perjantai 8. marraskuuta 2019

Nature will not be thankful

kuva.

Matkoill
a ja muutenkin herännyt ajatus: luonto ei kiitä siitä kulutuksesta joka nyt on meneillään. Matkoilla sen ilmiön näkee yhä selkeämmin ja selkeämmin, kuten tehtaiden suuret liilat saastepilvet Belgiassa, kaatismäki Tukholmassa, liatut rannat. Se kun pikkulintujen laulua ei kuulunut enää ollenkaan kesällä Pohjois-Saksassa, en tiedä löysivätkö linnut paremman metsäalueen vai eikö niitä enää ole. Etelä-Euroopassa totuin siihen että puissa oli todella paljon pikkulintuja ja kesällä Saksassa en kuullut yhtään. Sen takia kulutusta tulisi yrittää vähentää. Euroopasta käsin ei ehkä voida vaikuttaa suurten jättimaiden asioihin, mutta omiinsa kyllä voi. Espanjassa yksi kesä kauhistuin elektroniikkakaupassa kun siellä kerrottiin että myös monet vanhat elektroniikkajätteet päätyy mereen, sitä harva tulee ajatelleeksi lomalla uidessa. Jätteistä ei vain muovipullot päädy mereen kuten ensin voisi luulla. Joissain maissa on niin paljon kaadettu metsiä pois että ilmansaasteet leijuvat kuin pysähtyneinä paikoillaan. Pariisissaina välillä kielletään yksityisautoilu, koska niistä tulee 7 tupakanpolttoa vastaavat päästöt päivittäin. Nyt aina kun matkustan, vaikka vain junillakin törmään toistuvasti ilmastonmuutoksesta aiheutuviin ongelmiin ja niistä osa on aika pelottavaa kuten ne puut täysin ilman laulavia lintuja. Ne tekevät sellaisen olon ettei luonto ole entisellään, moni asia on muuttunut nopeassa ajassa.  Mitä voisi tehdä? myös vaatteiden tuotanto, tuonti ja pois heitto kuluttaa, kannattaa miettiä tarkkaan mitä ostaa ja kierrättää vanhat. Luomutuotteita kannattaa ostaa, koska niihin ei käytetä linnuillekin myrkyllisiä torjunta-aineita. Nyt jos koska kannattaa ruokkia pikkulintuja että ne selviäisivät talven. Matkojen osalta voi lukea kokemuksia ja miettiä tarkemmin mihin haluaa välttämättä matkustaa. Euroopan sisäiset lennot kuluttaa vähemmän kuin suurten merten yli, myös interrailia voi harkita. Lähimatkakohteitakin kannattaalkaa harkita. 



One thought woke me up this year abroad: 
nature will not be thankful for us of the climate change and spending habits we all have. I notice it abroad in multiple different ways. In summer I was wondering why I didn't hear bird singing in Germany anymore, where birds disappear or did they find a forest somewhere else. It left me a feeling like something is missing. I saw a landfill mountain in Sweden, wondering how much people spend and throw away like all of us does. Before I've seen purple air pollution and factory clouds in Belgium. In Spain it left me wondering how much stuff is thrown to seand beaches. By thinking these things really bother me sometime. What we all could do is recycle, try to pick up where you want to travel and then forget travel plans to some other places. Try Eurail in Europe many countries are near just a few hours by train. When shopping something new then recycle the old.

kuva.
Linnut, osa arkea keväällä ja kesällä vaiko harvinainen muisto vain. Tulevaisuus näyttää, uutinen.

Birds, part of spring and summer days or just a distant memory time will show.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.