maanantai 4. helmikuuta 2019

Kaunein aika vuodesta kukat kukkii +temppelilaakso Sisiliassa

kuva.
Nyt alkaa olla se aika vuodesta kun mantelipuut kukkii Välimerellä. 1-8.2 järjestetään mantelipuiden kukintafestivaalit Sisilian Agrigentossa. Nähtävänä on toki myös akropolismaiset temppelit. Välimeren maissa mantelipuiden kukinta tarkoittaa kevään alkamista. Siinä missä pohjoisessa palellaan lumisäässä (tai sateissa) Välimerellä alkaa aurinkoinen kevät kukkineen jo helmikuussa. Juuri siksi Välimerelle kannattaakin matkustaa myös keväällä, ennen kesän turistisesonkia ja ruuhkia. Kevätsää on usein täydellinen: mieto leuto tuuli ja aurinkoa, lämmin mutta ei vielä grillihellettä eikä liian kylmä. Italiassa mantelipuiden kukinta on mandorlo in fiore. Viinin lisäksi Italiassa tuotetaan runsaasti manteleita ja oliiviöljyä. Manteleita lisätään myös mm. kakkuihin ja kekseihin. Mantelipuut kukkivat helmikuussa myös Kreikassa ja Espanjassa. Mantelipuut näyttävät aika paljon samoilta kuin kirsikkapuut kukkineen, ne on todella hienoja. Mantelipuiden kukinnasta voi saada allergiaa, valitettavasti saan allergiaa. Pidän niin kovasti Välimeren keväästä että olen kuitenkin päättänyt olla välittämättä allergiasta, joskus saan vähemmän allergiaa joskus enemmän. Sisiliassa alkaa aikaisin keväällä (viim.huhtikuussa) kukkia myös kauniit toskanamaiset kukkapellot. Keltaisia ja punaisia kukkapeltoja voi ihan nähdä kun menee bussilla lentokentältä kohteisiin. Osa kukista on villikukkapeltoja. Alla myös vinkki huikeaan temppelilaaksoon.

Most beautiful season is now: spring is coming to Mediterranean countries. In Sicily almond blossom in February and also in Greece and Spain. Almond blossom mean start of spring in Mediterranean countries, how lucky they are. The weather could be still windy but more bright sky, almond blossom and flower fields. Agrigento in Sicily celebrates almond blossom festival 1-8 February. You could see also ancient temples there, if you have already seen Acropolis you could like also to see those temples in Sicily. Spring time is a very beautiful season to visit Mediterranean countries, before the rush of high season of summer. And the bright warm spring days are just perfect, not too hot and not cold anymore. I get allergy of almond blossom but because I love Mediterranean I decided not to care about allergy.

kuva.

Valle dei Templi temppelilaakso Agrigentossa. Katsottuani googlen esim. Hotel Villa Athena sijaitsee temppelien lähellä ja siellä on muutakin historiallista nähtävää useita temppelin raunioita, tosin juna-asema 2km päässä. Temppelit ovat myös antiikin Kreikan aikaisia. Jos pidit Ateenasta käy myös tuolla, tämähän olisi ihan mustsee historiafaneille. Keväällä Sisiliassa sää on yleensä rennon lämmin ja aurinkoinen, mutta ei vielä kesän suurinta grillihellettä. Monelle kevät olisi se otollisin aika vierailla Välimeren kohteissa vaikka pääsiäisenä tai viikonloppumatkalla jos ei muuten. Temppelilaakso on myös ollut esillä Sisiliaan pohjautuvissa kirjoissa. Kokemuksesta voin sanoa että Sisilian kevätsää on usein paljon parempi kuin Pohjois-Italiassa tai Keski-Euroopassa, eli aurinkoa näkyy enemmän. Aikaisempia juttuja: matkavinkkejä historiallisiin kohteisiin.

Valley of the Temples in Agrigento Sicily. There is historical attractions, ruins of ancient Greek temples to see. And beautiful flowers in spring. Also in Sicily the spring is usually a very sunny and warm, but not too hot as summer could be very hot season.
kuva.

Almond blossom
kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.