torstai 5. kesäkuuta 2014

Unordinary life in Cologne



Kuvia ja eräs loma-asunto Saksassa. Hieman epätavallista elämää otsikon mukaisesti. En kuvitellut tämän näköisiä terasseja löytyvän näiltä nurkilta Kölnistä, mutta joen toisella puolelta Deutz-alueelta löytyi vihreitä alueita enemmänkin. Joen toiselta puolen kaupunki muistuttaa hieman pikkukylää, vaikka kaupungista on hyvät kulkuyhteydet keskustaan siltaa pitkin kävelemällä, autolla ja ratikalla. Jokiristeilyt olivat 300e hintaisia vain pelkästään viereiseen kaupunkiin ja joen vesi harmaanruskeaa, mikä ei ehkä kuvista näy. Jokiristeilyitä on kyllä mahdollista tehdä pidempikin matka, esim. Saksan kautta Belgiaan. Risteilyjä voi valita tavallisen risteilyn tai bileristeilyn, bilelauttojen musiikit kuuluivatkin välillä sillalle asti. Pieni saari keskellä jokea, sitä ei ole otettu hyötykäyttöön vaan saari on lähinnä vain "koristeena" ja melojien käytössä. Nähtävää riittää, mutta Dom-kirkko on kaikkein tunnetuin nähtävyys. Löytyy myös Roomalaisia nähtävyyksiä kaupungista kuten myös aseman viereisestä antiikin Rooman museosta. Yksi loma-asunto oli niin surkea että ovessa oli murtojäljet valmiina ja kun asiasta valitti toimistoon sai vain itse haukkumiset yms.  No mutta kaikkea ei edes tarvitse ymmärtää eikä kaikenlaista käyttäytymistä tarvitse yrittää ymmärtää,  sen olen tässä vuosien varrella oppinut.

Mitä Kölnissä kannattaa tehdä ja nähdä? edellämainittujen lisäksi löytyy lukuisia museoita, ilmainen museopäivä on kerran vuodessa. Claudius Therme niminen kylpylä löytyy Rheinparkista, en itse käynyt siellä vaikka hyvältä kuulostaa. Siellä on esitteen mukaan vihreitä puistoja, ravintoloita, kylpylä ja kauneuspalveluita. Kuvista pääteltynä sekä sisäaltaita että ulkoaltaita. Löytyy myös kissakahvila. Useita kauppoja. Hyvää jäätelöä. "Ruokalöytöihin" liittyen löysin parilla eurolla tryffelirasian Kölnin Netto -ruokakaupasta.

Pictures taken in Cologne Germany 2014. I didn't knew there is many green terraces behind the bridge, because before year ago I was staying in the city center for short time and now I visited also Deutz zone. Behind the bridge the zone seems more like village, I think. Even it is not far away from center. It's possible to go by ship until to Belgium, but even to nearest city Düsseldorf it cost almost 300e I read so. Many things to see, but Dom cathedral is most famous sightseeing but there is also some few Roman sightseeings and Ancien Roman Museum closeto the station. And there is also many museums in the city and Claudius Therme spa.  And there is cat cafe.



Rhine river






Kaunis sininen talo, tykkään aina värikkäistä taloista.

Beautiful blue house I like colorful houses


Kölnin Dom -kirkon leijona.







Kaksi vanhempaa kuvaa Brenneristä Itävallasta. Otin kuvat vuonna 2013 matkalla junassa Italiasta Saksaan.

These two oder picture taken at Brenner Austria when I took train from Italy to Germany 2013.





München 2013


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.