keskiviikko 14. elokuuta 2019

Huono kesä ja syyt

kuva.
Tavallisesti olen kertonut näihin aikoihin tai jo aiemmin matkoista, tai tehnyt koostetta käydyistä kohteista, mutta tämä kesä on ollut vaihteeksi huono joten olen jättänyt paljon vielä pois. Viimeksi vietin huonon kesän 2010 johon kuului mm. hautajaisia ja huono sää. Tässä kesässä on huonoa ollut myös vähän kaikki kuten sää joka vaihtelee koko ajan usein pilvistä tai superhelle ja sitten sade, kortin kopiointi, se että useat Euroopan maat on kallistuneet etenkin kesällä yms. Olen ollut kohteissa jotka on ihan ok mutta ei aivan mieleisiä ja muihin en ole mennyt yllämainittujen syiden takia. Myös bussilippujen hintoja pitkille reissuille on alettu kallistaa niin paljon että junia ja lentolippuja voi löytää lähes samaan hintaan, ellei jopa edullisemmin riippuen mitä ja mistä. Taisi olla liikaa vaadittu että kylmän talven jälkeen olisi saanut viettää kivan kesän, mutta ehkä joskus toiste. Pilvinen sää väsyttää minua mutta onneksi välillä on aurinkoa. Haluan kuitenkin uskoa niin että jos joku loma tai sesonki on huono toinen saattaa olla joskus parempi. Aikaisempia juttuja: kevään ja kesän parhaat ja pettymykset 2017. Täydelliset matkamuistot/hetket top 8. Matkahaaveet vol 2. Kesäkuulumiset ja lämpöaalto.

Usually in summers I've told about the good things and about travels but this summer has been bad. Last time I had bad summer 2010 when I had to go to my father's funerals and grandfather in same summer and weather was also bad then. This summer the weather changes all the time: +40C then suddenly +23C and rain+cloudy, someone has copied my bank card and also bad thing is many countries in Europe has become too expensive to travel and visit even many budget places has luxury prices in summer season. After cold winter in this summer perhaps it has been too much to ask for to spend a nice summer abroad, but maybe next time or another time. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.