sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Step Forward and Keep Going


Koska vuosi lähenee loppuaan ajattelin pohtia kulunutta matkavuotta ja nyt on aika suunnitella uusien matkaunelmien toteutumista. Saas nähdä käynkö trooppisilla saarilla, Välimerellä, Amerikassa vaiko Lähi-Idässä tai ehkä useammassakin eri kohteessa. Olen todella kiinnostunut uusista kohteista juuri nyt on sellainen matkalle lähtö fiilis. Voin ilolla muistella tätä ja viime vuotta ja mielenkiintoisia reissuja eri kohteisiin. Hyviin muistoihini kuuluu muun muassa kevät ja kesät viime vuodelta ja edellisvuodelta. Tämän vuoden 2015 kesän vietin yhdessä kohteessa, mutta kävin vuoden aikana kolmessa maassa. En löytänyt/saanut halutunlaista asuntoakaan joten (onneksi) älysin lähteä taas reissuun kauemmas. Ensin ajattelin että se ettei saanut haluamaansa on huono juttu, mutta pian huomasin että lähteminen olikin kaikkein paras päätös. Usea nähtävyys ja reissaaminen olisi saattanut jäädä näkemättä ja kokematta, jos olisin pysähtynyt. Enemmän reissuja on tiedossa nyt vain pitää suunnitella. Lähteminen houkuttaa jälleen kuten ehkä myös yllätyskohteet, pitää olla aina välillä jotain täysin uutta! Tänä keväänä kävin kohteessa jossa oli rauhallista ja näin kissoja ja koiria vapaina, mutta ei kumminkaan hylättyinä. Hieman erilaista kaupunkikohteisiin verrattuna. Viime kesänä uin kesällä ja syyskuussa. Löysin kuvattavaa kuten ikivanhan linnan, palatseja ja kollaasin sillan. Yllättäen aivan viereen avattiin turvapaikanhakijoiden keskus urheiluhalliin. Heistä ei kumminkaan ollut mitään haittaa minulle ja joukossa oli myös paljon perheitä ja lapsia. Vein tavaraa ja syötävää lapsille, eikä tullut mieleenkään pelätä. Silloin ei ollut vielä mitään Pariisin iskun kaltaista juttua. Rikollisia voi olla missä tahansa mutta hyvät ihmiset erottuu aina joukosta, näin ajattelen. Kirjoitin myös jutun maahanmuuttajista ja myös siitä kun näin kesken aurinkoisen kesälomapäivän reissussa raskaana olleen naisen joka kerjäsi.

Nyt voin kertoa että onneksi syksyn tullen hän pääsi jatkamaan matkaansa ja hävisi katukuvasta, sai luultavasti myös kodin. Se oli tämän vuoden erikoisin opettavainen matkakokemus, aina on toivoa vaikka siltä ei näyttäisi! Lue juttuni pakolaisista täältä. Näin myös kovia kokeneita yazidi naisia jotka ovat kärsineet ja se on surullista miten huono asema naisilla on yhä tänä päivänäkin joissain maissa. Uskon että kaikki näkemäni naiset ovat tulleet Eurooppaan rauhallisemman elämän toivossa, jokaisella ihmiselle pitäisi olla oikeus elää turvallisesti. Tiesitkö että maailmassa nyt yksi kahdeksasta lapsesta syntyy konfliktialueilla. Koska olen matkailija ajattelen että ihmiset ovat vapaita menemään ja tulemaan niin kauan kuin käyttäytyvät hyvin. Ihmisiä kohdellaan ihmisinä uskonnosta viis, mutta luonne kyllä merkitsee paljon ja etenkin teot. Kumminkin ihmetyttää mikseivät rikkaat arabimaat kuten Dubai ja Qatar osallistu turvapaikanhakijoiden auttamiseen ja kotouttamiseen? miksi he eivät auta ihmisiä jotka puhuvatkin usein samaa kieltä, miksi he eivät tule vastuunkantoon mukaan. Euroopan maat auttavat, mutta missä tässä auttamisessa ovat rikkaat arabimaat mikseivät he lähde mukaan auttamiseen? Turkkilaiset ja libanonilaiset auttavat jonkun verran, mutta myös muut maat saisivat auttaa lähi-Idässä. Matkaillessa olen oppinut paljon eri asioista elämässä näkemällä kaiken itse. Näinä vuosina opin paljon myös terveydestä, ihmisten luonteista, solidaarisuudesta, sodista, köyhyydestä ja ilmastonmuutoksesta matkailemalla. Olen oppinut myös sen etten ota enää stressiä siitä jos joku ei pidä minusta, vaan annan asian olla ja keskityn muihin asioihin. Joskus joissain asioissa on parempi luovuttaa. Mielipiteitä voi kuunnella mutta jokainen saa itse päättää henk.kohtaisista asioistaan ja mitä niihin kuuluu tai ei kuulu. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää ja tämän opin yhä paremmin tänä vuonna. Ennen olisin siis yrittänyt ymmärtää outoa käytöstä lähes loputtomiin asti etsien syita, mutta nyt ajattelen että kaikella on rajansa ja täytyy olla. Nyt talvella olen onnistunut löytämään kivoja joulumarkkinoita joita olen kiertänyt. Tunnelma on hyvä ja aurinkoisia päiviäkin on riittänyt vielä. Vaikka reissaan en juurikaan tunne itseäni juurettomaksi tai levottomaksi, tykkään vaan kovasti siitä tunnelmasta ja vierailusta eri maissa. Tiedän mistä tulen, mutta tiedän haluavani nähdä myös uutta koska siihen on nyt mahdollisuus. Tekemistä ja energiaa on ollut. Olen tyytyväinen tähän vuoteen ja elämäntyyliini matkailijana ja ensi vuosi jatkukoon (toivottavasti) suurena matkailuvuotena. Saatan keksiä uutuuskohteita vierailtavaksi, mutta niistä lisää myöhemmin. Vuoden alussa minulta yritettiin hommata Suomen kansalaisuus pois siksi koska matkustan. Se ei ole mikään syy estää Suomessa syntyneeltä kansalaisuutta. Minulla ei ole muita kansalaisuuksia, joten ei ole mitään syytä tuollaiseen. Se että matkustan ja olen käynyt useissa kohteissa Euroopassa ei oikeuta tuollaiseen. Olen hyvin tietoinen laista. Myös minulla on oikeus matkustaa, kuten miljoonilla muillakin naisilla on oikeus matkustaa. Matkustelu ei ole sellainen asia jota voisi toisilta noin rajoittaa. Sitä paitsi lähes jokaisella on varaa matkustaa, jos tarpeeksi säästää ja suunnittelee. Mutta muilta osin vuosi on ollut hyvä ja parhaita muistoja ovat kevät ja kesä viime vuodelta. Pysy mukana jos matkajutut kiinnostaa! Kollaasissa on ottamiani kuvia eri reissuilta mm. Saksasta ja Belgiasta. Kuvissa Nurnberg, Kölni, Belgian flandersia, Rooma Colosseumin alue yms.

Soon is New Year and time to think about year gone and right now is time to start planning new travels! This year I've been to Central Europe but let's see where I will find myself next year. I will write more about my new travels later. Perhaps I will visit Usa or tropical islands, Mediterranean again, Caribbean or perhaps Middle East or something else! I got the feeling of going and too many destinations on my mind. I'm happy about my travels and my traveling lifestyle. I wouldn't change a thing. Then when you smile more then you just know things are well and just like meant to be. These pictures taken in Europe mostly in Germany and Belgium. This year at spring I didn't find the apartment I was looking for or exactly I didn't get it and then I continued traveling to other side of Europe. First I was unhappy about it but then it turned to be the best decision I've made. Now I'm happy about this decision because I didn't end traveling. I'm happy that I found new places and amazing sight seeing I found and more will come. The Christmas tree & church picture is the new picture. Year ago I was traveling in Central Europe by trains. I came by train from Belgium to Germany Cologne 2014 and around until I stopped for a while and later gone again. It was nice because I saw beautiful spring time in 3 countries and I think spring and summers are the most beautiful seasons in Europe. This year I've visited 3 countries but last summer I spent mostly in the same place but I'm already planning to go and travel much more 2016. Year 2014 I've visited 5 countries and 2013 I've visited 9 countries and this year 2015 I've visited 3 countries.

Last spring I spent in a peaceful village and saw many cats and dogs walking freely but not abandoned. Then I spent summer in the city and gone swimming it was nice time. I've visited old ancient castle and palaces last summer. I saw Syrian refugees came to Europe and I didn't had any problem. I'm traveler and I think people are free to go and come as long as they behave good. I gave some sweets to their children and they seemed to be so positive and fine. Then I saw pregnant refugee woman who beg at the street but later at winter I saw she gone to another place and probably found a home now. There's still some hope left in this world! I'm starting to believe good things happen. I saw also few Yazidi women and I felt like how cruel this world can be to women still. Behind the closed eyes women and children still suffer. Every person should got the peaceful and safety life. Many countries try to help refugees as much as possible but sometime I'm wondering why rich Arab countries are not helping refugees and giving them a chance to live also there? example also Dubai and Qatar could help refugees and they already speak Arabic language. 

 I've learned so much while traveling abroad these years and these things I couldn't learn nowhere else, I guess. I learned there's always hope left just believe. I learned much about health and environment. I learned about wars and I learned about poverty. I learned much about solidarity. I learned about climate change and saw it all by my own eyes while traveling. I've also learned to give up if have to and not to understand all. Before I was the person who tried to understand all like if somebody was angry to me without any real reason I tried to understand but nowadays I know it's not my fault and I don't try to understand anymore about everything as before. This winter I've found pretty nice Christmas markets. I don't feel myself restless or something like that I just love traveling and I gotta keep going. That's make me happy. I know my roots come from North but I want to see much more because I have possibility now. Years go by and seasons change but I'm not ending traveling because I love traveling. I'm not going to change and do something else right now. Ofcourse I would travel less if I work like 24/7 but it's not for now not right now. I'm making new travel plans for the next year and sooner or later I go traveling. Pictures taken in Central Europe and one gladiator picture taken in Rome. I wish the next year will be a good one.

 Right now we're in the sun sure enough, seasons change but don't let today get lost cause today the sun's on us

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.