tiistai 7. heinäkuuta 2015

Linnanmuureilla ja käsityömarkkinoilla








Kiinnostaako tarunhohtoisissa linnoissa vieraileminen? tässä kuvia Saksan Nürnbergin linnan muureista. Näitä muureja on ilmeisesti ympäri kaupunkia ja itse linna on hieman kauempana. Linnaa muureineen pidetään yhtenä Euroopan mahtavimmista linnoista. Linna löytyi helposti keskustasta ja myös juna-asemalta ulos tullessa näkee linnan. Linnanmuurien pihalle on vapaa pääsy ja sieltä voi tehdä markkinalöytöjä kuten itse tehtyjä koristeita siellä on Haus des handwerks. Pihassa on myös kahviloita joten voit nauttia kahvin keskiaikaisessa tunnelmassa. Alempaa vihreältä pihalta löytyy suihkulähde. Kuvattavaa ja nähtävää paikassa riittää. Nürnberg on kaupunki Baijerissa noin tunnin tai parin päässä Münchenista. Vuosina 1050–1571 Nürnberg oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan merkittävimpiä kaupunkeja, jossa keisarikunnan valtiopäivät ja hovi kokoontuivat Nürnbergin linnassa. Rooman historia näkyykin kaupungissa hyvin selkeästi ja myös ainakin yhden kirkon ja apteekin roomalaiset perustivat linnan sun muun lisäksi. Näin kaupungissa myös kesyjä mustia puluja. 1400-luvulla Nurnberg oli yksi kolmesta tärkeimmästä kaupungista silloisessa Saksan valtakunnassa. Vuonna 1219 Saksan Fredrik II teki kaupungista keisarillisen vapaakaupungin. Augsburgin ohella se oli merkittävä kauttakulkupaikka Italian ja Pohjois-Euroopan väliselle kaupalle. Rosvobaroni Eppelein von Gailingen onnistui pakenemaan linnasta hyppäämällä hevosellaan. Nykypäivänä linnan läntisimpiä osia (Kaiserstallung ja Luginsland) käytetään nuorisohostelleina. Kaupungissa 37% on taustaltaan maahanmuuttajia. Kaupungissa on myös info turisteja varten. Ps. Frauentorgraben kadulta löytyy majoituspaikkoja jotka ovat lähellä tätä linnanmuuria ja juna-asemaa, jos haluaa kävellen ihailla linnanmuureja. Kuvat itse otettuja.

Pictures taken by me at Nürnberg city Germany. 
The walls are in the center of the city. The castle, together with the city walls is considered to be one of Europe's most formidable medieval fortifications. It's free to enter to yard and there is market with handmade stuff such as porcelain and also coffeeshops. Nuremberg is often referred to as having been the 'unofficial capital' of the Holy Roman Empire, particularly because Imperial Diet(Reichstag) and courts met at Nuremberg CastleRobber baron Eppelein von Gailingen took the opportunity to escape by galloping to the wall and forcing his horse to jump above it into the moat. Today the eastern municipal buildings of the castle (Kaiserstallung and Luginsland) are used as a youth hostel. I think there is much Roman history and I like sightseeing.  Frauentorgraben is the street name you will find accommodation close to the castle and station. It's possible to visit Nuremberg also from Munich city by train or bus. 


Linnanmuurien alla menee myös metro

And there is metro






Värikkäitä lasilintuja. Tykkään värikkäistä lasikoristeista ja myös käyminen Muranolla (lasikoristeista kuuluisa osa Venetsiaa) kyllä kiinnostaisi. Isoisoisälläni (isän äidin puolelta) oli oma lasitehdas aikanaan, harmi ettei siltä ajalta säilynyt tiettävästi mitään lasikoristeita tai voihan niitä olla jollain jossakin kukaties. Nurnbergin linnanmuurien pihan käsityömarkkinoihin liittyen ilmeisesti markkinat ovat pysyvät ja pihassa oli myös kahviloita. Jos kiinnostaa kahvin nauttiminen linnanmuurien ympäröimänä niin täällä se onnistuu helposti.

Colorful glass birds. I like these and I think I should also visit Murano (famous from glass art). My great-grandfather had his own glass factory long time ago but somehow I don't have not any glass item from his old factory.




Sisäänkäynti



 Sisäänpääsy ovi on auki










Hauska sammakkokoriste pihalle, ikkunaan tai mökille

Cute funny frogs to the window, yard or to the cottage



myös posliinikoristeita näkyi paljon

Toivomuskaivo jossa näkyi paljon kolikoita, heittämällä kolikon onnenkaivoon voi esittää pienen tai suuren toivomuksen. Olisikin kiva tietää mitä he kaikki ovat toivoneet jotka ovat tuonne kolikoita heittäneet kolikoita näkyi todella paljon