tiistai 11. lokakuuta 2016

International Day of the Girl child

kuva.
Tänään on kansainvälinen tyttölasten päivä, joten vuorossa pohdintaa aiheeseen liittyen. Maailmalla tyttölapsilla on vielä rajoitettu elämä. Siksi haluan kirjoittaa aiheesta ja siitä miten tärkeää aihetta on pohtia. Noin sata vuotta sitten Suomessa tyttölapsi saattoi syntyä köyhään tai rikkaaseen perheeseen ja sen seurauksena elämä oli sen mukaista. Luokkayhteiskuntia on yhä vielä tänäkin päivänä runsaasti maailmalla, esim. Intiassa ja arabimaissa. Kiinassa on ollut aika jolloin tyttölapset hylättiin ja vain poikalapset pidettiin, asenne on vaihtunut sillä 2016 saa olla kaksi lasta. Kirjailija Xinran on kirjoittanut aiheesta kirjan The Good Women of China: Hidden voices. Pohjoismaissakaan ei saisi ottaa askelia taaksepäin ja alkaa huonontaa tyttöjen oloja, vaan parantaa. Tytöilläkin on oikeus terveeseen, koulutettuun ja turvalliseen elämään. Näin sen pitäisi olla kaikkialla. Ei olekaan ihme että turvapaikanhakijoissa on myös naisia, jotka tulevat Eurooppaan paremman, ei niin rajoitetun ja turvallisemman elämän toivossa. Esimerkiksi Wienissä näin maahanmuuttajanaisia, jotka saapuivat maahan ja eivät enää pukeutuneet uskontonsa oppien mukaisesti. Sillä Euroopassa he ovat vapaita, ilman poliisia joka tarkkailee ja pakottaa pitämään burkaa sakon uhalla kuten Syyriassa. Aika moni joka pystyy valitsee vapauden. Niin sen pitääkin olla että saisi valita.

On kumminkin käsittämätöntä miten joissain Euroopan maissa, Suomen lähellä, on voitu sallia 14v lapsimorsiamet. Kukaan 14v tyttö ei voi olla täysin varma siitä haluaako itseään yli kymmenen vuotta vanhemman miehen. Vaikka kulttuuri sanoisi mitä, niin uudessa maassa tulisi elää sitä uuden maan kulttuuria ja lakia, eikä tuoda mukanaan toisen maan lakeja. Mielestäni toisen maan ei todellakaan tarvitse muuttaa lakejaan sen mukaisiksi miten ihmiset ovat tottuneet omissa maissaan elämään. Sillä eihän kukaan voi tuoda omia lakejaan mukanaan toiseen maahan, vaikka siltä nyt näyttää Tanskassa. Lapsi ei käsitä välttämättä edes mitä avioliitto on. Tuskin perheet ovat etukäteen kertoneet mitään mitä on avioliitto. Lapsilla on koko aikuiselämä ja ikä aikaa avioitua, joten siltäkään osin en ymmärrä lapsiavioliittoja. Mitä nuorempi lapsivaimo on, sen enemmän lapsivaimo on riippuvainen miehestään, miehen mielipiteistä, määräyksistä yms. Täten tyttö ei ole edes tasa-arvoisessa tilanteessa ja alistuu kohtaloonsa muusta tietämättä.

Toivon että asiat muuttuu ja että tuohon kiinnitetään huomiota, sillä mitä tahansa ei pitäisi hyväksyä, ei todellakaan. Jos mies arvostaa aidosti tyttöä, he voisivat sitä paitsi odottaa siihen asti että tyttö täyttää 18v ja mennä sitten naimisiin. Se 18v raja ei ole liian pitkä aika. Eihän toisiin maihin voi tuoda sitäkään lakia ettei ero onnistu, eikö joissain kulttuureissa mies päätä yksinään kaikista asioista. Jos kaikki sallitaan, millainen on tulevaisuus. On pelottavaa millä tavoin ollaan alkamassa hyväksyä kaikki siksi että arvostetaan kulttuureita. Kulttuureita voi arvostaa muuttamatta lakeja toisten kulttuurien mukaisiksi. Tytöillä on yhä tänäkin päivänä surkeasti valinnanvaraa ja rajoituksia noissa tilanteissa. Jonkin asteinen tasapaino pitäisi olla asiassa kuin asiassa. Uutinen kummastutti minua senkin takia koska olen viettänyt aikaisemmin aikaa kaupungissa, jossa tuo uusi laki sallitaan. Olen aina ollut sitä mieltä että jokainen saa uskoa mihin haluaa, mutta ei niin että uskonnon tai kulttuurin varjolla muutettaisiin lakeja tai muuta. On toki monia asioita joita en hyväksy, mutta mielestäni tuo menee jo todella törkeästi yli äärien. Tyttöjen elämä on paljon tärkeämpi kuin se että hyväksyttäisiin kaikki asiat ja kunnioitettaisiin toisten kulttuureissa aivan mitä tahansa asioita. Kulttuureita on toki paljon erilaisia, mutta sitä omaa kulttuuria ei yleensä voi tuoda kokonaan mukanaan toisiin maihin. Matkailijatkaan eivät voi viedä sitä omaa kulttuuriaan täysin mukanaan toisiin maihin, joten miksi maahanmuuttajat voisivat tuoda omat kulttuurinsa ja lakinsa täysinä toiseen maahan. Mutta yksi hyvä uutinen: tyttövauva löydettiin elossa Syyrian pommitetuista raunioista. Ps. jos haluat auttaa voit vaikka Plan kautta ottaa kummilapsen tai osallistua vapaaehtoistyöhön. Kuva Pixabay.

International Day of the Girl child is today. 
Thoughts. Still many countries has limited woman rights and it effects to girls still. Many countries still has a class society. Also girls has right to safety, healthy and educated life and that is how it should be everywhere. No wonder that refugee women come to Europe for hoping to get safety, better and not so limited life. Year ago I saw refugees in Vienna and notice women were not wearing those burka clothes that police may have force them to wear example in Syria. They were finally free as they wanted to be. I guess many girls and women who can they will choose the freedom. It is still unbelievable to think how some countries in Europe could ever accept child marriages. I can't understand. Girl age 14 is not an adult. Girl child can't be sure to know does she want to have older husband forever because girl child is a child. Girls has a whole adult life time to decide if they marry but why child marriages. Children are growing and they are not adults. Waiting time is not too much because usually girls can marry when they turn 18 in Europe. Girl child may not even know what is the meaning of marriage or what is it until grow adult. I hope the things will change and people will think more what to accept and what not. It's not possible to accept all things, girls life is way more important than accepting all things. Different cultures bring good but also bad things into other cultures. These news made me sad to hear that some countries will continue accepting child marriages still even in Europe.  As a travel it is possible to speak about these things say what you think and think where you go traveling. All countries has good things and bad things but what I mean is that this thing is just a way too much. Other countries should not change their own rules and laws only for new comers and not accept all things immediately. Girls life is more important. Then second thing related to girls, here is one book tip: Xinran The Good Women of China: Hidden voices. Picture found from Pixabay.