keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Kielten opiskelusta mietteitä ja vinkkejä

kuva.
Tätä aihetta olen pohtinut jo kauan joten tässä mietteitäni kielten opiskeluun liittyen. Suomessa on erityisesti arvostettu englantia ja ruotsia. Valinnanvaraa saisi olla enemmänkin, kielten opiskelusta voi olla iloa ja hyötyä matkoilla mutta myös muutenkin. Onneksi aikanaan luokkani pojat äänestivät englannin ekaksi kieleksi jota alettiin opiskella. Ymmärrän että joku ihminen joka käy aina vaikkapa laivoilla voi hyvinkin tarvita ruotsia koko ajan, mutta entä oppilaat jotka eivät käy Ruotsissa eikö silloin joku muu kieli voisi olla yhtä tärkeä. Tällä tavoin ajattelen, kielten opiskelussa tulisi olla laajasti valinnanvapautta ja arvostusta kaikille muillekkin kielille jo kouluissa. Tykkään etelä-Euroopan kielistä, niitä ei vaan todella paljoa arvosteta tai tarvita muualla se on harmi. Ne ovat hyödyllisiä lomia varten, mutta en tiedä onko niistä muuten hyötyä tulevaisuutta varten. Lomilla niistä on paljonkin hyötyä kun voi esim. tinkiä, ymmärtää keskustelut, menut, musiikin jne. Silti nyt kannattaa harkita opiskeluun kieltä josta voi olla enemmän hyötyä matkojen lisäksi tulevaisuudessakin. Joidenkin kielten oppiminen ns.avaa paljon uusia ovia uusiin mahdollisuuksiin ja uusiin suuntiin. Matkailuala ja moni muukin vaatii kielitaitoa. Olen opetellut italiaa B2 tasoon asti omatoimisesti ja siitä on ollut hyötyä matkoilla. Ymmärrän nykyään paremmin italiaa kuin ruotsia, mutta ruotsiakin ymmärrän luettuna jotenkin, tosin saksaa paremmin kuin ruotsia. Italian pohjalta pystyn myös lukemaan hyvin espanjaa ja jonkun verran ranskaa. Voin ostaa ja lukea kirjoja tai lehtiä italiaksi ja espanjaksi, saksaa ymmärrän puhuttuna jonkun verran.

Olenkin ajatellut että myös jonkun muun kielen oppiminen voisi olla hyödyllistä, tällä hetkellä osaan sujuvasti kolmea ja ymmärrän latinaan pohjautuvia kieliä melko hyvin. Etenkin jos kielen oppiminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen, kieliä kannattaa opetella. Mitä kieliä sitten kannattaa harkita? englanti on ykkönen mutta sen moni jo osaakin. Saksa on virallinen kieli kuudessa maassa. Saksaa puhutaan Sveitsissä, Itävallassa, Belgiassa, Liechensteinissa ja etelä-Tirolissa ym. Koska saksaa puhutaan niin monissa maissa, siitä voisi hyvinkin olla hyötyä. Saksa on Euroopan kolmanneksi puhutuin kieli englannin ja ranskan jälkeen. Myös ranska on tärkeä, ranskaa puhutaan 29 maassa Ranskan lisäksi Sveitsissä, Kanadassa, Monacossa, osittain Luxemburgissa, Aostassa Italiassa, muutamissa osavaltioissa Amerikassa, Pohjois-Afrikassa, Belgiassa, Haitilla, joillain Tyynenmerensaarilla ym. Jos harkitsee jonkun kielen opiskelua tässä muutama idea ns. maailmalla tärkeistä kielistä englannin lisäksi. Lomia varten sen sijaan voi harrastuksena opetella vaikka italiaa, kreikkaa, portugalia jne. Espanjasta voi olla Espanjan lomien lisäksi hyötyä myös etelä-Amerikassa, sitä voikin opetella jos tykkää latinomaita kiertää. Missä oppia: kielten opiskeluun on useita mahdollisuuksia mm. EF kielikurssit. Pamplemousse kielikurssimatkat. Duolingo. WordDive. Musiikki on yksi hyvä konsti oppia sanoja. Kannattaa katsoa myös yle areenan kielet.

Thoughts about learning languages. It's important subject for travels but also for others. Many languages could be important for career, for holidays, future etc. In Finland it is obligation to study English and Swedish both. Luckily boys in my class voted English to be first choice so the teacher started with English later Swedish. I think it would be important to have freedom to choose which language students start to study. I like South European languages Italian, Spanish etc. but those languages could be needed for holidays but what about for future. French is an official language in 29 countries, it could be one important language to learn. Six countries has German as official language. These could be also important languages to learn for holidays, career etc. By learning languages it will open new doors new ways and new choices. Check also Duolingo.


kuva.

4 kommenttia:

  1. Kiva, kun pohdit näitä kielenopiskelujuttuja. Pidän kielen opiskelua erittäin tärkeänä ja olen vähän pahoillani tämänhetkisestä tilanteesta koulussa, kun kaikki oppivat toki englantia ja ruotsia, mutta viime ja tänä lukuvuonna esimerkiksi lyhyitten kielten opiskelu lukiossa on romahtanut. Itse opiskelin kouluaikana kymmeniä vuosia sitten englannin ja ruotsin, niiden lisäksi lyhyen saksan ja ranskastakin alkeet. Nämä ovat koko elämässäni olleet kouluajan parasta antia. Nyt matkustellessa tarvitsen koko ajan englantia ja Euroopassa saksa näyttää kelpaavan muuallakin kuin sitä puhuvissa maissa. Esimerkiksi Hollannissa ja Ranskassa on puhe kääntynyt saksaksi, kun englanti onkin ollut puhujalle heikompi. Nyt olen hurahtanut espanjan opiskeluun ja harmittaa, että en ole aloittanut sitä jo kauan sitten. Espanja on maailmankieli, sillä on paljon kulttuuria, kirjallisuutta, elokuvia ja telkkariohjelmia. Mainitsemasi Word Dive olisi saattanut olla aika hyvä alku, minulla kuitenkin sattui olemaan käytössä Duolingo, jolla pääsin alkuun. Kirjoitin vähän aikaa sitten jutun meidän monipuolisesta espanjan opiskeluharrastuksestamme. Haluaisitko lukea? https://www.rantapallo.fi/ailajajuha/opiskeletko-espanjaa/

    VastaaPoista
  2. niinpä olen samaa mieltä. Minua olisi kiinnostanut myös jo koulussa opiskella italiaa tai espanjaa valinnaisena, mutta niitä kieliä ei ollut silloinkaan koulussani se harmitti. Mutta nykyään ymmärrän kuultuna espanjaa hyvin italian pohjalta ja täytyy välillä ihan miettiä muutamia sekuntteja jos jossain puhutaan jompaa kumpaa että kumpaa puhuvat, sanat on aika samankaltaisia. Nyt kun tarkemmin miettii kyllä se kielten opetus oli koulussa tärkeintä muiden aineiden lisäksi, pidin myös musiikista. Saksa on Keski-Euroopassa aika tärkeä kieli, myös vaikkapa Belgissa pärjää saksalla ja ranskalla mutta myös englantia ymmärrettiin erittäin hyvin. Käyn lukemassa!

    VastaaPoista
  3. Suomi kaksikielisenä maana varmaan suurin syy miksi edelleen ruotsia on opiskeltava. Mielenkiintoista mistä syystä englannin kieltä on painotettu enemmän vaihtoehtona muille kielille ja englannin kieli on vakiinnuttanut asemansa osana koulujen kieliopetuksen tarjontaa. Olen monesti miettinyt, että miksi esimerkiksi venäjää ei ole ollut vaihtoehtona opiskella kouluissa. Ainakin harvemmin on tarjolla. Itse olen päättänyt alkaa opiskella venäjää osaksi mielenkiinnon takia mutta ehkä myös kiinnostuksesta Venäjää kohtaan maana.

    VastaaPoista
  4. Jaakko: minun koulussani venäjä oli tarjolla ja taisi olla myös saksa ja ranskakin, mutta harvempi valitsi niitä. Englanti saattoi olla houkutteleva monille jotta voi ymmärtää elokuvat yms.

    VastaaPoista

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.