maanantai 3. lokakuuta 2016

Norsujen suojelujärjestö ja tapahtuma

kuva.
Nyt tuli vastaan niin hyvä järjestö että päätin kirjoittaa tästä: Sheldrick Wildlife Trust pelastaa ja huolehtii orvoista norsunpoikasista ja sarvikuonoista Keniassa. Usein norsunpoikaset jäävät orvoiksi sen seurauksena kun emo menehtyy norsunluu salametsästyksen takia ja se on jatkuvaa. Norsunluu on valitettavasti vielä tänäkin päivänä aivan liian suuri bisnes, jota on vaikea kitkeä pois. Norsujen on epäilty häviävän noin 15 vuoden päästä, joten aivan kaikenlainen avustus on tärkeää norsujen säilymisen kannalta tai muuten safarit ovat tyhjiä norsuista. Norsuja tapetaan joka 15 minuutti. Norsut ovat yleensä rauhallisia, älykkäitä ja kilttejä villieläimiä, joten sellaisen lajin katoaminen olisi mielestäni kamalaa. Norsut eivät metsästä muita eläimiä, joten siltäkin osin norsut kannattaisi säilyttää. Eikö olisi kamalaa kertoa tulevaisuudessa vaikka lapsille iltasatuna että norsut olivat ja menivät, että norsut olisivat vaikka lapsille kuin jotain satueläimiä. Toivottavasti niin ei tapahdu. Norsujen hyväksi järjestetään tapahtuma The Enormous Elephant Art Event Southamptonissa Englannissa 29-30 lokakuuta, klo. 10-16. Mitä nähtävää: norsu- ja sarvikuonomaalauksia, keramiikkaa, taideteoksia joita voi myös ostaa. Tietoa ja lyhytfilmejä. Kahvila. Lisätietoa tapahtumasta. Southamptoniin pääsee vaikkapa junalla Lontoosta. Järjestöllä on myös nettikauppa jossa on mm. norsu postereita, jos ei pääse paikalle.

Lue miksi norsunpoikaset tarvitsevat huopia. Vaikka ei olisikaan Afrikassa tai edes koskaan käynyt siellä, aina löytyy konsti auttaa. Tiedän että etelä-Afrikassa on myös joissain osissa ihmisillä todella huonot olot, mutta niistä voi lukea ja tukea erikseen. Jos norsut häviävät kokonaan, silloin yksi laji katoaa. Kuvan mukaan: tarkoituksemme tässä maailmassa on auttaa muita. Jos et pysty auttamaan, älä ainakaan satuta. Todella hyvä sanonta montaakin eri asiaa koskien ja hyvä pitää mielessä aina. Muita konsteja auttaa norsuja ja muita eläimiä: Rainforest Trust.  Vapaaehtoistöitä villieläinten parissa. Voit myös ilmaiseksi allekirjoittaa vetoomuksen kieltämään EU:n auttaman norsuunluun myynnin. Olen tänä vuonna yhä paremmin ymmärtänyt sen että haluan kirjoittaa matkablogiini myös tärkeiksi kokemistani aiheista. Jos en kirjoittaisi niistä, se olisi yksi asia joka harmittaisi kovasti. Jos yksikin ihminen miettii tärkeää asiaa tai vaikka toimii asian eteen, sekin on jo parempi kuin ei mitään. Ps. tänään on maailman luonnon päivä. Tiesitkö että afrikannorsujen elinalue ylittyi aikanaan yli koko Afrikan mantereen. Norsuja voit nähdä ainakin vielä etelä-Afrikassa safarilla tai vaikka vapaaehtoistyön muodossa. WWF tietoa afrikannorsuista. Vanhempia eläinjuttujani: matkavinkki vapaaehtoistyö villieläinten parissa.  Hauskat koirat eri kohteissa.  Pandat käyvät harvinaisiksi.  Koirien hyväksi.

I found good news and decided to write about this: Sheldrick Wildlife Trust takes care of elephant orphans in Africa. At the heart of their conservation activities is the Orphans’ Project, the most successful orphan elephant rescue and rehabilitation program in the world which has, to date, raised over 190 infant elephants, offering them a second chance at life back in the wild. Ivory trade is still popular but should not be and that's why elephant calfs become orphans. Wild elephants could disappear about after 15 years if nothing could do to ivory trade, I hope something will be done before that. That's why it's important to support, do charity, perhaps volunteer and at least write about this. Elephants are usually peaceful and kind animals and won't deserve this kind of faith. How would future parents feel to read fairytale stories about elephants that were once real and then only a memory after a time. I hope it will not happen never. I'm sure it would feel terrible. Btw, today is World Nature Day.

There will be The Enormous Elephant Art Event in Southampton UK October 29-30, at 10-4 o'clock. There will be artwork, paintings, ceramics, cafe and more. Paintings and more for buyers. Worth to visit. You can get there example by train from London. If you can't come check also this shop

If wou would like to support check also these:

Rainforest Trust Projects.

Kuva.
Picture from Pixabay.


Kuten kuvassa, villieläinten säilyminen on ihmisten käsissä. Kaikki on siitä kiinni annetaanko salametsästyksen jatkua, kaadetaanko metsät pois vai säilytetäänkö, tehdäänkö ilmastonmuutoksen takia kaikki voitava, puututaanko asioihin tarpeeksi jne. On tärkeää tukea, ajatella ja kirjoittaa näistä asioista missä vain mihin vain. Kuva Pixabay

The future of wildlife is in our hands
It all depends if we let ivory trade continue or not. If we let climate change continue or not. Will we cut all the forests or not. If we do all to stop these things. It's important to support, think and write about these things about any day and anywhere. Picture from Pixabay.