perjantai 30. syyskuuta 2016

Välimeren lautat kokemus


Kokemuksia Grimaldi lines ja Tirrenia lauttayhtiöistä. Kun Barcelonassa alkoi juhannuskarkelot en löytänyt enää vapaata kohtuuhintaista majoitusta, joten hetken mietinnän jälkeen ei kun satamaan. Päätös lautalle lähtemisestä tuli hotellin aulassa lähtiessä siis, kun jotain piti keksiä. Tätä ennen näin turisteja jopa kaduilla istumassa, kun majoituksia ei ollut vapaana. Juhannus on erittäin suosittua aikaa majoitusten osalta. Menin reitin Barcelona Sardinia, joka kesti siis yhden yön. Olin keskustassa joten satama oli aika kaukana. Grimaldilla oli hissit, joten laivaan meno onnistuu matkalaukkujenkin kanssa, siitä plussaa. Huoneesta puuttui pyyhkeet, joita täytyi pyytää laivan respasta. Muitakin "pikku"vikoja alkoi ilmetä sillä yöllä suljettiin koko laivan kaikki vessat. Sen lisäksi kovaäänisiä kuulutuksia tuli usein. Grimaldin hytti vaikutti melko siistiltä. Laivassa oli pikkuputiikki jossa myytiin paljon merkkihajuvesiä, laukkuja yms. Kahvilassa näkyi kakkupaloja sun muuta, hintataso samaa luokkaa kuin hotelleissa ja lentokentillä. Laivakorttia ei käytetä lautoilla, sen sijaan risteilijöillä kyllä. Aamulla aikainen herätys ja hytistä piti lähteä tunteja ennen kuin laiva oli edes satamassa, mikä ihmetytti ja ärsytti. Kaksi tuntia piti pyöriä missälie ympäri laivaa matkalaukun kanssa ja hytissä ei saanut olla. Tavaroille ei annettu mitään säilytystilaa.

Ihmetytti myös siivoajan kiire huoneeseen ja ovelle koputtelu, vaikka sitten kun hytti oli vapaa siivoajalla ei ollutkaan enää kiire. Siivoaja oli sama joka unohti pyyhkeet. Hytin ilmastointi laitettiin myös yön ajaksi pois, joten heräsin tunteeseen aivan kuin olisi ollut +45C saunassa ja olo tuntui huonolta. Sellaiselta kuin olisi herännyt joltain aavikolta. Respassa oli ankea palvelu ja usein paikallisia palveltiin paremmin, tosin ei yllätys niin se usein menee maassa kuin maassa. Respassa ei reagoitu puhumiseen joten huusin heille italiaksi kysyen mihin voi mennä odottamaan laukkujen kanssa. Heillähän oli ollut kiire ajaa hytistä pois jo aamulla 3 tuntia ennen kuin laiva oli satamassa. Joten he olisivat voineet myös etukäteenkin kertoa mihin voi mennä odottamaan. Ilman huutamista tietoa ei olisi saanut, siltä ainakin vaikutti kun puheeseen ei reagoitu. Respassa oli työssä nainen, joka ei halunnut palvella turisteja ainakaan naisia, sen sijaan paikallisia miehiä hän kyllä juoksi palvelemaan jopa yläkertaan asti. En oikeen ymmärrä tuollaista käytöstä, sillä mielestäni ihmisiä tulisi kohdella tasa-arvoisesti ja tuo ei ole edes mitään harvinaista käytöstä. Ei ihme ettei naisten tasa-arvo asiat edisty maailmalla kun jotkut käyttäytyy yhä noin. Jos olisin asiakaspalvelija, en voisi ikinä valikoida asiakkaita noin että ketä palvellaan ja miten. Ei jäänyt kovinkaan miellyttävää lauttakokemusta ja se päivä oli vähän raivostuttava ennen kuin pääsin maihin.

Tosin oli kohteeassakin omat vastoinkäymisensä kuten se ettei yksi hotellin pitäjä vaivautunut tulemaan retkeltä hotelliin töihin ja aula oli tyhjä tuntikausia, vaikka sekä minä että myös 3 muuta vierasta matkailijaa olivat kysyneet etukäteen voisiko respa olla auki. Tirrenia yhtiön kokemus: Tirrenian lautalla menin Sardiniasta Italian mantereelle. Tällä laivalla ei näkynyt missään hissiä, joten laivaan piti mennä suuria liukuportaita. Vastassa oli useat suuret liukuportaat, joista ei tietenkään ollut mitään tietoa etukäteen eikä ollut oikein ketään neuvomassa, paitsi laivan infossa. Sen jälkeen näkyi jo hissitkin, mutta ne olivat usein suljettu lukitun oven taa, joten reitiksi jäi vain liukuportaat ja raput ulos mennessä. Laivan kauppa oli huomattavasti pienempi ja siellä myytiin lähinnä vain leluja, Grimaldilla oli vähän parempi kauppa. Siitä huolimatta Tirrenian kaupasta tehtiin jatkuvia tulkaa ostamaan -kuulutuksia jopa illalla. Hytti haisi ja vaikutti jotenkin siivoamattomalta, luultavasti sain viimetipassa jämähytin koska varasin sen samana lähtöpäivänä. Yllätys. Kuvittelin hajun jo tarttuneen vaatteisiin ja sitten olikin kiva jatkaa reissaamista. Reissussa rähjääntyy pitää paikkansa, sillä minulle annetaan lähes aina huone jossa on eritteitä, hajua tai muuta mukavaa. No tässä hytissä lähinnä vaan se haju. Se ei enää edes yllätä vaan lähes automaattisestihan odottaa että sellainen tulee taas vastaan. Reissu maksoi parisataa euroa joten odotin siistimpää ja myös laadukkaampaa, turhaan. Molempiin laivoihin kuuluu minisuihku, wc jne. Tippimaksuja tms. ei lautoilla tule ja kahviloihin ei tarvita laivakorttia ollenkaan, euroilla voi ostaa mitä haluaa. Buffetti maksaa en nyt muista mitä mutta noin 15-20e. Lautoilla voi maksaa rahalla ostokset ja kahviloita kyllä on ainakin pari. Lautoilla voi myös yöpyä penkilla, jos jättää maksamatta hytin, se on edullisin konsti. Huomasin että useat ihmiset jäivät nukkumaan kahviloiden penkeille reppuineen, jolloin lautta tulee halvemmaksi. Penkillä oleilemalla ei myöskään tarvitse murehtia hytin kuntoa tai siisteystasoa. Kuvassa vanha kuva joka näkyi Grimaldilla.

My experiences of Mediterranean ferries: 
I took ferry from Barcelona to Sardinia By Grimaldi. The cabin seemed clean enough. Problem there was that I didn't know where to go on board because the leaving time was so early and had to wait 3 h before the disembarkation. I didn't get it why couldn't stay in the cabin those 2h and then go. I had no idea where to go so I tried to ask it from the reception. There was also other problems like heating was closed for the night. I don't know why but it was not good to me. I wokeup I felt terrible. Can't even explain but I felt like being in sauna 24h or being sick. It was also because the cabin was even more hot than air outside. I had cabin but tickets without cabin are even more cheaper. Then second experience I took Tirrenia ferry from Sardinia to Italy. There was high stairs and I had a big luggage. I didn't know about the stairs before. Information is important to know it before going. Grimaldi has elevator. Also Tirrenia has elevators but somehow behind the closed doors and couldn't enter. Picture of the old ship of Grimaldi.


Grimaldi's cafe




Tirrenia