tiistai 10. marraskuuta 2015

Hyödyllisiä risteilyvinkkejä

Kuva.

Nämä on hyvä tietää jos suunnittelee pidempää risteilyreissua:
1. Täyteen pakattu matkalaukku. Silloin laukku ei välttämättä mahdu hyttiin, vie tilaa, painaa eikä tuliaisetkaan enää mahdu mukaan. Joillain yhtiöillä on myös 20kg painorajoitus (matkalaukulle). 

2. Hyvään tarjoukseen tarttuminen ilman tietoa säästä, joskus myrsky saattaa yllättää tai vaikka hurrikaani. Karibianristeilyt eivät turhaan ole edullisimpia syyskuussa ja joulukuun alussa, koska silloin on usein myrskyjä. Välimerenristeilyt ovat edullisempia aina syksyllä koska sää voi olla sateinen eikä rantakelejä ole silloin. Toisaalta voihan tuollaisellekin risteilylle lähteä merisairauslääkkeet mukana (tarvittaessa lääkkeitä saa myös laivasta). Jos haluaa mahdollisimman edullisen risteilyn syksyllä/talvella (puhutaan parista sadasta eurosta) täytyy varautua siihen ettei sää välttämättä ole lomailusää.

 3. "Rauhallisen" risteilyn buukkaaminen viikonloppuna saattaakin olla meluisa bileristeily. Tosin sellaisia risteilyitä ei ole esim. Disney cruises -laivayhtiöllä joka sopii hyvin lapsiperheille.

4. Lento samana päivänä kuin risteily lähtee ei ole hyvä idea. Jos ottaa lennon samalle päivälle ei välttämättä ehdi laivaan tai matkalaukku saattaa hävitä eikä jää aikaa selvittää asiaa. Matkalaukku voi tosin yhtä hyvin kadota myös lentokentillä, joten pakkaa käsimatkatavaroihin tärkeiksi koetut tavarat.

5. Luulo siitä että kaikki on ilmaista risteilyllä. Lisämaksuja saattaa tulla esimerkiksi juomista, retkistä, herkuista, fitness-tunneista, ruuat ravintoloissa jotka eivät sisälly risteilyn hintaan, spa-hoidoista, tipping tippipalvelumaksut päivittäin ovat usein 10e tai enemmän, kasinosta, leffateatterista, valokuvista, ostoksista, internetistä, kampaamosta. Päivän "tarjoukset" ovat usein myös kalliita houkutuksia, kuten myös joillain laivoilla erikseen järjestettävät kurssit sun muut. Sen sijaan risteilyn hintaan useimmiten kuuluu: satamamaksut, uima-allas, mahdollisesti myös kirjasto, buffet ruuat (eivät sisälly Suomesta Ruotsiin/Viroon lähtevillä laivoilla). Nämä tiedot poimin tältä sivulta. Ps. tiesitkö että Cunard -laivayhtiö sallii myös eläimet kuten koirat Queen Mary 2 laivallaan, tieto täältä. Paljonko netti maksaa laivalla? tässä muutamat hintatiedot. Ilmaisen wifin saattaa löytää maista kahvilassa käymällä. Puhelut toimivat laivoilla joskus. Jos risteilyt kiinnostavat katso myös Cruise Planner. Vanhempia samankaltaisia juttuja: ekologiset laivayhtiöt.  Laivamatkailuvinkkejä.

Check Cruiseline.com if you would like to find cruise tips. 
Traveling with pets? Cunard's line Queen Mary 2 is the only cruise ship to allow pets onboard.  Check Cruise Planner.  Cruise ship pic from Pixabay.