Näytetään tekstit, joissa on tunniste France. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste France. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Parasta Ranskassa näe nämä


Parasta Ranskassa, kooste kohteista jotka olen kokenut käymisen arvoisiksi. Kohteita joita suositella muillekin. Nyt olen kiertänyt Ranskaa myös junilla, joten pystyn jutun tekemään ja suosittelemaan. Pariisia ei tässä jutussa ole kun se puuttuu vielä, mutta siitä löydät juttua takuulla muualta. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä että Ranska on päässyt yhdeksi suosikkikohteekseni, jopa joidenkin kohteiden ohi. Mistä pidin: kävin vuosia sitten jo Rivieralla. Sieltä mieleeni jäi helmikuiset sitrusfestivaalit Mentonissa ja Cannes. Menton on pienempi ja sillä tavoin myös hiljaisempi kohde kuin Cannes, jossa on kuitenkin pastellitaloja, rantaa, pikkuputiikkeja ja kivoja pikkupuistoja. Cannesissa tykkäsin kävellä rantakatua päästä päähän. Menton sijaitsee aivan Italian rajalla, joten esim. San Remossa voi käydä kätevästi junalla ja hieno junareitti kulkee meren varrella. Parasta oli se että helmikuussa keskellä talvea puissa kasvoi appelsiinit ja sitruunat, Välimeren talvi on usein aika ihanteellinen! Ja yhtenä päivänä oli +20C. Voi kuinka onnekkaita paikalliset ovatkaan voidessaan viettää aurinkoisia talvipäiviä puistoissa aina kun ehtivät. Rivieralla (kuten Italiassakin) myös veneily onnistuu usein talvellakin ainakin helmikuussa jo. Suomen kevät tai kesä on usein sama sää kuin etelän lopputalven päivät. 2018 kesällä menin junalla Barcelonasta Montpellieriin joka kesti vain noin 3 tuntia.

Montpellierissä tykkäsin arkkitehtuurista, barokkiparvekkeista ja yhdestä aukiosta. Jatkoin junalla lähelle Nimesiin, joka on historiallinen pikkukaupunki. Juna-asemalta on lyhyt kävelymatka keskustaan (etenkin ilman painavaa matkalaukkua). Historiallista antiikin roomalaista nähtävää on paljon ja siitä pidin. Nähtävyydet jaksaa kiertää syksyllä tai talvella ilman grillihellettä. Voin suositella Nimesiä Roomafaneille ja historiasta kiinnostuneille. Kävin Lyonissa, jossa pidin arkkitehtuurista ja jokimaisemista, se on kaupunki jossa on paljon myös vihreää luontoa. Rakennuksia on pariisilaismaisia ja myös Rhone jokialue, mutta turisteja vähemmän. Jokialue siltoineen näyttikin hieman samalta kuin Pariisissa. Ostostarjontaa on enemmän kuin pikkukohteissa. Vietin elokuun Ranskaa kierrellen 2018. Lisäksi olen käynyt Korsikalla retken muodossa, jolloin näin huikeita kalkkikivivuoria ja Bonifacio on rakennettu linnamaisesti kalkkikivivuorten päälle. Kohde oli ainutlaatuinen ja näin vuorten rinteillä myös rappusia vähän kuin Kiinassa, vielä ei ole tullut toista sellaista kohdetta vastaan. Korsikalle pääsee myös lautalla Sardiniasta jolloin voi yhdistää kiertomatkan kaksi hyvää. Olen myös aiemmin käynyt Alsacessa jossa kuvailin joutsenia ja pidin siitäkin kohteesta. Alsace on aivan Saksan vieressä ja tietyille alueille pääsee myös Saksasta siltaa pitkin. Majoituksista: niistäkin juttua Ranskaosiosta, olen tykännyt moderneista asuntohotelleista Ranskassa. Suurin osa Ranskan kohteista on ollut mieleisiä ja näitä suosittelen.

Ilmasta: elokuussa Ranskassa oli kuuma, mutta talvella puhaltaa mistralituulet. Kesällä pääsee puiden varjostamille kaduille varjoon. Olisin mielelläni jatkanut Ranskan matkaa ja myös kesää. Suurkaupungeissa Ranskassa ilmanlaatu ei aina ole paras, mutta pienemmissä paikoissa on puhtaampi ilmanlaatu. Ranskan tehtaat ja sijainti lähellä Belgiaa lienee myös vaikuttavan ilmanlaatuun. Viheralueita on kuitenkin runsaasti ja hienoja puistoja. Kiinnostaisi myös Bordeaux jossa on Miroir d'Eau suihkulähdeaukio. Ruuasta: ruokaa löytää monenlaista on myös couscous ja muut afrikkalaiset ruuat kaupoissakin. Aikaisempia juttuja: historiallinen Nimes pala Roomaa Ranskassa. Laventelipellot.  Montpellier koristeellisia parvekkeita ja huikeita aukioita. Pariisin puistoja ja harvinaisempiakin nähtävyyksiä. Lintukuvausta Ranskassa. Cannes ja Menton.  Suosikkini Keski-Euroopassa. Lisää nähtävää: CassisChâteau d’Estoublon. Grasse hajuvesikohde. Luberon laventelipellot. Dune du Pilat Euroopan korkeimmat hiekkadyynyt, lisätietoa. Chateau Vaux-Le-Vicomte.  Antibes. Cassis. St.Tropez. Biarritz, La Rochelle, Avignon, Mont Saint-Michel, Seine. Burgundy, Nantes. Loiren laakso linnoineen. Linnakaupunki Carcassone. Toulouse
Best in France: 
Here is my travel tips to France. I haven't still visited Paris but you will definitely find Paris tips elsewhere. I've have visited French Riviera and there I like little colourful towns and seaside villages. Cannes and Menton. I saw Menton one February and the weather was sunny, one day +20C it was great and also Lemon festivals. There is orange+lemon trees, colorful architecture, boat trips, wind sail boats, seaside, beaches for summer. Cannes is famous destination but it is also a walkable town and has a beautiful seaside. Menton is near Italy so it's possible to go by train example to visit San Remo. I would recommend to visit both France but also Italy. 2018 summer I visited Montpellier by train from Barcelona, it was a green mountain+countryside route. In Montpellier I like baroque architecture and avenues. I continued by train to Nimes. Nimes has a piece of Ancient Rome, there is attractions to see. Years ago I saw Bonifacio Corsica by ferry trip and it was great. The town is really special, built on cliff hill and there was many white cliffs with stairs, haven't still seen anything similar elsewhere. I've visited Lyon last summer, there I like architecture (baroque but also more modern) and green riverside. I've visited Alsace before and there I liked the river and swans.  What else to see: lavender fields in Provence, Paris parks+Loire valleys and castles, Grasse perfume town. Bordeaux. Biarritz, Mont Saint-Michel, Avignon, little towns in Provence and more.  Burgundy. Carcassone. Chateau Vaux-Le-Vicomte. Nantes. Dune of Pilat sand dunes. Luberon. Cassis. Antibes. St.Tropez. Toulouse.




Kuvassa Lyonia

Lyon's riverside

Menton kerran helmikuussa

Sunny February once in Menton


kuva.
Talvinen subtrooppinen puisto Mentonissa näyttää aika hyvältä ja olen käynyt tuolla. Puiston halki pääsee kävelemään pientä mäkeä pitkin juna-asemalle.

Subtropical park in "winter" in Menton looks good.


Menton kuva.

Krokotiili suihkulähde Nimesissä oli mielenkiintoinen sattumalta löytynyt nähtävyys

Crocodile fountain in Nimes, interesting detail to see



Bonifacio Korsika, kalkkikivivuoret joissa menee myös rappusia. Ei ole tullut toista vastaavaa kohdetta vastaan.

Bonifacio Corsica, cliffs with stairs



Corsica
Nimes


Cannes



lauantai 19. tammikuuta 2019

Voyage continue: Lyon


Lyon on pariisilaismainen kaupunki Ranskassa, jossa on nähtävänä mm. Rhone joki ja Saone joki. Rhone joen alueella näin joutsenia ja sorsia. Kivaa tässä kaupungissa on se että kaupunkiympäristöön yhdistyy myös jokialue ja vihreä luonto puistoineen, siltoineen. Tykkäsin. Alueella Perrache. Arkkitehtuuria löytää hyvin pariisilaismaista renesanssiarkkitehtuuria, mutta myös erilaista vanhaa ja uutta. Lyonin vanha keskusta kuuluu Unescon listalle. Jokialueella voi mennä myös veneretkille. Perrache juna-asema oli erityisen rähjäinen ja tarvitsisi pikaisen kunnostuksen. Toinen juna-aseman alue on Part Dieu ja siellä on vähän enemmän ostostarjontaa ja enemmän ihmisiä. Majoituksia löytyy paljon kummaltakin alueelta, mutta itse pidin enemmän vihreästä jokialueesta Perrache+Confluence alueella. Arkkitehtuuria löytyy hyvin pariisilaismaisia koristeellisia parvekkeita, mutta on myös modernia uuttakin arkkitehtuuria. Sopeuduin kohteeseen nopeasti aika hyvin eikä ollut kielimuuria, aika moni puhuu englantia ja kaupungissa asuu runsaasti maahanmuuttajia. Jos menee ratikalla näkee paljon eri alueita ja myös jokialueen siltoja, mutta kaupunkia voi nähdä myös vaikka kiertoveneretken muodossa. Veneretkelle pääsee joulukuuhun saakka, mutta ei 25.12. Säästä: sää oli todella aurinkoinen ja melko kuuma elokuussa. Pilvisiä päiviä ei paljoa ollut. Sää muistutti Italian kesäsäätä. Sää viilenee elokuun loppua kohden, mutta vielä riitti +30C päiviä ja aurinkoa. Syyskuu voisi myös olla hyvä ajankohta Ranskan matkoille. Lyonista pääsee myös Saksaan esim. Mannheimiin noin 4 tunnissa junalla ja myös Sveitsiin. Mutta oma matkani Saksan puolelle ei ollut mainio koska kaaduin junassa ja vastassa oli heti pilvinen sää, Ranskassa oli parempi ilma. Lyonista pääsee parissa tunnissa myös Sveitsiin. Miten kuvailisin Lyonia: pikkuPariisi, tehostettu valvonta, jonkun verran hienoa arkkitehtuuria, luontoalueet on käymisen arvoisia, kiva jokialue, melko rauhallinen. Majoituksista: majoituksia löytyy myös kohtuuhintaisia ja keittiöllä. Majoituksissa joissa olin ei kukaan bilettänyt joten sillä tavoin pystyi olemaan ilman melua. Vaikka kohde on kaupunki, siellä on myös erittäin rauhallisia alueita ja katuja. Lyonista lisäjuttua myös rantapallossa. Aikaisempia Ranskajuttuja: historiallinen Nimes. Montpellier. Pariisin puistoja. Nähtävää Korsikalla. Menton & Cannes.

I've visited Lyon in summer. Lyon has renaissance architecture but also modern (and old) architecture to see and Rhone river. Lyon is a city but also it has green zones, green parks and a pretty riverside. I saw also swans there. The city has immigration so it was no problem to speak English. Perrache zone has old train station and beautiful riverside. Part Dieu zone has more modern architecture and shopping possibilities. Lyon's old city is part of Unesco. If you go by tram you can see many kind of zones and also river bridges. You can also go to boat trip near Confluence. About the weather: weather was very sunny and about +30C in August. I guess also fall could be a good season to visit France when there is less heat. More to see: if you want to see more there is also direct train connection example to Switzerland from Lyon, or to other cities in France.


Confluence ostoskeskuksen takana on jokialue jossa on vesilintuja ja lumpeita. Ostoskeskus on valoisa ja katolla on myös ravintoloita. Ostoskeskuksessa on käytetty paljon lasia joten se on valoisa. Valoisia ostoskeskusten tulisikin aina olla. Pois lähtiessä juna meni aivan ostoskeskuksen vierestä. Kuvan rakennus on jokin muu ja sen vieressä. Vesilintujakin oli kiva nähdä.

Pond near Confluence shopping mall and river





Confluence ostoskeskus jonka takana on sorsalampi ja joki, joelta pääsee myös "vaporetolla" turistivenekierrokselle. Alueella on myös useita siltoja. Alue oli kiva nähdä. Suurempi viheralue on grand parc.

Confluence shopping mall and there is near by a riverside and birds. It's also possible to see a bigger park in Lyon Grand Parc.


Confluence vaporetto retkivene, jolla näkee jokialueita ja kaupunkia sen lähistöllä.

A tour boat "vaporetto" for river tour 


Joutsenet lipuvat kerjäämään, osa oli poikasia.


Beautiful swans






Eglise Sainte Blandine kirkko



Junasilta, saisi tämän kunnostaakkin.

Old rail bridge







Summer sky
kuva.

Joen takaa näkyy kaupungin kuuluisa Notre Dame kirkko. Näin alueen ratikasta joten nappasin kuvan pixabaysta. Jokialueella voi kävellä ja nähdä jokimaisemaa tai mennä veneretkelle. Oli tilaa liikkua ja pidin siitä että oli tilaa liikkua vaikka olikin elokuu eli turistikausi.

Behind the river is possible to see Notre Dame church








maanantai 24. syyskuuta 2018

Un Autre Été: historiallinen Nimes pala Roomaa Ranskassa




Historiallinen Nimes on osa Ranskaa jossa on antiikin roomalaista nähtävää, pikkupuistoja ja kuuma kesällä. Nimes on mielenkiintoinen kohde etenkin historiasta kiinnostuneille. Otsikko on un Autre Été kappaleesta joka soi Ranskassa usein kun asemilla voi soittaa pianoa. Se on kiva kun Ranskan ja Italian juna-asemilla on pianot. Kohteessa oli aika kuuma elokuussa yli +35C, mutta vierailla voi toki myös keväällä tai syksyllä jolloin sää voisi olla yhä mainio. Alue on vihreä ja keskusta-alueen nähtävyydet on helppo nähdä kävellen tai vaikka turistijunalla. Kävin kesällä Nimesissä junalla Montpellieristä, joka on vain noin 20min matkan päässä. Yleensä sää jatkuu pitkälle syksyyn aika aurinkoisena ja on kirkas taivas. Tosin on minulla myös yksi kokemus sateisesta ja viileästä helmikuun lomaviikosta Ranskassa, mutta ainakin vielä syksyllä luulisi sään olevan hyvä.

Nimes, France has ancient Roman architecture+attractions, little green parks and hot summer. Interesting destination especially for history fans. There was a piano at the train station and someone was playing  un Autre Été song. I've visited Nimes from Montpellier by train in August.


Esplanade Charles de Gaulle keskusaukio puistolla. Pikkupuistossa näytti kasvavan hieman myös laventelia. Nimesissä on myös sivummalla antiikin roomalainen puutarha Jardin de la Fontaine vesipuutarha, joka näyttää kuvissa mahtavalta. Vesipuutarha on sellainen jonka haluaisin jossain joskus nähdä. Mutta koska sää oli +40C en mitenkään jaksanut kävellä sinne asti monen km matkaa ja en jaksanut istua turistijunan kyydissä paahtumassa kuin saunassa. Hyvä vierailuaika kohteessa voisi olla (kuumuudesta uupuville) kevät, syksy tai talvi. Vesipuutarha on perustettu antiikin roomalaisen kylpylän kohdille. Puutarhasta ainakin osa sijaitsee kukkulan päällä, joten se vaatii myös kävelyä enemmänkin. Hyvä kun jaksoi kuumalla kävellä bussipysäkille ja siitä yhden pysähdyksen verran keskusaukiolle, kuumalla mikään ei tunnu olevan lähellä. Mutta esimerkiksi nyt syyskuussa voisi olla vähemmän superhellettä. Kohteessa ei kuitenkaan ollut aivan niin kuuma kuin Espanjassa kesällä, mutta melkein. Hyttysiä oli hieman mutta niihin auttoi se ettei pitänyt ikkunaa auki.

Esplanade Charles de Gaulle zone and park. I saw there lavender also. Jardin de la Fontaine water garden could be also worth to see. I wanted to visit there really but weather was very hot and I was tired to walk, maybe next time. Maybe good time to visit could be also Fall or spring.







Kuvassa Appart'city Confort  Nimes Arénes huoneen parveke. Hotelli sijaitsee vanhassa kartanossa, jossa oli mielenkiintoisia yksityiskohtia kuten koristeellinen parveke ja pylväät. Alunperin on kuulunut paikalliselle suvulle. Kartano/palatsi oli mielenkiintoinen yksityiskohtineen, mutta ainoa harmi oli se ettei ilmastointia ollut siinä huoneessa helteessä. Lähellä on vihreä puisto jossa kasvoi hieman myös laventelia. Ranska on täynnä mielenkiintoisia palatseja ja linnoja nähtäväksi tai majoittumiseen, joiden näkeminen ei onneksi maksa maltaita kuten voisi luulla. Eli majoituksia voi yhä löytää alle 100e vielä ja siksi voin suositella Ranskaa myös budjettimatkailijoille. Jotkut majoitukset olivat jopa edullisempia kuin Barcelonassa elokuussa. Mutta ruuan hinta ei ole kaikkein edullisinta, tosin riippuu mitä ostaa ja mistä.

Balcony at Appart'city Nimes Arenes. This hotel is located in old mansion and has interesting architecture details and pretty balcony. But the thing I needed was air condition for a summer heat. France has many beautiful old castles, palaces and mansions to see and worth visiting. 






Oikeuspalatsi, arkkitehtuuriltaan kuin suoraan antiikin Rooman tyyliä. Minkähänlaista olisi käydä oikeutta tuolla, puitteet ovat ainakin kunnossa. Tosin rakennus oli remontissa. Tämä kohde on vähän kuin yhdistelmä mini-Roomaa ja Rivieraa, tosin ilman rantaa. Suosittelen historiasta kiinnostuneille tätä kohdetta, älä unohda Nimesiä. Nimesistä löytyy myös antiikin Rooman temppeli ja akvedukti.
Justice palace has also Roman style architecture. It's interesting because if you like Rome you can see Roman details, attractions and architecture also in Nimes. It's also possible to see Ancient Roman temple in Nimes.


Keskusaukio jossa on vihreä puisto ja puiden takaa näkyy oikeustalon pylväät. Kaupunki on hyvin roomalainen rakennuksiltaan ja onneksi myös vihreä.

Mielenkiintoinen historiallinen nähtävyys tämä krokotiili suihkulähde sivukujalla. Le Mogador kahvilan edessä. Kahvilasta saa myös jäätelöannoksia. Suihkulähde voisi olla roomalaisia nähtävyyksiä. Arkkitehtuuri Nimesissä on melko saman tyyppistä kuin Nizzassa ja Genovassa alkuperäiset talot. 


This is also interesting detail: a crocodile fountain near Le Mogador cafe. 
Architecture (at least part of it) is similar than in Nice France.



Myös roomalainen areena on tunnettu nähtävyys Nimesissä ja yhä käytössä. Hieman saman tyylinen kuin Veronan areena, eli Colosseumia pienempi ja melko homeinen jo. Areenan tärkein tehtävä oli toimia gladiaattorien taistelukenttänä. Näitä vastaavia areenoita löytyy aika paljonkin myös Italian ulkopuolelta mm. Ranskasta ja Espanjasta. Hyvää tässä kohteessa on se että nähtävyydet (paitsi se upea vesipuutarha) ovat kävelyetäisyydellä eli lähes vieressä toisistaan. Pohjoismaihin asti antiikin roomalaiset eivät päässeet koska viikingit ajoivat roomalaiset pois tai roomalaiset eivät uskaltautuneet sinne saakka. Viikingit (jotka olivat myös merirosvoja) olivat niihin aikoihin melko pelättyä väkeä. Joten siksi niistä maista et löydä antiikin roomalaisia teattereita tai vastaavia kuten etelästä löytyy..

Ancient Roman theater. Europe has a lot of Ancient Roman attractions example amphitheaters in Italy, France and Spain. North Europe had a lot of Vikings (also viking pirates) and that's why there is no Ancient Roman attractions in Scandinavia.

Muistomerkki aukion lähellä 1900-luvun suuressa sodassa kaatuneiden muistolle. Matkaideoita sivulla on lisää juttua Nimesin nähtävyyksistä.