torstai 16. elokuuta 2018

Valenciassa upeita nähtävyyksiä ja kumma kokemus


Parasta Valenciassa nähtävyydet kuten Las Artes y las ciencias oli mielestäni hienoin nähtävyys kuten myös palmupuutarha ja muutkin upeat trooppiset puistot. Niistä on tulossa juttua myöhemmin, tässä muita kokemuksia. Valencia on kaupunki jonka keisari alunperin lahjoitti roomalaisille sotilaille ja kaupungin nimi oli Valentia. Valencian keskustassa näkyi Roomalle tyypillisiä kiemurapuita, hieman pinjoja ja appelsiinipuitakin. Mutta muuten keskusta oli jokseenkin sekava liikkumiseen, joten viihdyin sivualueilla kuten puistoalueella paremmin. Puistoalueella Ciencias on uutta ja vanhaa. Trooppinen Turia puisto on hyvin suunniteltu. Ranta on melko kaukana keskustasta, mutta esim, sightsee bussilla voi ajella ympäri kaupunkia myös rannalle asti. Se kannattaa jos haluaa nähdä kerralla paljon, itse majoituin eri majoituksiin eri alueilla. Päänähtävyydet ovat juna-aseman läheinen runsaasti kuvattu suihkulähde, Turia kuivunut jokialue jossa on pitkät upeat puutarhareitit, konserttiareenana toimiva härkäareena, serranos tornit, puutarhat ja Las ciencias vihreä alue avaruusalusmaisilla rakennuksilla. Tuli nähtyä myös paikallinen koulu lomamajoituksen vieressä, koulu oli sellainen että meteli kuuluu kilometrien päähän ja sekä oppilaat että opettajat pelasivat koripalloa bikineissä koulun pihalla heinäkuussa. Tosin silloin olikin +40C. Etelä-amerikkalaisia kuten perulaisia näytti asuvan paljon Valenciassa. Se on kiva että kaupunki tarjoaa paljon ilmaisia vihreitä puistoja myös perheille, ulkoilijoille, piknikläisille ja koiraihmisille. Yksi kesäni parhaista päivistä oli iltakävely puistoon.

Säästä: kohde on kuuma ainakin kesällä myös sijaintinsa ansiosta grillihelle heinäkuussa, meren toisella puolen on Pohjois-Afrikka. Kertaakaan ei siis satanut tai ollut viileää. Varjoon pääsi kyllä viilentymään helteellä, auringossa oli +38C. Ilmankosteutta oli paljon vähemmän kuin esim. Adrianmeren kohteissa. Sää oli hieman kuumempi kuin Kataloniassa, mutta oli myös kirkkaampi taivas ilman suurta pilviverhoa. Tosin oli myös pilvistä ja silti saunahelle. Tuulta ei juurikaan ollut ja tämän uutisen sää kuulosti melko samalta. Olen ollut aiemmin aina kesäihminen ja fanittanut vain kesää, mutta grillipaahde menee jo vähän yli. Joten aloin kaivata kevättä ja alkusyksyä, semmoista leutoa ei kylmää mutta ei liian kuumaa säätä. Aloin kaivata erityisesti tuulta jota ei ollut. Valencian kaupungin ulkopuolella läheisillä alueilla on sekä vihreää maaseutua, mutta myös kuivaa aavikkoseutua joka voi tuoda mieleen Kanarian tai Marokon. Keskusta on kuitenkin hyvin eurooppalainen rakennuksiltaan ja siistimpi kuin esim. Barcelonan graffittialueet, vaikka toki myös Valenciassa oli rähjäkujiakin. Paikalliset vaikuttivat melko mukavilta ja ystävällisiltä, kaupassa yleensä tervehdittiin. Kaupunki on vielä aito ja voi löytää kohteita ilman turistimassoja, maahanmuuttoa on tullut mm. Italiasta ja etelä-Amerikasta asti. Myös paikallisilla oli kuuma ja moni sanoi muy caliente todella kuuma sää.

Liikkeistä: koin että Aqua ostoskeskus lähellä Las Ciencias aluetta oli käymisen arvoinen jos alueelle suuntaa, siellä on myös hotelleja. Tosin ostoskeskuksessa oli melko saunahelle ilman ilmastointia, ilmastointeja oli joissain liikkeissä. Ostoskeskuksesta löytyy mm. Primos kosmetiikkakauppa, josta saa sekä merkki että tavallista kosmetiikkaa jopa eurolla joten voin suositella sitä. Aloetuotteet ovat suosittuja ja erittäin halpoja Espanjassa. Muuten kaupungin hintataso on kallis, mutta etsimällä saattaa löytää edullistakin. Ruokakaupoista saa myös kosmetiikkaa ja aloeveravoiteita. Tosin ruoka oli kallista, ruokakaupoista esim. Aldi ja Mercadona olivat ok. Ketjuliikkeet olivat osa samoja kuin muuallakin. Kiinankaupoista voi aina silloin tällöin löytää jotain. Paella on kotoisin juuri Valenciasta, joten sitä löytää kyllä ravintoloista. Valenciaan on avattu myös paljon italialaisia ravintoloita ja sushipaikkojakin on, niitä näkyi juuri tuolla samaisella artes y ciencias alueella. Bbva pankki ottaa muuten 2e korttimaksun jos nostaa rahaa. Majoituksista: varailin lomamajoituksia yhden kaamean majoituskokemuksen jälkeen. Jos vielä menisin majoittuisin ciencias vihreälle alueelle. Yhdessä asuntohotellissa yksi työntekijä joutui olemaan työssä lomapäivänä. Joten hän tuli raivoamaan minulle aulassa olemisesta, siinä majoituksessa aula ei ollut maksavia asiakkaita varten ja hän uhitteli virkavallalla. Luulen että moni työntekijä oli muualta tullut, paikalliset vaikuttivat mukavilta. Teki mieli heti häipyä, olin ekaa kertaa saapunut ko.kaupunkiin junalla Alicantesta, mutta olen aika vahva ja en lähde heti pois jos joku niin haluaa. En ole ennen törmännyt niin ärhäkkään kohteluun hotellissa, mutta kyllähän se vaikutti matkakokemukseeni. Odotin paljon Espanjalta mutta kokemus ei ollut odotetunlainen. Yksi toinen majoitus piti olla keskusta-alueella, mutta olikin keskellä peltoa. En vaadi suurta kauppatarjontaa, mutta autottomalle pitäisi olla edes ruokakauppa. Kartan eli tarkan osoitteen sai vasta maksun jälkeen, suuresta koko kaupungin kartasta ei alussa ollut mitään hyötyä. Sitten selvisi että majoitus olikin maaseudulla pellolla, kaukana keskustasta. Jopa poislähtiessä näin junan ikkunasta että koko talo oli kaupungin viimeinen ja pellon laidalla. Ruokakauppaa, kioskia tai vesiautomaattia ei ollut lähelläkään vaikka oli +37C kesän helle. Täytyi kävellä usean kilometrin matka ruokakauppaan veden ostoon, joten peruin varauksen. Lopulta varaussivu joutui hieman hyvittämään peruutuksesta. Espanja on maana hieman levottomampi kuin muut käymäni Välimeren kohteet, tietynlainen varjoisa toiminta on toki piilossa, mutta kyllä se silti näkyy jos avaa silmät, kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Liikenne on erittäin kova Espanjassa ja autot+mopot eivät aina pysähdy vihreillä. Maaseutu on hyvä majoituskohde silloin kun on käytössä auto ja kun tietää ettei alueella ole vieressä mitään, mutta ei silloin jos ei tiedä etukäteen. Mielestäni autottomia pitäisi muutenkin ajatella paljon enemmän ja lisätä kävelyteitä, tulisi kannustaa ihmisiä liikkumaan näin ilmastonmuutoksen kourissa. Vaikka yritin nauttia kohteesta aloin tuntea oloni oudoksi ja saunamainen helle sen kuin koveni lisää ja se tuulettomuus, kaipasin tuulta. Mutta jäin kyllä kaipaamaan Valencian upeita paratiisimaisia trooppisia puistoja, ne olivat parasta.


My experience of Valencia. The city has beautiful sightsee City of Art and sciencies and also green parks such as Turia and gardens. I liked more green city zones than centre. There is a sightsee bus you could hop on and off also driving to beachside. Beachside is located not so near the centre but there is bus connection. Architecture fans could like Valencia because there is old colorful but also new modern architecture. Weather in summer is very sunny and no rain at all. The weather was more hot than in Catalonia but not as humid as one summer in Adriatic coast. Before I've always been a summer fan but heat that feels like grill is perhaps too much to me maybe I will become a spring fan. Valencia's location is sunny, across the sea is Morocco and other North African countries. The nature (out of centre) has green landscapes but also desert. I spent few weeks there so I found many kind of accommodations some were good and some not so good. Some places are suitable for drivers but never know. You never know what you got, even if read feedbacks. Example countryside is much more suitable for drivers and not for walkers. I like green places and authentic places and also I like subtropical gardens. I liked Aqua shopping mall near City of Art, there is example Primos cheap cosmetic shop. Paella is from Valencia and if you like seafood you will find it in Valencia. You could see also Serrano towers, arena and fountain near the train station, Turia gardens, beach.











Jardin Botanico puutarhan sisäänkäynti. Tämä on aidattu ja maksullinen puutarha El Botanico alueella. Alueella ei ole juurikaan muuta eikä alue ole siisti, joten suosittelen esim. kiertoajelubussia tuonne. On myös muita ilmaisia puutarhoja kuten palmupuutarha Umbracle joka on vielä ilmainen Les artes y ciencias alueella on paljon kivoja ilmaisia puistoja, niistä tulossa lisäjuttua ja kuvia. Parasta Valenciassa olikin juuri trooppiset puistot, ne oli hienoa nähdä ja parasta kaupungissa. Paikalliset suuntaavat mielellään lapsineen ja koirineen puistoihin viettämään aikaa, joten ne eivät ole täpötäysiä turistialueita. Gulliver niminen puisto on erityisesti lapsille suunnattu, siellä on jättiläishahmo.


Jardin Botanico is a botanical garden in Valencia, with entry fee. You can also see Turia (old river) gardens near City of Art & Sciencies has very beautiful subtropical parks and gardens.


Tästä voisi moni kaupunki ottaa oppia: patsas hylättyjen eläinten hyväksi lähellä El Corte Ingles tavarataloa. Teksti suomennettuna: "Hylätyt eläimet, niin kuin roskat rikkinäisinä, kylmissään ja nälissään. Kadulle jätettynä, katsomattakaan takaisin ja siitä hetkestä lähtien elät tuomittuna kävelemään päämäärättömästi tai häkitettynä ilman muuta seuraa kuin yksinäisyys. Kiroan ihmiset jotka hylkäsivät sinut, ensin vietyään vapautesi ja nyt ilman heitä vaellat hukassa. Et tiedä kuinka huolehtia itsestäsi, kiittämättömästi he kieltävät sinulta toimeentulon ja turvapaikan ja kadulla jättäen ilman kattoa ja ruokaa".  Todella surullinen runo ja kuvastaa paljon sekä eläinten että myös köyhien ihmisten elämää Espanjassa ja muuallakin. Espanja on joillekin turisteille lomaparatiisi, mutta ihmisten ja eläinten olot ovat joillain todella surkeat ja talvet ovat melko viileitä vaikka kesät kuumia. Näin Costa Blancalla runsaasti myös köyhiä ihmisiä, joille kelpaa myös jos ei rahaa ole niin ruoka. Kamalaa ettei valtio huolehdi heistä tarpeeksi, Espanja ei ole yhtään parempi siltä osin kuin muut Välimeren maat, päinvastoin. Katueläimiä en nähnyt mutta niitä kyllä on. Matkailijana voi toki yrittää hieman auttaa hetkeksi, antamalla ruokaa.

Statue for abandoned straycats and dogs near El Corte Ingles. 
Unfortunately it is a problem in Spain there is a lot of straycats and dogs.
I didn't see those but I saw poor people. Government should try to take care of them all.
As a traveler you can also try to help example give food for them.






Härkäareena johon on haettu inspiraatiota Roomasta ja Ranskasta. Härkäareenalla on museo ja siellä järjestetään myös flamencopäivällisiä. Mielestäni flamencopäivällinen kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin härkätaistelu. Areena on aivan Nord juna-aseman lähellä joten sen näkee jos saapuu junalla.

Arena in Valencia. There is museum and also flamenco dinners.
In my opinion flamenco is much more better than bullfighting.


Marokkolaistyylinen talo Passeig de Russafa kadulta/sen luota.


Placa del Ayuntamiento suihkulähdeaukio, tosin suihkulähde oli aidattu. Tämä alue on ydinkeskustaa, jossa kauppoja, juna-asema Nord jne. En ihastunut tuohon alueeseen, suosittelen enemmän esim. ranta-aluetta tai puistoaluetta Ciencias jossa on nähtävää ja viheralueita esim. piknikille ja lapsille+koirille. Tämä on kuitenkin juuri se alue joka on täynnä turistilaumoja ja paikallisia. Itse pidin sivualueista. El corte ingles tavaratalo on suosittu ja hieman saman tyylinen kuin Stockmann tai Ranskan Lafayette.

Placa del Ayuntamiento fountain is one popular attraction in Valencia centre. There is a lot of chain shops near this zone, also El Corte Ingles stores and more.



Jardin Arquelogico on lähellä keskustaa ja siellä näkyi mm. Roomalle tyypillisiä pylväitä. Sisäänkäynti koostuu kolmesta kaaresta. Alueella on myös julkinen kirjasto.

Jardin Arquelogico is near the centre 




Keltainen talo muistuttaa Karibian arkkitehtuuria/Kuubaa, eikö. No valloittajat ovatkin alunperin rakentaneet paljon karibialle ja etelä-Amerikkaan, ei siis ihme että arkkitehtuuri etelä-Espanjassa on saman tyylistä. Arkkitehtuurista pitäville voisi suositella Valenciaa näet uutta ja vanhaa.

This yellow house could remind of Cuba or other Caribbean architecture I guess


Serranon tornit. Valencian alueelta löytyy myös linnoja. Kaupungin pääsisäänkäynti oli ennen Serranon tornien kohdalla. Kyse ei siis ole Serranon perheestä, joka oli se hauska espanjalainen sarja joskus jossa aina puhuttiin huutamalla. Torneille voit kävellä jos liikut El Botanic puutarhan alueella, tosin torneille pääsee myös sightsee busseilla kuten muillekin nähtävyyksille. Tornit ovat vain reunalla ja heti reunoissa kii asuintaloja.

Serrano towers near El Botanic garden. Here used to be the main entry to city long time ago, towers near El Botanic garden. It's possible to get there also by red sightsee bus


Vanha koristeellinen markkinahalli, suosittu nähtävyys sekin.

Old market hall full of details



Nämä kuvat lähempää Les Ciencias aluetta, pieni puisto. Kivaa oli se että alue Ciencias oli täynnä puistoja, siitä pidin. Alueella myös kuuluisat Turia puistot. Pidin trooppisista puistoista. Aikaisempia juttuja: mihin Espanjassa matkavinkkejä. Matkavinkit Barcelonaan. Öinen Palma ja Mallorca mereltä nähtynä.  Parc Güellin puisto.






Koska kuvia on niin paljon teen vielä erillisen jutun city of art & sciencies alueesta, alue on näkemisen arvoinen. Jos kuumuus haittaa voi kohteessa käydä toki myös talvella tai vaikka risteilyn muodossa.





2 kommenttia:

  1. Piti heti klikata juttu auki, kun otsikossa mainittiin Valencia :) Olen aikoinaan asunut Valenciassa vajaan vuoden verran ja rakastuin kaupunkiin täysillä. Ehdottomasti Espanjan parhaimmistoa mielestäni.
    Jännä kuulla, ettet pitänyt keskusta-alueesta. Mun mielestäni se on tosi viehättävä vanhoine rakennuksineen ja pienine aukioineen, joiden laidalla oleviin kahviloihin voi istahtaa hetkeksi juomaan sangriaa. Tosin pidän paljon myös La Ciudad de las Artes y las Cienciasin alueesta, kuten koko Túrian puistosta.
    Valencia on jännä kaupunki, sillä kaupunkirakenne loppuu kuin seinään. Yliopistot sijaitsevat varsin tiiviillä ja kaupunkimaisella kerrostaloalueella, mutta heti niiden takana alkaa maaseutu peltoineen. Tosi erikoinen ilmiö, kun vertaa Suomeen, joissa kaupungit jatkuvat pientalomattona ties kuinka kauas.

    VastaaPoista
  2. Suunnaton: en oikeen pitänyt siitä juna-aseman alueesta jossa on suihkulähde ja areena. Liikkuminen oli hankalaa kun keskusta vaikutti sekavalta ja ihmisiä oli todella suurina laumoina ja tuntui ettei mahdu liikkumaan. Mutta sivualueista pidin enemmän ja oli tilaa liikkua. Se oli kyllä hyvä että oli majoituksia paljon tarjolla, mutta se yksi ei ollut ollenkaan mieleinen etenkin kun ei tiedotettu että se kerrostalo oli pellon laidalla kaupungin viimeinen talo

    VastaaPoista

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.