perjantai 29. joulukuuta 2017

Matkasuunnitelmia 2018

kuva.
Matkasuunnitelmia vuodelle 2018. Tuntuu että on aika nähdä vihdoin muitakin kohteita kauempaa. Välimeri etenkin keväällä/kesällä kiinnostaa toki myös ja sen tunnelma ei niin vaan haihdu mielestä. Talven takia kiinnostaa tällä hetkellä eniten aurinkoiset kohteet, joissa on lähes aina lämmin. Aurinko on toisellapuolen ja olen taas miettinyt ja kaipaillut kesää, joten kaipa se olisi lähdettävä sinne missä kesä on meneillään. Linnut ja aurinko ovat nyt kaukana ja talvi-ihmistä minusta ei ole tullut. Toisaalta tykkään kyllä enemmän sateisesta leudosta talvesta kuin kovasta pakkasesta, jos valita pitää. Muutenhan kesää saa odottaa vielä sen 6kk. Kerron myöhemmin lisää jos ja kun suunnitelmat varmistuu, tai riippuen siitä mitä löytyy. Mutta ne kohteet voivat oikeastaan olla melkein mitä vaan: yhtenä päivänä mietin upeita rantakohteita kaukana jossain, toisena päivänä mietin kuinka paljon haluaisin vaikka safarille tai sademetsään, tai pieniä saaria ihailemaan. Tosin löydän kyllä lisääkin muita matkavaihtoehtoja, jos yksi loppuunmyydään otan toisen. Useinhan sekä aleissa että matkojen kohdalla käy niin että kaikki toivottu loppuu. Pitää olla valmis näkemään uutta, nyt sen tiedän. Realistisesti ajattelen aina jonkun matkan voi onnistua löytämään. Jos yksi suunnitelma ei toimi, voi keksiä toisen joka toimii. Saas nähdä mitä löytyy. Jos sinulla on matkavinkkejä voit laittaa kommentilla kohdeideoita.

Travel plans for 2018. Where I want to go and where I will go. It all also depends what I will find and then I can book and decide finally. I would like to go to Travel of my life, some great travel far away. I miss summer already and I'm not ready to wait 6 months (long winter+spring in Northern Europe) until I see sunshine and summer, then I should travel to sunny place now. In these days I haven't seen sunshine (or birds). But I prefer rain than very cold frozen weather and here has been mostly just rain but number one to me would be sunny weather. Also I would like to visit again Mediterranean countries in spring or summer but for this winter I try to find travel far. What will be, will be but later I will write more. If one plan is not working I will find a new plan that will work better.

2 kommenttia:

  1. Ihania kohteita on niin määrättömästi, että ihan varmasti löytyy jotain mahtavaa alkaneelle vuodelle. Kohteen päättäminen on kyllä aina haastavaa.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! nyt on jo harkinnassa 3 matkaa, joista aion valita yhden.. ja luulin että kaikki taas loppuunmyydään mutta nyt on vielä tilaa. Kesällä käy useimmiten niin että kaikki varataan. Kohteita miettiessä yritän ja aion valita kohteita joissa ei olisi liikaa ilmansaasteista, fotokemikaalisia savusumuja. Kaikki eivät niistä sairastu mutta minä kyllä, joten yritän välttää niitä. Hyvää uutta vuotta

    VastaaPoista

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.