneretket kiinnostaa katso Supreme cruises.

Interested to go to boat tours then check Supreme cruises.