tiistai 14. kesäkuuta 2016

Välimeren risteily 2: Italia, Malta, Espanja (plussat ja miinukset)


Kokemus toiselta MSC risteilyltä jolla kävin nyt. Viimeksi olin keväällä Kreikan risteilyllä ja nyt Välimerellä laivana Msc Poesia. Toista risteilyä ennen ehdin nähdä lisää Pohjois-Italiaa koska olen reissussa koko ajan ja vaihdan paikkaa lähes koko ajan. Tykkään tästä reissuelämäntyylistä, liikaakin. Nyt vuorossa oli eri reitti mm. Genova, Napoli, Messina, Malta, Espanja. Risteilyreitille olisi kuulunut myös Marseille, mutta jätin käymättä tiettyjen syiden takia koska en halunnut enää jatkaa risteilyä ja siksi koska kohteessa olisi ollut uutisissakin näkyneet hulinat meneillään. Kiehtoi enemmän jättää laiva ja olla omatoiminen reissaaja. Aloitetaan risteilyn parhaista paloista: parasta oli ihailla laivan kannelta Napolin vesuviusta ja Sisilian etnaa. Laiva meni aika läheltä tulivuoria ja etnan näin auringonlaskussa, alla kuva. Parasta oli eri kohteiden näkeminen ja se kun laiva oli joka aamu/ilta uudessa satamassa, siihen en kyllästynyt. Reitit oli tietysti valmiit ja jos saisin valita niin kävisin todella useissa eri kohteissa. Paikan vaihto jatkuvasti sopi minulle hyvin, vaikka tietysti joissain kohteissa olisi voinut olla pidempäänkin ja joihinkin päivä riitti. Maltalta laiva lähti jo yhdeltä pois ja Mallorcalle laiva saapui vasta yöllä, jolloin ei ehtinyt paljoa nähdä minulle uusia kohteita. Genovassa vietin aikaa jo ennen risteilyä ja Genovaa näin jo ennen risteilyä koska otin Torinosta junan Genovaan. Napolissa aikaa oli iltapäivään saakka ja ehdin juuri ja juuri nähdä Caprin veneretkellä, kunnes melkein myöhästyin laivasta! Tosin ei se olisi paljoa haitannut. Oli kiva nähdä uudestaan Messinaa, sillä tätä kaupunkia olen nähnyt vähemmän kuin muita Sisilian kohteita. Messinassa olin käynyt vain kerran pari junilla. Plussaa myös hytin ikkunasta, josta oli välillä kiva katsella maisemia vaikka parhaiten maisemat näki kannelta. Ikkunaa ei saa auki kuten parvekkeen oven joten ei tullut sitä raikasta merituulta hyttiin.

Hyvää on se että myös lähtösataman saa muuttaa, eli ei ole vain pakko käydä jossain retkellä vaan saa kokonaan häipyä laivasta milloin vain kun sopii lähtösataman reitin varrelta joksikin toiseksi kuin päätesataman. Hyvä systeemi että saa itse valita. Käyntikohteen saa valita päätesatamaksi jos tahtoo. Huomasin että jotkut matkustajat jäivät pois jo Napolissa, Maltalla ja Messinassa, vaikka ne eivät olleet lähtösatamia vaan reitin varrella käyntikohteita. Parasta on myös se että näitä risteilyitä löytää alle tuhannella eurolla eivätkä ne ole mitään luksusta ja näille risteilyille pääsee ympäri vuoden ei ainoastaan kesällä. Laivalla on hyvää se ettei tarvitse raahata painavaa matkalaukkua ympäriinsä, koska laukku tuodaan hytin eteen. Hyvää oli se että laiva kulki tasaisesti eikä keinunut yhtään. Hyvää oli myös maihin pääsy ja suoraan sanoen tältä risteilyltä pois lähtö oli myös parasta. Miinukset: heti kun saavuin laivaan huomasin että uusi matkalaukkuni oli rikottu. Siivoaja/apumies kohteli matkustajien matkalaukkuja niin että hän heitteli/viskoi niitä ja näin että minun laukkuni päälle oli kasattu ainakin viisi matkalaukkua jolloin juuri minun laukkuni hajosi ja tietysti vielä uusi laukku. Ei voi mitään. Aikamoinen tervetuliaisyllätys heti laivaan saapuessa. Miten reagoin? no olen jo alkanut tottua siihen että aina joku pettymys odottaa nurkan takana, mutta kävin kyllä valittamassa asiasta laivan respaan, mutta raivota ei tarvinnut sillä asialle luvattiin tehdä jotakin. Ei ollut aivan unelmamatka.

Ainoa hyvä asia tässä oli se että "korvauksena" 92e tippimaksut otettiin pois. Laukkua ei tarkastettu heti vaan tarkastusta piti odottaa useita päiviä. Viime risteilyllä tippimaksut oli 72e ja tällä jopa 92e, kaikki siis pelkästään itse risteilystä koska en ostanut mitään ja söin vain buffetissa. Tippimaksuista tiedotetaan aina jäkikäteen lähtiessä, ne eivät ole 7e kuten netissä lukee vaan nyt 10e/henkilö/päivä tällä firmalla. Olin juuri ostanut uuden matkalaukun risan tilalle ja sitten minulla oli taas risa matkalaukku menossa mukana. Ruoka ei ollut yhtä maistuvaa kuin edellisellä laivalla, koska buffetin ruokaan laitettiin liikaa suolaa ja buffetti suljettiin usein tunneiksi, vaikka luki että buffetti auki 20 tuntia. Vain kahvit ja teet oli auki 20h. Odotin samoja ruokia kuin edellisellä saman yhtiön risteilyllä mutta ruokia oli puolet vähemmän. Kerran ei ollut tarjolla muuta kuin kanapastaa ja riisiä niin otin kanapastaa josta tuli vatsakipu koska olen joskus allerginen kanalle. Ruuat vaikuttivat Saksasta tuoduilta koska olen nähnyt samoja kakkujakin Saksan ruokakaupoissa. Juustokakkua raaskittiin tarjota vain kaksi kertaa viiden päivän aikana, kun taas edellisellä risteilyllä juustokakkua oli tarjolla joka päivä. Risteilyn aikana aloin toivoa olevani edes jossain maissa pikaruokalassa koska ei ollut loistavia ruokavalikoimia, eikä ruokailuaikaa voinut itse valita. Tuli syötyä vähemmän kuin edellisellä laivalla ja sillä toisella laivalla oli remontista huolimatta parempi tunnelma hyvän ruuan lisäksi. Myös italialaiset perheet kävivät ahkerasti valittamassa buffetin ruuasta ja italialainen mies tuli buffettiin tyttärensä kanssa pyytämään tomaattipastaa niin eihän sitä saanut. En kyllä minäkään ymmärtänyt miksei sitä tomaattipastaa voitu tarjota sille pikkutytölle eikä muille. Minäkin odotin pastaa koko päivän. Ei kai pelkän tomaattipastan vaatiminen ole liikaa, sillä tämmöistä ruokaa löytää kyllä 3-5e ruokakaupastakin. Huomioon ottaen ne 10e tippimaksut jotka tulee laivan palveluista. Tarjoilijat eivät tervehtineet kuten sillä toisella laivalla ja välillä buffetti oli täysi ja jotkut italialaiset naiset varasivat paikkoja laukuilleen kuin mitkäkin laivan kuningattaret, vaikka he eivät syöneet mitään. Sitten kun pyysi saada istua täyden ruokalautasen kanssa niin äkäisesti tiuskaistiin että paikka on jo varattu. Laivalla voi kyllä helposti harrastaa ihmisten luonteiden tutkimista, koska siellä oli kaikenlaista porukkaa. Buffet ei ole ravintola jossa pitäisi tuolit sillä tavoin varata. Vain yksi kiinalainen nainen päästi minut istumaan kun kiersin buffetin ympäri lautasen kanssa ihmetellen. Meno tällä laivalla ei miellyttänyt ja pöydät oli usein sotkettu ihastuttavan vihastuttavasti kermalla. Kyllä minä päästän toiset istumaan jos on tilaa, sillä ei ole kivaa varata paikkaa vain yksistään laukulle silloin kun on täyttä. Laivan ravintolat olisi pitänyt varata tiettyyn pöytään tietylle kellonajalle, jätin välistä. Laivassa olisi ollut myös maksullinen sushiravintola ja Mojito allasbaari, joista olisi saanut syötävää koko ajan mutta maksamalla erikseen. Sushi on aina hyvää mutta odotin buffetilta enemmän. Laivan leikkipaikka näytti sijaitsevan yläkannella. Uima-altaat ja porealtaat olivat yllätyksekseni ulkokannella, eikä sisätiloissa. Kuten tiesin odottaa kaikki altaat olivat päivisin täysiä. Hissit myös usein täysiä. Laiva saapui yhteen kohteeseen vasta yöllä ja silloin laivan meno oli jo vähän levotonta, koska ihmiset eivät päässeet laivasta ulos he harrastivat käytävillä juoksukilpailuja ja huutosirkusta porukalla perheiden kera. Harrastuksia kai nekin. Se ei minua haitannut mutta olisi ollut kivempi mennä satamaan päivällä koska oli tylsää silloin. Tälläkin laivalla suosituin juoma oli jälleen vesi, jota kaikki rohmusivat ja kävivät ihan omien pullojen ja purkkien kanssa hakemassa joka hetki. Muistan edelleen viime risteilyltä sen pojan joka haki kerralla viisi mukillista vettä ja kantoi ne yhdellä kädellä. Britit viihtyivät allasbaarissa mainiosti ja olivat ilmeisesti siellä aina. Pohjoismaalaisia ei laivalla näkynyt tai kuulunut. Eniten taisi olla italialaisia, ranskalaisia ja espanjalaisia perheitä. Yhdessä vaiheessa espanjalaisille ja italialaisille naisille tuli riita punainen -sanasta ja he väittelivät onko se sana rosso vai rojo.

Vinkki budjettimatkailijoille ym: risteilyille pääsee edullisesti talvella ja syksyllä. Voit mennä myös edulliselle 100-300e risteilylle jotka menee Italiasta esim. Venetsiasta Kroatiaan ja/tai Sloveniaan ja kestää pari päivää. Nämä viikon Välimeren risteilyt maksaa usein MSC:llä noin 300-1000e +tippimaksut. Ennen kuin edes harkitset risteilyä muista lukea Cruisecritic. Sivulla on runsaasti sekä ammattilaisten että myös risteilyillä käyneiden kokemuksia, arvosteluja ja vinkkejä. Minä en ehtinyt, koska yritin varata toista risteilyä joka oli jälleen loppuunmyyty niinpä minulle jäi tämä risteily. Välimeren risteilyt tällä firmalla eivät ole mitään luksusta, mutta hyvä konsti nähdä usea eri kohde. Buffetissa voi olla kova huuto koska Välimeren ihmiset tykkäävät keskustella huutamalla täysillä syödessään ja siihen pitää vain tottua. Usein se huutaminen on jonninjoutavaa jorinaa eikä riitelyä. Usein myös lasten tapahtumat on pelkkää karjumista. Se auttaa kun korottaa omaa ääntään niiden huutajien ohi että kuulee edes oman äänensä, tämän olen jo oppinut vähitellen. Välimeren maissa on lähes toivottavaa puhua huutamalla syödessä se on joku kulttuuriasia. Hytistä herätettiin joka aamu koska tuli kaikenlaisia Paratiisi lotto-kuulutuksia, joita ei tullut toisella laivalla. Mutta kokemus olisi voinut olla parempikin. Minun mielestäni luksusmatkoja ovat vain 5 tähden majoitukset lennoilla ykkösluokassa, ei risteilyt. Turhan monella on sellainen käsitys että risteilyt olisivat jotain upeaa laatua, kun eivät aina ole. Risteilylle kannattaa kumminkin lähteä avoimin mielin. Sosiaalisuutta risteilyt ei vaadi sillä omien kokemusteni mukaan yleensä eurooppalaiset eivät halua jutella muuta kuin tuttujensa kanssa Msc laivalla. Jos saisin ehdottaa parannuksia risteilylaivoihin niin toivoisin että uimaan olisi jotkin aikarajoitukset siksi että muutkin pääsisivät uimaan, eikä vain ne jotka varaa altaan koko päiväksi tai altaat voisi olla suurempia. Ehdottaisin myös sellaista kirjastoa laivoihin jossa olisi vanhojen kirjojen tilalla uusia kirjoja, matkakirjoja, lehtiä ja matkaoppaita. Joku musiikkinurkkaus voisi olla myös kiva, sellainen jossa voisi valita mitä kuuntelee. Lähtisinkö uudestaan? kaksi kertaa on nyt tullut käytyä ja lähtisin kyllä, mutta jatkossa aion kyllä tarkemmin harkita mille laivalle ja lukea cruisecriticia. Alla reissukuvia ja tietoa laivan kaupoista. Katso myös aikaisempi risteilykokemukseni ja risteilyvinkit.

My experience of MSC Cruise to Mediterranean:
Itinerary Genoa, Naples, Messina Italy, Mallorca Spain, Malta and more. Ship MSC. Best things: sea views and landscapes. Taking pictures. Visiting destinations. I saw Capri it was not included but I took hydrofoil from Naples harbour to Capri. It was nice to see again Messina. I've visited Sicily about 6 times and last time 2010 and now again. I saw Etna and mountain views and amazing sunset. Cruise is a good way to visit multiple destinations. I had ocean view cabin it was nice but could be cleaner. About the things I didn't like: when I arrived I notice I got broken luggage. I just bought new luggage and then I gone to cabin and found out my new luggage was broken. Somebody throw my luggage for sure. It was not the best surprise to find. I had to wait days until someone came to check luggage's condition and then one worker told me I will get compensation or something. What I got was that they removed tipping fees about 92€. Buffet was often closed or at least I didn't find food there 20h as they mention and as in another ship there was but here not, somehow. Sometime they ship was full of tourists and it was difficult few times to find Place where to sit down at buffet and few women said me they reserved the Place at the buffet and then I had to go around for searching a table. It was annoying and I didn't like their attitude. This kind of service is not nice to get and it was only a buffet not restaurant where you must reserve a table and wait. Women who told me table is reserved were not eating nothing. Waiter couldn't helpt with this issue at all. I gone away from the ship after 5 days because I wanted to go and had enough. I was excited to travel By myself. Good thing is that disembarkation is possible anywhere so example if itinerary has Naples, Sicily or something else yes you can stay there longer if you want. You can choose where to stay. If I could make some changes to cruise ships I would definitely like to spend time at the library on the ship where could be new books, travel books, travel guides and magazines. I like reading so it couldn't be boring then. I would also like to have a bigger pool on cruise where is more space for all swimmers.







Auringonlasku Sisiliassa Etnalla. Tätä maisemaa tykkäsin ihailla laivalta. Joonianmeri on upea

Magical sunset Etna Sicily Ionian Sea



Napolin läheisiä saaria laivasta nähtynä. Napolin lähellä on useita upeita saaria. Juttua Caprista tulossa erikseen.. Capri voisi sopia myös Kreikan saarista pitäville, koska se toi mieleeni Kreikan.

I visited Capri By hydrofoil and after that I gone back to the Cruise ship and saw islands again




Laivan kaupoissa näkyi mm. luksusmerkkikoruja, Swarovskin koruja, Valentinon laukkuja, yhdet värikkäät keikarihousut yms. En ostanut mitään näistä mutta tuli naurettua keikarihousuille ja ihailtua koruja. En muuten tiedä olivatko keikarihousut naisten vai miesten vaiko molempien! Kuva alla. Ostin vain Messinan sataman läheltä edullisia koruja. Myöhemmin huomasin että laivan peliautomaattipaikassa oli myös peliautomaatti jossa näkyi laukkuja. Taxfreessa myytiin myös Yamamay kenkiä ja mekkoja joiden hinnat noin 100-200e. Laivan kannella järjestettiin kerran "laadukas (naurettavan surkea) show jossa oli mies pukeutuneena flamencotanssijan mekkoon ja hän haki uima-altaalta uimapukuisia mummoja tanssimaan. Tanssijat yrittivät sitten matkia kaikkia music tv:n Madonnan ym. liikkeitä epäonnistuen. Altaalla järjestettiin usein myös aerobicia cha cha tanssiopetusta yms. Laivalla voi tosin tehdä muutakin kuten syödä, mennä ostoksille pikku taxfree kauppaan, mennä kuntosalille, mennä baariin/kahville, mennä spahan, kuunnella musiikkia, lukea kirjoja, katsella maisemia, uida jos on tilaa.

Shops at the ship with Valentino bags and luxury jewellery



Tässä ne keikarihousut










Maisemaa Mallorcalta. Napolissa näkyi smaragdinvihreä meri, Mallorcalla syvänsininen.


Lähtösatama Genova, josta oli todella vaikea löytää lippuja laivaan ja vaikea myös löytää oikea lähtöportti, koska lähtöportti myös vaihdettiin kesken kaiken ja selkeitä ohjeita tms. ei ollut. Edes taksikuski ei meinannut löytää oikeaa porttia ja joutui kysymään. Jos menet täältä Välimeren risteilylle niin suosittelen että varaat liput etukäteen ja kävellen on vaikea löytää satamassa mitään. Lisäjuttua kohteista tulossa.

Embarkation port Genoa Italy. It was very difficult to find where to buy tickets but finally got tickets and then it was difficult to find the right port and they changed the port to another one but found it finally.


Malta


Öinen Mallorca

Mallorca by Night



Vesuvius



Capri


4 kommenttia:

  1. Ohhoh, olpa teillä merimatka! Harmi tuo matkalaukun hajoaminen, kerroitko matkalaukun hintaa? Mulla hajosi aikoinaan housut Royal Caribbeanin teatterissa, joten he tarjoutuivat ensin korjaamaan ne. Suostuin siihen, mutta koska korjaus näkyi (joutuivat paikkaamaan etureidestä), ilmoitin, etten voi niitä enää edustustilaisuuksissa käyttää. Kysyivät pöksyjen hinnan ja hyvittivät ne täydestä hinnasta hyttitilille. Sitä minä vain, että miten laukku meni rikki, tarjosivatko korjausta ja jos ei, kysyivtäkö laukun hintaa. Jäitkö voitolle vai hävisit?

    VastaaPoista
  2. Toinen, eka Välimeren risteily oli onnistuneempi kuin tämä.
    Juu yritin kyllä laittaa semmoiseen reklamaatiolappuun matkalaukun hinnan ja yksi työntekijä jopa sanoi laivalla että laukku korvataan! mutta kun myöhemmin asiaa selvitti niin he korvasivatkin ne tippimaksut, mutta ei laukkua, eli tippimaksut otettiin pois. Olihan sekin toisaalta hyvä, mutta olisivat voineet jonkun muunkin hyvityksen antaa vaikka lahjakorttina, retkenä tms. Olin juuri ostanut laukun ja se maksoi onneksi alle 100e, toisin kuin pari muuta matkalaukkua.

    Ilmeisesti eri laivayhtiöillä on eri käytännöt, Msc:llä ainakin tuolla laivalla jäi se kuva että monessa eri asiassa säästettiin: viihdyttäjäksi oli palkattu samoja työntekijöitä jotka häärivät muuallakin laivassa samoissa töissä tai keittiössä. Ruoka oli ihan selvästi Saksasta tuotua.

    Matkalaukku meni rikki siinä kun ilmeisesti intialainen apumies (laukkumies) toi laukun laivaan, sitähän ei saanut itse tuoda laivaan vaan laukku piti jättää laivan luo laukkumiehille. Niin kun hän sitä laukkua toi näin että minun matkalaukkuni päällä oli ainakin kolme muuta painavaa laukkua, jolloin minun laukkuni oli revennyt ja hajonnut. Niin se työntekijä siinä aika kovakouraisesti ja ärtyneesti nosti nopeasti laukun pois hytin eteen. Jäi sellainen käsitys että laukkuja oli mahdollisesti heitelty ja ainakin minun (pienemmän) laukun päälle oli laitettu kaksi valtavaa ja painavaa jättimatkalaukkua, jonka seurauksena heikko muovimateriaali repesi. Matkalaukkuja minulla on ollut kiinankauppojen laukuista aina Titaniin, Delseeyn ja Samsoniteen. Kaikki muut hajosivat reissatessa, mutta Delseystä luovuin vain siksi kun oli liian pieni

    VastaaPoista
  3. Kommentti tulee vähän myöhässä tähän tapaukseen liittyen, mutta matkavakuutuksesta kannattaa hakea korvausta rikki menneestä matkalaukusta, ellei laivayhtiö korvaa.

    VastaaPoista
  4. minulla ei ollut tuota risteilyä varten matkavakuutusta, joten ei onnistu. Tosin usein matkavakuutusten hinta voi olla jopa enemmän kuin yhden matkalaukun hinta. Ihmetytti vaan kun risteilyfirma lupasi ensin että laukku korjataan ja pyysivät täyttämään lappuja. Sitten sanoivatkin että ottavat pois tippimaksut eikä muuta korvattu. Mutta onneksi tuo risteily oli paljon halvempi kuin nykyään vastaavat maksavat jo yli tuhat euroa viikolta. Laukku hajosi reunasta niin että pystyin pois lähtiessä vetämään sitä ja sitten ostin uuden

    VastaaPoista

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.