lauantai 8. kesäkuuta 2019

Kokemus: kesät Espanjassa ja Italiassa ym.



Kesät ulkomailla kooste ja kokemuksia. Olen nyt joka vuosi viettänyt ulkomailla aikaa. Kesä alkoi olla jo kesä-heinäkuussa 2018 todella kuuma eli +40C Espanjassa. Ilmasto on Espanjassa subtrooppinen, tosin ilmankosteutta oli vähemmän kuin vaikkapa tietyissä osin Italiaa, jossa on kostea subtrooppinen ilmasto. Ilmasto oli kuuma ja kuiva Espanjassa, katso vertailusivu. Kaipailin tuulta, jota ei ollut. Sellaista virkistävää merituulta joka puhaltaa yleensä Italiassa myös kuumalla kesällä. Olo tuntui välillä huonolta tai kellarimaiselta koska kuumaan säähän yhdistyi myös autojen katkut ja se kuiva ilma kuumuuden kera. Tosin ei ollut +50C kuten kanarialla kesällä, nyt ilmastonmuutoksen takia voi olla mantereellakin. Espanjan säätä on usein todella paljon hehkutettu, minulle sopii paremmin hieman tuulisempi mutta aurinkoinen sää. En oikeen löytänyt suosikkiruokiani kuten edullisia hedelmiä tai jäätelöä. Jäätelöä toki löytyi, mutta osa oli niitä samoja kuin joka kaupassa missä vain. Olin yleensä kerrostaloissa loma-asunnoissa ja niissä oli ilmastointi. Tosin ihmetytti paikallisten tapa pitää jääkaappia ja pesukonetta parvekkeella kuumassa nurkassa. Kuuma vesi riitti majoituksista Kataloniassa. Palmukatuja oli paljon ja tykkäsin niistä, kaikki palmukohteet olivat hienoja. Paikallisten kesätekemistä vaikutti olevan kaduilla oleilu, puistoissa makoilu, piknik tai kirjan lukeminen puistoissa sellaista tuli nähtyä aika paljon. Reissasin viime kesänä Cataloniasta junalla Alicanteen josta menin Valenciaan ja sieltä jatkoin Katalonian kautta Ranskaan. Lopulta elokuussa oli niin täyttä että Katalonian junassa ei ollut muualla tilaa kuin junan oven vieressä matkalaukun kanssa. Muistan yhä sen saunamaisen olon ja tilan.

Italiassa on myös kuuma kesällä, mutta usein kostea subtrooppinen ilmasto ainakin Cattolicassa, jossa olin 2017. Cattolicassa kuumuus tuntui sellaiselta viidakkomaiselta jolloin muutama huulipuna suli kuin jäätelö. Kaikki kesävaatteeni oli liian kuumia joten ostin vain silkkimäisiä vaatteita, muut olisi liimautuneet ihoon. Kuumuus jatkui päivästä iltaan asti, lopulta siihen tottui ja sen jälkeen kaikki muu tuntui pitkään aivan liian kylmältä. Helle oli erilainen, vaikka se olikin paahtava silti löytyi hyvin varjoisia kujia. Italiassa löydän yleensä aina hyvää ruokaa ja hyvät jäätelövalikoimat kuten pistaasijäätelöt. Kasviskeitto oli myös suosikkini. Italiasta Sisiliassa kuuma sää yleensä viilenee hyvin illaksi, siitä pidän. Ranskassa oli melko samanlainen kuumuus kuin Espanjassa kesällä. Ranskassa oli myös kuuma, mutta hieman Espanjaa vähemmän sitä kuivaa kuumutta ja löytyi myös puiden varjostamia kujia viilentymiseen.

Tosin en jaksanut kaikille nähtävyyksille sännätä sen paahtavan kuumuuden takia ja ikkunasta ihmettelin turisteja jotka istuivat turistijunassa aivan kuin saunassa odottaen turistijunan lähtöä puolituntia. Lähtiessäni Ranskaan elokuun alussa Espanjaan oli luvattu jo yli +45C grillihellettä. Minulla on myös kokemus yhdestä heinäkuusta Sardiniassa, jossa oli myös paahtavan kuuma mutta myös tuulista. Aurinko paistoi usein kirkkaalta taivaalta. Kuumuus oli erittäin voimakasta ja uuvuttavaa vuoristoa kävellessä, meren luona tuuli. Tunnelma Italian saarilla on todella erilainen kuin mantereella, enemmän alkuperäinen ja vanhaa historiallista kulttuuria. Lähtiessä Genovan lautalle jäin kaipaamaan takaisin.

Missä haluaisin viettää tämän kesän?  kaikki suunnitelmat on avoinna. Vanhoista matkoista on nostalgiaa, mutta on myös kohteita joita en paljoa kaipaa paitsi talvella. Italia selvästi sopi minulle, mutta olisin valmis myös muihin kohteisiin Joonianmerellä ja Välimeren saaret kiehtoo aina. Suosittelen kyllä kaikille jotka vain pystyy kesän viettämistä ulkomailla. Slow travel ilmiö on se jota nyt kannattaa suosia. Sään vaikutuksista: minulle ei ole tullut viime vuosina palamia, ihoni saa kevyen hohtavan rusketuksen etenkin käsiin josta pidän. Jos menisin vuoristokävelylle todella kuumalla niin silloin se on liian uuvuttavaa ilman tuulta. Rannalla oleilun sijaan käyn mieluummin uimassa. Vuoristoonkin täytyy olla aurinkovoide ja vesipullo ehdottomasti. Suosikkini on aurinkovoidepuikko, jota on nopea laittaa missä vain. Muutamia kesiä olen viettänyt myös Saksassa ja kyllä sielläkin on usein yli +30C helteitä ja hienoja puistoja, mutta enemmän pilvisyyttä kuin etelässä. Aikaisempia juttuja: Välimeren lautalla ja junilla Espanjassa. Täydelliset matkamuistot/hetket. Trooppisessa puutarhassa. Suosikkini Italiassa kooste.

My travel experiences of summers I spent abroad:
Last summer I spent traveling in Costa Blanca and Catalonia then France. The weather was subtropical dry hot +40C. I was missing the fresh sea wind. The weather was not as extremely hot as in Gran Canary one summer. I liked especially beautiful palm forest and palm streets I saw. Luckily most holiday flats I found had air condition. Then I found a rail route from Barcelona to France. It was a good decision, I left South Spain before all destinations were hot as grill and full of tourists. In France weather was almost similar than in Spain but more alleys with shadows and more green parks. And I found many interesting attractions but because of the hot weather I didn't go to everywhere. I would like to go and especially photograph interesting attractions for readers but if the weather is very hot I feel too tired to go to attractions everytime. A few summers I've spent in Italy. There I can always find my favourite food (pasta, seafood, vege soups etc.) and a good ice cream. The weather was humid subtropical. Italy has very beautiful and diverse landscapes and even if the weather is hot usually it's possible to find alleys with shadows, or go to swimming for cooling. Where I would like to spend this summer? I haven't yet made any plans or decision but I would like Mediterranean islands, Ionian sea or something different. 


Kesämuisto: Valenciassa puistossa koira katseli vettä kuumuudessa ja hyppäsi sitten uimaan viilentyäkseen.

Travel memory of Valencia a beautiful park


Sateenkaari Alicantessa

Rainbow in Alicante


El Palmeral palmumetsä Alicantessa.

Palm park in Alicante, good place to see if you visit there


Pidin myös Lyonin jokialueesta ja lammista. Lyon on vihreä kaupunki ja juuri siksi niin upea. Olisin mieluummin viettänyt vaikka koko kesän Ranskassa kuin Espanjassa.

I like Lyon's riverside and ponds. Lyon is a green city, there is green parks and riverside


Pidin myös Nimesin pikkupuistosta jossa kasvaa tuoksuvaa laventelia.

And I like also Nimes and it's gardens with lavender scent



Pastellinen auringonlasku Sardiniassa

Pastel sunset in Sardinia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.