keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Barcelonan venesatama ja muuri, Barcelona vol.2


Kävin Barcelonassa toista kertaa lautalla Italiasta. Barcelonassa parasta oli venesataman alue, huonointa kohteen levottomuus. Heti satamaan tullessa väitettiin ettei taxia saa, vaikka myöhemmin keskustassa näkyi runsaasti taxeja. Taxin kyllä saa, jos ei ole juhla/pyhäpäivä. Venesataman seutu on hieno ja moderni, vaikka se ei ole kovin historiallinen vaan melko uusi alue. Mutta jos majoittuu Barcelonaan, majoitu ehdottomasti venesataman/rantojen lähettyville. Et löydä yhtä hienoja alueita keskustassa, sillä graffittialueita on todella paljon ja niiden näkemisestä ei kannata maksaa enempää kuin metrolipun hinta ellei fanita graffitteja. Näin toki minäkin pari joista pidin. Mielestäni metro oli ok, automaatti toimi ja yksi soittava kerjäläinen näkyi. Kerjäläisiin törmäsin myös pikaruokalassa, yksi yritti kerjätä lapun kanssa rahaa jollekin järjestölle jota ei ole. Silmiin pistävä asia oli myös joidenkin alueiden kävelykatujen epäsiisteys, tosin se modernimpi venesatama on siistitympi alue. Katalaanit melusivat viikonloppuna koko yön aamuun asti hotellin alakerran ravintoloissa. Melu oli paljon kovempaa kuin muualla, huusivat yöstä aamuun. Tuosta päättelin että kohde on bilettäjille oikein sopiva, ellei satu löytämään hotellia jonka vieressä ei ole ravintoloita. Italiassa totuin siihen että ravintolat on ruokaravintoloita, eivätkä yleensä auki yöstä aamuun melua varten. Koinkin siis Barcelonan levottomammaksi kuin käymäni Italian kohteet. Jos menet Barcelonaan, niin lähialueilla on rauhallisemman näköisiä rantakyläkohteita joita näin junasta esim. Salou, Lloret de Mar, Tarragona. Ehkä se venesataman seutu voisi olla myös rauhallisempi, tarkista kartasta onko vieressä klubeja/ravintoloita. Voit tehdä yhdistelmämatkan tai käydä ko.kohteista Barcelonassa retkellä junalla. Tosin en tiedä millainen meno niissä on keskikesällä. Ja bilettäjät toki viihtyvät hyvin Barcelonan keskustassa, nyt kuvittelenkin kaupungin sopivan paremmin bileihmisille. Joskus on kuitenkin pakko nukkua ja bilettäjät eivät välitä turisteista joilla on aikainen lähtöaika. Barcelonassa käyminen sekoitti oman unirytmini taas pitkäksi aikaa, sekaisin unirytmini muutenkin oli mutta nyt taas vielä sekaisempi. Minun on vaikea saada unirytmiä takaisin ja nukun sitten vasta kun olen rättiväsynyt. Minua eivät häiritse autojen äänet tai puhe. Olin aiemmin Barcelonassa yli viikon ja tänä vuonna 4 päivää. Meri näytti kelvolta uimiseen ja palmujakin näkyi, joten myös rantalomaa voi viettää Barcelonan keskustassa tai lähialueilla. Kataloniassa kannattaa kyllä käydä olen sitä mieltä, mutta suosikikseni Barcelona ei vieläkään yllä pidän enemmän Italiasta ja muista rauhallisista kohteista. Kesästä ei ole vielä tullut yhtä hyvä kuin vuosi sitten, mutta lisää kohteita on tulossa. Saa myös suositella rauhallisempia kohteita jotka sopii ei bileihmiselle! Barcelonassa menee nykyään turistivero ja ravintoloiden hinnat ovat kallistuneet. Tosin myös tarjontaa on lisätty eli jos kyllästyy tapasravintoloihin löydät myös sushia, pikaruokaloita, meksikolaista, kebabia, intialaista ruokaa yms. Majoituin tällä kertaa Paralel alueella, josta oli kävelymatka venestamaan. Join vain pullovettä ja tällä reissulla en saanut vatsatautia. Alla lisävinkkejä.

 I've visited Barcelona second time. I gone by ferry from Italy to Barcelona in May. Now I think best there is that coastal zone+boat harbour zone near Maremagnum shopping mall. The boat harbour zone is more modern and cleaner zone a beautiful place to see. There is many kind of boat trips available. Barcelona has still too much graffitis around the city but I liked one shark graffiti I saw. It's also possible to visit Barcelona for summer beach holiday +coastal towns example by train to Salou or Lloret de Mar. There is peaceful little beach towns near by. I didn't know that the city is very popular party city and some zones has a lot of noise. In Italy I get used to that most restaurants close doors in the night/morning but there I saw many restaurants (pubs) open all night until morning and some even open 24h. It's difficult to wakeup when can't sleep at all and I already don't have mostly sleeping rythm so to person like me it's then more difficult when I lose the whole sleeping rythm totally. Barcelona has tapas restaurants but also much more such as sushi, Mexican, Indian, kebab, fastfood and more. I was drinking bottle water and this time didn't get stomach sickness.


Venesatama on uudempi ja siistitympi alue, joka ilmeisesti halutaan pitää siistimmän näköisenä modernina virkistysalueena. Veneretkiä löytyy useina erilaisina: purjeveneretki, veneretki ja katamaraani. Golondrinas yhden retkiveneen nimi. Lippuja saa ihan päivittäin kioskista joka on venesataman edessä muiden kioskien vieressä, joten ei tarvitse bookata etukäteen ainakaan alkukesästä. Kävin toukokuussa. Alueella on myös Maremagnum ostoskeskus, johon pääsee (avattavaa) siltaa pitkin kävelemään. Silta avataan aina silloin tällöin purjeveneitä varten ja sitten taas kävelijöille. Maremagnumissa näkyi ketjuliikkeitä ja myös edullisia kosmetiikkakauppoja joita voi suositella. Esimerkiksi voiteita ja hajuvesiä voi löytää edullisesti. Ostoskeskuksessa on muutama kerros ja yläkerrasta löytää ravintolat, myös sushia. Välillä sillan lähellä on myös markkinakojuja. Säästä: sää oli toukokuussa aurinkoinen, välillä hieman pilvinen. Kylmä ei tullut mutta välillä oli tuulista ja alle +30C vielä. Toukokuu on todella hyvä aika käydä jos ei nauti superhelteistä. Superhelteet saapuvat luultavasti kesä tai elokuussa. Sää oli viileämpi kuin Italiassa esim. Venetossa oli jo kuumempi. Pilvisyys ja kova sumu mereltä tullessa ihmetytti. Myös talvi saattaisi olla hyvä aika käydä, jos ei nauti superhelteistä. Musiikista: tykkään italialaisen ja englantilaisen musiikin lisäksi espanjalaisesta. Kuuntelen mm. Daddy Yankee, Don Omar, Alvaro Soler, Iglesias, Chayanne, Marco Antonio Solis, Juanes. Alvaro on barcelonalainen laulaja.

There is boat trips check example Las Golondrinas. You can book boat trips at the kiosk. There is different types of: catamarans, boats, sailing boats. There is also Maremagnum shopping mall, there you can find example cheap cosmetic +upper floor has restaurants also sushi. May is a good season to visit Barcelona if you don't like heat then is not yet very hot weather. I like Italian and English music but also Spanish music. 




Port Vell sijaitsee aivan lähellä Maremagnumia. Venesatama-aluetta on kiva kierrellä ja voi ihailla veneitä. Kuvissa luksusjahteja: Irimari jahtiin kuuluu mm. uima-allas, cinema, ruokailutila, toimiva ilmastointi ja pelihuone. Eminence on Venäjän varapääministerin jahti.

Port Vell's boats and luxury yachts


Monenlaisia retkiveneitä: purjevene, Las Golondrinas vene, Orsom, katamaraani. On mistä valita ja buukkaus onnistuu pienessä kioskissa venesataman edessä.









Kuvissa gate of Santa Madrona on viimeinen kokonainen kaupungin muuri jota on jäljellä Keskiajalta. Kun keisari Augustus rakennutti kaupungin, hän rakennutti myös nämä muurit. Jos haluaa nähdä tämän muurialueen se löytyy Av.de Parallel, josta voi myös kävellä venesatamaan ja merimuseoon. Merimuseo on aivan muurin takana. Luulin että alueella olisi linna, sisäpihalle ei päässyt. Muurin luona näkyi myös kukkia ja kiva pieni puisto. Kivointa Barcelonassa oli venesataman seutu, vaikka se ei todella uniikki ole mutta kuitenkin kiva käydä siellä koska alue on siistimpi ja koska pidän veneistä ja merimaisemista. Siltaa pitkin pääsee ostoskeskukseen ja rantakatua pitkin rannoille. Hintatasoa oli nostettu jäätelö venesataman kadulla 3e ja ruoka-annoksia ravintoloissa 10e, esim. etelä-Italiassa löytää vielä 5e pitsaa/pastaa. Barcelona on edelleen jokseenkin levoton graffittikaupunki, mutta eniten minua ärsytti joidenkin paikallisten suhtautuminen ulkomaalaisiin. Esimerkiksi rahaa oli todella vaikea saada vaihdettua juna-asemalla ja muuallakin, setelit ei kelpaa ja ei uskalleta antaa vaihtorahaa. Muualla Espanjassa olen yleensä nähnyt todella rentoja paikallisia, joita ei ulkomaalaiset haittaa. Pystyn suosittelemaan Espanjan junia, junassa ei ollut suuria rappusia ja ykkösluokassa sai pienen pasta-aterian ja muuta pientä syötävää. Suosittelen myös venesataman aluetta, El Gòtic alueelta kävelymatka venesatamaan. Barcelonassa suosittelen näkemään Gaudin arkkitehtuuria, venesataman alueen, rannat kesällä, Santa Madronan muurit, Montjuic vuoren, Sagrada Familia kirkon alueen ja puiston. Aikaisempi Barcelonanmatkajuttu. Matkavinkkejä Espanjaan. Öinen Palma. Kanarian dyynit.

Gate of Santa Madrona. The gates of the Medieval Barcelona still visible. The city was founded by the Roman emperor Augustus. If you want to see this gate I saw find it walking to Av.De Parallel just behind the Maritime museum near the boat harbour. What to see in Barcelona what I would recommend: boat harbour zone, Gaudi's art+architecture, beaches, Gate of Santa Madrona, Montjuic mountain, Sagrada Familia and park near by.






Ramblan ihmispatsas/dracula


Kolumbuksen muistomerkin+aukion leijonat, yksi kuvanottopaikka.





Montjuic vihreä vuori näkyy takaa


Yksi kiva graffitti hai Paralel alueella, juuri samalla alueella josta kävelin Santa Madrona muurin luo ja venesatamaan.

One blue shark graffiti I found in Paralel zone. I like this one.



2 kommenttia:

  1. Graffitti hai oli kyllä mahtava.
    Minusta syyskuu oli hyvä aika matkustaa Barcelonaan, ja varmasti toukokuukin on.

    VastaaPoista
  2. Jossu: kiva että tykkäsit kuvista, niinpä oli pakko napata kuva tuosta aika taidokkaasti tehdystä graffittihaista. Ja nyt satuin näkemään toisessa kohteessa vielä leijonagraffitin niin siitä tulee kuva myöhemmin. Tosi hyvä että nuoret tekevät myös noin taidokkaita grffitteja, eikä aina vain niitä tekstejä. Ei sesonkikaudet kuten kevät ja syksy voisi olla just parasta aikaa käydä Barcelonassa. Silloin mahtuu vielä nähtävyyksille ilman suuria turistimassoja, muistan ettei kesällä mahtunut Parc Güelliin

    VastaaPoista

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.