lauantai 11. elokuuta 2018

Katalonian Tarragona pikkurantakaupunki

kuva.
Menin junalla etelä-Espanjassa Tarragonaan. Katalonia Costa Doradan rannikko on paljon muutakin kuin Barcelona, voi löytää yhä pikkurantakyliä joissa on rauhallisempi tunnelma ja upeita kristallinkirkkaita merivesiä. Barcelona on lähinnä hyvä nähtävyyksien+kauppojen kiertelyyn. Tosin heinä-elokuussa junissa on todella täyttä ja kuumaa, niin täyttä että jouduin seisomaan matkalaukun kanssa junan oven vieressä. Reitin varrella on useita kohteita kuten Tarragona, Salou, Lloret de Mar, Sitges. Tosin osaan kohteista täytyy mennä junan vaihdolla Barcelonassa ja junan ikkunoista näkee lähinnä maaseutua. Tarragonan juna-asema oli uusittu, joten se ei ollut niin rähjäinen mitä voisi luulla. Tosin ilmastointi puuttui silloin. Asemalla on hissit. Tarragona on vanha roomalainen kaupunki Kataloniassa, siellä nähtävää rannan lisäksi kuten vanha kaupunki rinteellä, roomalainen akvedukti. linnanraunio. Joskus myös risteilylaivat pysähtyvät kohteessa. En tiennyt että kaupunki sijaitsee rinteellä, joten oli rankkaa työntää matkalaukkua ylös rinnettä helteessä. Tosin myös bussi kulkee ja jopa ajallaan. Majoitukset olivat ihmeen kalliita kohteessa, joten olin vain kolme päivää. Löysin melko edullisen ei paikallisten pitämän majoituksen, jossa kuitenkin käskettiin mennä kalliimpaan joten lähdin pois. Ärsytti, minähän päätän itse mihin menen. Kadut eivät olleet niin rähjäisiä kuin Alicantessa ja Barcelonassa, joten siitä tykkäsin. Mäkiä oli paljon. Ehdin nähdä italialaistyyppiset katumarkkinat myös, josta sai halvalla mm. koruja. Junasta ohi mennessä näin muutamia hienoja rantamaisemia, mutta juna ei kulkenut rantareittiä maisemia näkyi vain satunnaisesti. Merivesi näytti melko kirkkaalta. Katalonian itsenäistymisyrityksistä ei näkynyt jälkeäkään Tarragonassa, Barcelonassa kyllä näkyi lauseita ja merkkejä. Figueras on muuten Kataloniassa Dalin kotikaupunki. Säästä: sää heinäkuussa oli aurinkoisen kuuma, mutta myös pilvinen. Kuten aiemminkin olen maininnut minua väsyttää pilvinen sää. Eli aurinko pilkisti pilven takaa mutta silti pilviä ja todella kuumaa. Jo heinäkuussa oli myös Espanjassa helleaalto +38C ja auringossa enemmän. Onneksi vaihdoin kohdetta ennen suurinta helleaaltoa, vaikka myös heinäkuussa oli erittäin kuuma. Kuuma tuli erityisesti asemalla jossa ei ollut ilmastointia, kävellessä mäkeä ylöspäin saunamaisessa ilmassa ilman tuulta, junassa ovien lähellä, markkinoilla oli kiva käydä mutta olo oli purkki-saunamainen. Siinä helteessä ei ollut enää pelkästään kuumettumisesta kyse, kun tuntui ettei ilma kierrä ja välillä olo oli kuin purkissa. Se tunne kun olisi kiva avata ikkuna jotta tuulisi, mutta kun ilma on helteisen pysähtynyt. Olen aiemmin kiertänyt kohteita joissa tuulee kesällä, mutta Espanja ei oikeastaan lukeudu niihin keskikesällä. Katalonian rannikolta löytyy myös lapsille huvipuisto Port Aventura kohteessa Vila-Seca. Myös Barcelonasta pääsee huvipuisto Port Aventuralla on juna-asema. Nyt on myös Ferrari huvipuisto Saloussa. Kuvat Tarragonasta:

Catalonia has many beach villages+cities to see. And there is just about 1h train journey to Barcelona. I've visited Tarragona, old Roman city. The centre is located in the hillside and train station is modern nowadays. There is also other beach places near by: Salou, Lloret de Mar, Sitges. And there is train connection from Barcelona 1h to Port Aventura amusement park, it has also train station. Weather in July was sunny and very hot+cloudy.




Kuvassa ihmistornipatsas, ihmistorni on alkuperäinen katalonialainen laji tässä kohteessa. Tässä nyt yksi kulttuuriasia jota voi miettiä tai sitten vaan jättää ihmettelyt muille. Tämäkin laji järjestää kilpailuja ja kuuluu Unescoon. Lisätietoa.

Tarragona is city of Human towers.




1 kommentti:

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.