perjantai 6. lokakuuta 2017

Summer in Italy


Millainen oli kesäni Italiassa? en haluaisi ajatella että kesä on loppunut, mutta turistikohteet tyhjenee ja autioituu syksyksi. Kesäni oli erilainen kuin vuosi sitten, jolloin vaihdoin paikkaa koko ajan. Ajattelin mennä myös muualle, mutta jäinkin Italiaan. Etsin mm. lauttaa Kreikkaan, mutta sen hintaa nostettiin kesällä se oli maksanut 400e edes takas, jonka hinnalla voi onnistua saamaan jopa risteilyn. Vaihdoin asennettani, koko ajan ei tarvitse päästä eri kohteisiin. Italiassa oli kesällä kuuma, turistintäyteistä (kohteesta riippuen) ja rauhallista. Juuri se rauhallinen tunnelma on se jota olen kaupunkilaisena jo pitkään kaivannut. Maailman hullut uutiset tuntuivat kaukaisilta sekä läheisiltä, olivat kohteista joissa olen ollut. Kesän kuumuus väsytti mutta olen paremmalla tuulella aurinkoisella säällä. Tietysti osaan arvostaa silti suurten kaupunkien tarjontaa kuten toimiva liikenne, kauppojen tarjonta ym. Mutta kesät voin aivan hyvin viettää myös pienemmissä kohteissa, vihreissä maisemissa ja meren lähellä, myös keskellä ei mitään käy. Kesä opetti minulle paljon myös siitä minkälaisissa ympäristöissä viihdyn, Saksasta kaipaan esim. runsaampia kaupan valikoimia mutta en muuta. Saksaa enemmän olen miettinyt viihtyneeni keväällä Bratislavassa ja Italiassa käymisestä pidin kyllä 2013 vuoden jälkeen parin vuoden tauon, mutta olen huomannut viihtyväni. Ajattelin ennen että esim. suuret turistilaumat ärsyttäisivät, no eivät ärsytä paitsi väsyneenä ja liikkua voi myös ei niin täysillä kaduilla. Italiassa sivukujia löytää aina ja uusia kohteita. Ranta ei ollut niin hyvä kuin Sardiniassa vuosi sitten, mutta nyt osaan ajatella jo niinkin että kesässä tärkeintä on itse kesä ja aurinko. Vuosi sitten kesällä matkani olivat todella erilaisia, kävin useissa eri kohteissa Välimerellä ja niiden lisäksi myös kahdella risteilyllä ja lautoilla mennen edes takas Liguriassa, Kataloniassa, Sardiniassa, Venetossa ym. Kyllä se väsytti ja matkalaukkukin hajosi siinä monta kertaa. Viime talvena kaipasin koko talven kesää, haluaisinkin talvella matkustaa jonnekin jossa olisi myös talvella kesä. Monet muut varmaan pitävät vaihtuvista vuodenajoista, kun itse haluaisin viettää kesää, tai kevättä. Lisäjuttua Italiasta tulossa. Aikaisempia matkajuttuja: aurinkoiset talvimatkakohteet.  Kevään ja kesän parhaat ja pettymykset.  Suosikkimatkakohteeni.

How was my summer in Italy? I don't want to think summer is ending but it's happening, tourist places became empty. I love summer, flowers, green landscapes, sea views and sunshine. This summer has been very different if compared to last year: I changed places all the time, gone to two cruises, ferries and I was all the time traveling last year. Last year I spent time in big cities and little city in Mediterranean, it was great but also made me tired to change the place after day and after a week all the time. This year I wanted more peace, more sea, more time to stay. The weather was very hot and sunny. Hot weather made me tired but happy. This summer I learned to think most important is not the perfect beach for summer holiday but summer itself (and sunshine) is important. Last winter I was missing summer and summer weather, so I wish to find for winter place to travel for summer weather in winter season. Usually I've spent most time in countries where is 4 seasons and I know many people love 4 seasons. I think winter and autumn could be beautiful but I love summer and spring.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.