perjantai 13. syyskuuta 2019

Saksan kesäkokemus levotonta menoa


Nyt Saksan kesäkokemus jossa on riittänyt mietittävää. Ensin olin Hampurissa josta jatkoin toista kertaa Bremeniin, mutta ei olisi pitänyt. Hyvää oli näkemäni lampi jossa ui vesilinnut. Kohtuuhintaisia majoituksia oli vaikea löytää Hampurissa ja muualla joten jatkoin matkaa Bremeniin jossa oli tilaa. Sää oli todella kuuma +40C silloin oli ennätyshelle. Tykkäsin kävellä kuvien lammen ohi jossa näkyi vesilintuja ja sen takana hieman hollantilaismainen kukkapuisto ja tuulimylly. Sitten pankkikorttini kopioitiin, joku kopioi korttini tiedot ja teki salaa kasinomaksuja maltalaiselle nettikasinolle. Minulla oli kuitenkin toinen varakortti mukana, muuten olisinkin ollut pulassa ja joutunut ilmeisesti Berliiniin ilman lippua. En tiedä miten kopiointi tarkalleen tapahtui. Yhtenä yönä kuitenkin näin painajaista hotellissa, yritin kovasti herätä siitä. Pystyn yleensä nykyään kontrolloimaan painajaisia pystyn heräämään niistä jos haluan, mutta sillä kertaa en pystynytkään heti. Tuntui siltä että olin koko ajan hereillä ja tietoinen, siksi pyörinkin ympäri. Muistan että pyörin koko ajan ympäri ja halusin herätä, kuulin myös ääniä huoneessa oli mies ja nainen, myöhemmin mietittynä olivat varmasti siellä. Hotellissa oli työssä yksi mies ja etelä-eurooppalainen nainen. Pian heitä ei näkynytkään tuon tapahtuman jälkeen ja nyt en enää ikinä luota hotelleihin: niihin voi yöllä tulla ihan kuka tahansa, etenkin jos nukkuu sikeästi. Miten voisi ikinä enää nukkua rauhassa tuon jälkeen. Päivä ennen tuota sain päänsäryn joka kesti hetken ja tuli huoneesta, minun myös piti vaihtaa ylemmästä huoneesta alempaan huoneeseen josta näki suoraan kadulle ja heti tullessa sanottiin on täyttä. En ollut valittanut siinä hotellissa mistään. Hotelli myös vaihtoi tuon jälkeen nimensä olemaan toisen maan kaupungin nimi. Myöhemmin se jäi mieleeni ja tuntuu yhä oudolta. Minulle tuli tuon jälkeen hetkeksi jalkakipu, ilmeisesti sen pyörimisen seurauksena. Olen niitä jotka ei koskaan nuku todella sikeästi.

Tuon lisäksi näin myös ruokakaupassa epämääräisen henkilön joka tuli kassojen luo selän taa kurkkimaan ilmeisesti asiakkaiden korttitietoja, uskon että sellaista tapahtuu paljon ja usein. Niinpä aloin mennä kaupoista ulos kun näin tuota tapahtuvan. Kaupassa oli vartijat mutta he eivät huomanneet. Minulla on ollut aina välillä nukkumisongelmia, mutta tämän avulla ne ovat sen kuin kasvaneet, olen ollut aiempaa väsyneempi koska vaikutti siltä ettei ole turvallista nukkua enää. Jos tätä ei olisi tapahtunut, voi olla että olisin reissannut vielä Saksan lähimaihin. Toisaalta on hyvä tietää että noinkin voi käydä. Tällä hetkellä lähinnä mietin yhä mihin täytyy seuraavaksi heti herätä tai olla valveilla. Toisaalta on hyvä tietää mihin ei voi luottaa. Huolestuin tuon jälkeen myös siitä että niin voi käydä kelle tahansa matkailijalle. Nyt en enää luota ainakaan tuohon alueeseen Pohjois-Saksassa, aiemmin on ollut hyviä kokemuksia Baijerista. En käyttänyt tuolla matkalla mitään koruja. Lisäksi olen yrittänyt yhä matkailla ns. maata pitkin, mutta se ei enää onnistu helposti siitä on tullut liiankin hankalaa. On todella vaikeaa löytää kohtuuhintaisia majoituksia kesällä ja jos löytää, kesällä voi olla että junat+bussit on täysiä. Tai asia voi olla myös toisinpäin: saattaa käydä niin että joutuu vaihtamaan liput kun majoitukset tulee/laitetaan yks kaks täyteen. Joskus olisi myös parempi olla suora kuljetus ilman vaihtoja ettei käy noin että joutuu selvittämään kaikenlaista aikaa vievää.

Summer in Germany. I've gone from Hamburg to Bremen second time, but I should have not gone there again. There was sky high prices for summer season in Hamburg and around, that's why I gone to Bremen. I liked to walk near this little green park. Then suddenly someone copied my bank card. I'm almost sure it happened at one hotel (or then food store). I saw a nightmare heard voices of man and woman, it was real. But usually I can control my nightmares and wakeup but this time not. I never sleep deep sleep, I can wakeup easily and I've learn to control my dreams+nightmares. I remember turning around and trying to wakeup I sense something was going on. Also at one food store I notice a weird man going to people's backside to check card details in Bremen. Now I think it happen often there. Someone made casino payments with my card details, some people tried to destroy my summer holiday. Luckily I had a second card. But even after this I've felt weird and tired because after this I still feel I can't never sleep peacefully. Especially at hotels+abroad now I feel like I must stay awake and watch out. Things like this never happened to me before but it's better to know things like that could happen. The hotel changed it's name after this to be other country's city name.  I don't trust anymore to all hotels: never know who will come there if you sleep. So I've had sleep problems also before but this grow my sleep problems much more now. It would be better to stay awake whenever possible. How it could be ever possible to sleep peacefully after this experience. This experience made me to be worried also for other travelers, when it happened to me it could happen to others also. And second thing is I've tried to travel ecological way by trains but its not easy anymore: when book tickets but then accommodations could become full suddenly, or then booked hotel but trains full especially in high summer season. 














Museo Hampurissa aseman lähellä

Museum in Hamburg near the station

2 kommenttia:

  1. No on sinulla kaameita kokemuksia Saksasta. Mihin rosvopesään satuit joutumaan? Asun Saksassa jo 50 vuotta, eikä minulla ole noin karmeita kokemuksia. Mutta eihän tulevaisuuteen - onneksi- voi nähdä.

    VastaaPoista
  2. No nyt on, aiemmin ei ollut tälläistä kokemusta. Oli se majoitus kyllä aika ihmeellinen, siinä respan työntekijä käski siirtyä alempaan huoneistoon yks kaks ja kadulta jossa pyöri epämääräistä porukkaa oli suora näkymä huoneisiin. Voi tietysti olla ettei tämmöisiä kokemuksia koe ikinä jos asuu asunnossa, eikä vietä aikaa hotellissa jossa respa oli yöt kiinni. Useinhan rikokset kohdistetaan hetken paikassa oleviin. Majoituspaikassa oli epäilyttävät työntekijät ja ruokakaupassa myös yritettiin urkkia asiakkaiden korttitietoja, jolloin jätin monta kertaa ostokset tekemättä ja menin eri liikkeeseen ostamaan ruokaa. Käytin myös itsepalvelukassaa ja nyt myöhemmin ajateltuna ei ehkä olisi kannattanut

    VastaaPoista

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.