Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sicilia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sicilia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. helmikuuta 2020

Nähtävää Sisiliassa top 8


kuva
Nähtävää Sisiliassa kooste: 1. Isola bella saari Taorminassa. Kaunis pikkusaari tunnetaan nimiltä Joonianmeren helmi ja kaunis saari, saari sijaitsee alempana ja olen sitä ylhäältä taorminan rinteeltä katsellut. Kauniille saarelle johtaa pieni kapea ranta. Saari on alunperin ollut yksityisomistuksessa sen on ajan saatossa omistanut mm. kuningas Ferdinand joka lahjoitti saaren Taorminalle 1806 ja myös englantilainen puutarhuri Florence Travelyan on omistanut saaren vielä 90-luvulle asti. Saarella on nykyään liskoja ja eksoottisia kasveja. Saari on todella pieni, joten jos sen näkee kehotan lisäksi vierailemaan Taorminan huikeassa amfiteatterissa. Taorminan kujilla soi usein Kummisedän musiikki. Taormina on caprimaisen hintava kohde, mutta Sisiliassa on myös edullisiakin rantakyliä. Sisilia näkyy myös joissain elokuvissa kuten pätkä aquaman leffassa.

What to see in Sicily:  1. Isola Bella (beautiful island) is a little island in Taormina, from the hillside I've seen this island downside. The island has been a private property before owned by King Ferdinand 1806 gifted the island to nearby town Taormina, also island has been owned by English gardener  Florence Travelyan until 1990. If you visit there I would recommend also to see great amphitheater in Taormina and perhaps Lipari islands. 

kuva.
2. Egadisaaret joita on kolme Favignana, Marettimo ja Levanzo. Nämäkin saaret on olleet yksityisomistuksessa vielä vuoteen 1937 asti. Näitä saaria en ole huomannut kauheasti mainostettavan, suurin osa kesäturisteista lieneekin Italiasta. Miten mennä: hydrofoil Trapanista. Saarilla voi uida ja snorklata.

2. Three islands Favignana, Marettimo and Levanzo. It's possible to swim or try snorkeling in summer. How to get there: by hydrofoil from Trapani.

kuva.

3. Kiehtovat antiikin nähtävyydet. Selinunte oli antiikin kreikkalainen kaupunki Sisiliassa, jossa voi yhä nähdä akropolismaisia antiikin temppeleitä joita on ollut viisi arkeologisessa puistossa. Hera temppeli on parhaiten säilynyt. Selinunte on ollut yksi tärkein kreikkalaisten siirtokunnista Sisiliassa. Kohdetta voi suositella historiasta ja Kreikasta pitäville reissaajille. Jos näille pääsisi helposti niin kyllä menisin. Miten mennä: autolla tai järjestetyllä retkellä joita löytyy mm. Lonelyplanetilta ja easytrapani. Myös Agrigentossa olisi nähtävänä antiikin temppelilaakso noin 3km päässä keskustasta. Sisiliaan on tullut vuosisatojen ajan vallottajia mm. Kreikasta, Roomasta, Espanjasta, normanneja ja merirosvoja Pohjois-afrikasta ja Turkista. Nähtävää on paljon ja on myös palatseja, vartiotorneja yms. Osalle nähtävyyksistä kuten näihin täytyy olla auto tai retki.

3. Ancient attractions. Selinunte was an ancient Greek city in Sicily, it's still possible to see ancient temples there. I would recommend these attractions for history fan travelers. How to get there: example by car or tour check easytrapani tours. You could visit also Agrigento there is temple valley located about 3km from the centre.

kuva.

4. Syrakusan historiallinen beessi kaupunki jossa on Unescon maailmanperintölistallekin kuuluvia nähtävyyksiä, kuvankaltaista arkkitehtuuria ja tietysti meri. Syrakusa on toiminut Sisilian roomalaisen provinssin pääkaupunkina.

4. Historical city of Siracusa has attractions listed to Unesco and also there is sea.

kuva.

5. Hiekkarannat ja rannikkonäköalat. Vihreä Sisilia on täynnä erinomaisia hiekkarantoja. Myös turistikylissä on hyviä rantoja. Rantoja on monenlaisia: hiekkarannat, laavakivirannat ym. Kuvassa Cefalu. Rantakyliä voi myös kiertää junilla, mutta useista kohdin raiteita on vain yksi ja junat voi olla paljonkin myöhässä kuten Italiassa yleisesti. Yleensä merivesi on vielä kirkasta, olen nähnyt pikkukaloja meressä Sisiliassa. Hyvä uintisää alkaa jo huhti/toukokuussa ja kestää pitkälle syksyyn.

5. Beaches and coastside. Green Sicily is full of beautiful beaches there is sand beaches but also lava rock beaches with black sand. Photo of Cefalu from pixabay. Good swimming weather is usually already in spring and last until October or later.

6. Scala dei Turchi on kalkkikivirantanähtävyys Realmonten rannikolla. Rappusranta koostuu kalkkikivistä ja on erikoisen mallinen. Tämä rappusranta ja Realmonte on päässyt Unescon listalle 2007. 

6. Scala dei Turchi is a cliff in Realmonte coast in Sicily. Limestone rock is a shape of staircase. This has been part of Unesco since 2007.
kuva.
7. Maaseutu. Sisiliassa näkee myös maaseutumaisemia, joten siellä voi helposti yhdistää kaupunki+maaseutumatkan. Voit nähdä kumpuilevaa maaseutua, suuria kukkapeltoja keväällä, appelsiinipuita, banaanipuita, oliivipuita ja vuoristoa. Moni ajattelee että Toskana on kohde jossa nähdä elokuviinkin ikuistettuja kukkapeltoja, mutta myös Sisiliassa etenkin keväällä voi nähdä hienoja kukkapeltoja jotka eivät häviä kauneudessaan Toskanalle. Näiden lisäksi maisemista tekee erityisen upean se että yleensä maaseutumaisemien takana välkkyy vielä Joonianmeri. Olen nähnyt maaseutumaisemia bussista reitillä Catania giardini naxos/Taormina. Junista näki hyvin palmumaisemia.

7. Many travelers think Tuscany is the top destination for seeing beautiful flower fields, yes it is but luckily also green island of Sicily has multiple wonderful flower fields, olive trees and great countryside especially in spring and summer. It's possible to get city+countryside holiday. One route example from Catania airport to Taormina and it's very beautiful especially because behind the countryside is usually sea views also. 


kuva.

8. Etnan tulivuori joka on välillä aktiivinen etna on Euroopan korkein aktiivinen tulivuori. Koska etna on aktiivinen aina välillä, se ei ole yhtä arvaamaton kuin vaikkapa uinuvat Vesuvius ja Teide. Vesuviukseen verrattuna etna on korkea 33000m ja siellä on lunta. Etnan alkuperäinen kreikkalainen nimi oli aitna. Etna on Sisilian suurin nähtävyys ja saavuitpa sitten lentokoneella tai laivalla Catanian ja Messinan suunnilla näet etnan. Harvassa on kohteet joissa voi saman päivän aikana olla rannalla ja lumimaisemissa, tai hiihtää ja katsella rantamaisemaa niin voi Sisiliassa tehdä. Paikalliset ovat ylpeitä maisemaa hallitsevasta etnasta ja sen purkaus on usein suuri show eli spektaakkeli. Ukkosmaisen purkausäänen jälkeen laavavirta valuu vuoren rinnettä pitkin hehkuvana ja ohjataan mm. helikopterien avulla toiseen suuntaan merta kohti kauas taloista. Silloin kun etna ei purkaudu se voisi hyvinkin muistuttaa vuorta. Etnassa on hieman grillimäinen tuoksu. On tärkeää että tulivuoret purkautuisi noin sadan vuoden välein jottei niihin kerry painetta. Sisiliassa on yliopisto jossa opetetaan tulivuoritieteitä. Toinen Sisilian tulivuori on saari Stromboli, jolla asuu 300 ihmistä. Sisiliaa suosittelen etenkin kiertomatkaajille, reppureissaajille ja seikkailumatkailijoille. Matkaajille joilla on astma suosittelen Sisiliaa kohteena vain silloin kun etna ei purkaudu. Ps. jos matkustaa Italiaan niin korkea lomasesonkiaika alkaa kesäkuun lopusta ja kestää 15 syyskuuta asti. Suosittelen kevättä ja alkukesää. Vanhempia juttuja: Messina mielessäin paluu Sisiliaan. Sisilian kuvia. Etnan purkaus ja ajatuksia. 4 matkavinkkiä 2020. 7 Matkaideaa kesälle.

 8. Etna most active volcano in Europe is worth to see. Its old Greek name was aitna. Etna must be Sicily's biggest attraction to see and local people are proud of etna. In the time of eruption they usually celebrate etna as spectacle. Its rare to find a destination where you can see snow and spend beach life in the same day, or goe skiing to etna and see beach views. There is also second volcano it's little volcano island called Stromboli its active volcano, there is still 300 locals living there. I've seen Stromboli and near by islands once when I was traveling by train through Palermo Messina route. It was one of the most beautiful sunrise I've ever seen colours of purple and red and then those islands. I would recommend Sicily as a destination especially for adventure travellers and for backpackers because there is so much to see. 



keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Etnan purkaus ja ajatuksia

kuva.

Tulivuori Etna purkautui näyttävästi Sisiliassa 24.12 jouluna. 700000 vuotta vanha Etna purkautuu usein ja säännöllisesti, mutta se on yleensä tärkeää että purkauksia on eikä tulivuori nuku kuten Vesuvius yleensä. Paikallisille Sisiliassa etnan purkaus on spektaakkeli jota pysähdytään kuvaamaan vähän kuin ilotulitusta. Savua ei sillon näy kun tulivuori "nukkuu". Savu menee korkealle taivaalle ja olen myös kerran ryanairista nähnyt savuavan etnan kraatterin. Tulivuori ei estä lentoja, mutta suurimpien purkausten aikaan Catanian lentokenttä kyllä suljetaan mahdollisten tuhkapilvien takia. Savun haju tulee joskus grillimäisenä Sisilian kaduilla ainakin Messinan maakunnassa, mutta se ei ole niin paha haju kuin vaikkapa myrkylliset tehtaat. Ylhäältä vuorelta Etnalla on avaruusmaiset näköalat ja joskus on ollut myös hiihtokeskus, etnalla on luntakin. Jotkut myös asuvat etnan rinteillä ja siellä kasvaa paljon kukkia, yrttejä yms. Hotspot paikka bongata etna: kannattaa käydä Taorminassa (joka on hieno pikkukohde) jonka rinteiltä näkee etnalle, sieltä näkee myös upean merimaiseman ja voi bongata veneitä ja laivoja samalla. Hieno näköala on suoraan Taorminan piazzalta, mutta myös Teatro Grecon amfiteatterista. Kurkkaa myös Etnakamera. Etna on osa Unescoa. Sisiliassa on myös toinen tulivuori Stromboli tulivuorisaari. Ohimennen olen nähnyt myös Strombolin. Omia ajatuksiani: minua ei ole yleensä häirinnyt etnan savut, sen sijaan minua on paljon enemmän häirinnyt monet muut savut kuten tehtaat. Saan kipua tehtaista nykyään lähes heti, sen sijaan viikon lomilla Sisiliassa en. Olen jopa alkanut valikoida matkakohteita sen perusteella missä ei olisi liikaa savuttavia tehtaita vieressä. En osaa itse pelätä tulivuoria, sillä kävin ekan kerran Sisiliassa 2006 ollessani 17 vuotias. Näin ollen olen tottunut siihen että luonto on mahtava. Sisilia on matkakohteena mielenkiintoinen yhdistelmä rantoja, luontoa ja historiaa. Upeita palatseja ja rähjäisiä kulmia. Euroopassa on aika paljonkin tulivuoria jos enemmän tutustuu aiheeseen, tosin osa sammuneita. Kreikassa esim. Santorinilla on sammunut tulivuori. Aikaisempia juttuja: Stromboli tulivuorisaari. Vesuvius, tulivuori kaupungissa.  Messina mielessäin paluu Sisiliaan. Pieni Italian matkasanakirja.

A very different Christmas: 24 December volcano Etna erupts and residents capture amazing shots. I've seen Etna multiple times, also the eruption years ago. 700000 year-old Etna is not a sleeping volcano like example Vesuvio is usually. Usually flights are still possible when Etna erupts, but this time they has closed Catania airport for a while (because of the clouds). Etna has smell of grill, it's not like example coal plant smell (those I hate). There has been (maybe still is) a ski centre on Etna whenever it's possible and there is some snow. Some people are still living on the hills of Etna. There is multiple plants, flowers, herbs. Hotspots to see Etna: I would recommend to visit Taormina, there is piazza where you can look at Etna view and beautiful sea view. Also there is amphitheater Teatro Greco with amazing view to Etna. I visited first time Sicily I was 17, 2006. Sicily is definitely interesting beach destination but also as nature and historical destination. Sicily has also second volcano in Stromboli island.

kuva.
Teatro Greco


kuva.
Catania

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Messina mielessäin paluu Sisiliaan vuosien jälkeen



Palasin Sisiliaan Välimeren risteilyn muodossa. Ennen tätä vuotta kävin viimeksi Sisiliassa 2010. Sitä ennen kävin lähes aina vain Sisiliassa, mutta sitten halusin käydä myös muualla. Nyt Messina sisältyi Välimeren risteilyn reitin varrelle. Retkiä olisi ollut mm. Taorminaan, Naxokseen ja Tindariin mutta päätin tällä kertaa vain olla ja tutustua Messinaan, jota olen nähnyt vähemmän kuin muita Sisilian kohteita. Olen käynyt Sisiliassa nyt kuusi kertaa. Kun astuin ulos laivasta haistoin hyväntuoksuiset kukkapuut. Sellaisia ei aivan joka kohteessa kasva, Sisilia on kuin suuri puutarha ja pian muistinkin miksi palasin aina sinne. Messina on surullisen kuuluisa yli sata vuotta sitten tapahtuneesta maanjäristyksestä ja tsunamista. Silti Messina ei jäänyt miksikään rauniokaupungiksi. Kaupunki ja kirkkoja rakennettiin uudestaan ja elämä kaupungissa alkoi uudestaan. Kaupunki näytti minun silmiini vanhalta, eikä uskoisi että siellä on mitään sellaista koskaan tapahtunutkaan. Luonnonilmiöille ei voi mitään ja niitä voi tapahtua missä vain. Arvauspelejä voi leikkiä että mitä voi tapahtua milloinkin, mutta niistä ei ole hyötyä. Matkustamista ei kannata jättää vain sen takia välistä jos jossain on joskus tapahtunut maanjäristys tai vaikka terroriuhka, joka on nyt lähes joka puolella Eurooppaa ja Amerikkaa. Hyvistä asioista, kuten matkailu, ei kannata luopua. Tykkäsin kohteesta. Messinassa myydään paljon koruja ja löytyy myös laavakivikoruja jotka ovat erikoisempi matkamuisto. Laavakivikoruja saa noin 5-19e hintaan. Edullisimmat lasikorut maksoi vain 1,50e. Italian mantereelta saapuu useita laivoja Messinaan, mutta Messinaan pääsee myös junilla eli junalautoilla kun juna laitetaan lauttaan. Tunnelia tai siltaa ei ole Italiasta Sisiliaan joten junaliikenne hoidetaan lautoilla sen takia. Tunnelin ja sillan rakentamista on kyllä useaan otteeseen ehdotettu, mutta sitä ei ole. Jotkut vastustavat rakennushanketta ja jotkut kannattavat. Junallakin pääsee siis Sisiliaan Italian mantereelta, vaikka Sisilia on saari. Messinassa on hyviä sisilialaisia kahviloita joissa myydään makeita herkkuja kuten jäätelökakkuja yms. Oikeita superherkkuja ja usein koristeellisia! vaikkapa syntymäpäiville Sisiliassa saa superherkut. Nämä kahvilat ovat aivan loistavia jos vertaa Pohjois-Italian kahviloihin, joissa valikoimat ovat usein kalliit ja vähän niin ja näin ettei kaikkea toivottua löydä. Yksi hyvä herkku on arancini joissa on usein esimerkiksi riisi, mozzarella tai jauhelihatäytettä ja niitä voi löytää eurolla. Muita herkkuja on eurosta pariin euroon jäätelöt useilla eri mauilla, jäätelökakut, kakkupalat, marsipaanit, pikkuleivät, sisilialaiset herkut ym. Messinasta voi nähdä kirkkaalla säällä myös Calabrian rannikon.

Sisilia oli eka matkakohteeni johon lensin ja sain siellä heti ystävällisen vastaanoton. Paikalliset olivat ystävällisiä ja halusivat jutella minun kanssani, vaikka silloin en edes osannut italiaa. Kalastajakylissä paikalliset vaihtavat mielellään kuulumisia myös turistien kanssa. Kukaan ei tyrkytä mitään eikä sisäänheittäjiä näkynyt vieläkään, ehdottomasti plussaa. Taorminassa taisi olla pari sisäänheittäjää mutta muualla en ole nähnyt. Kun menin Sisiliaan ekaa kertaa useat paikalliset ajattelivat että olin vain pyrähtänyt Sisiliaan jostain Italian naapurimaasta. Tämäkään matka ei tuottanut pettymystä sillä kaikki paikalliset joita ehdin vain nopeasti nähdä satamassa ja kaupoissa vaikuttivat ystävällisiltä. Pohjois-Italiassa saan välillä ankeaa palvelua ja joskus myös rahastusyrityksiä, Sisiliassa sellaista ei ole tapahtunut minulle, kuten ei yleensä muuallakaan etelä-Italiassa. Tuuria tai ei niin silti koen etelä-Italian erilaiseksi jos vertaa Pohjois-Italiaan. Etelä-Italiassa (Roomaa lukuunottamatta) käy vähemmän turisteja ja paikalliset jaksavat olla ystävällisiä, kun taas joissain kohteissa Pohjois-Italiassa turisteihin ollaan jo kyllästytty eikä palvelualttiutta aina ole. Sää oli aurinkoinen ja riittävän lämmin Messinassa, mutta ei ollut liian kuuma kesäkuun alussa. Esimerkiksi Maltalla oli jo huomattavasti kuumempi. Sisiliassa on usein viileät illat, jolloin ei läkähdy vaikka päivällä olisi kuuma. Lasken myös tämän Sisilian plussiin että sää viilenee illaksi. Sisiliassa on useita kaupunkeja ja pikkukyliä joita voi kiertää vaikka kesälomareissulla. Itse kannatan junaa koska liikenne on usein kova ja ajetaan miten sattuu -tyylinen Välimeren maissa. Nähtävänä Sisiliassa on antiikin raunioita, keskiaikaisia nähtävyyksiä, rantoja, palatseja, linnoja, hyvää ruokaa, tulivuori etna, tulivuorisaari Stromboli, hedelmäpuita myös banaanipuita, saaria, eksoottisia puutarhoja, Lambedusa yms. Tekemistä voi olla liiaksikin asti jos viettää vain viikon, koska Sisilia ei ole yksistään tyypillinen rantalöhölomakohde koska nähtävää riittää. Järjestetty retki voisi olla hyödyllinen valinta Sisiliassa koska nähtävää on runsaasti, jos haluaa kiertää nähtävyyksiä. Toki myös pelkän rantalomankin viettäminen onnistuu. Vanhempia matkajuttujani: Stromboli tulivuorisaari.  Sisilian matkajutut.

Messina on my mind and return after years. I visited Sicily last time 2010 and now 2016 again. Unforgettable destination. I started traveling when I first visited Sicily by plane 2006. Then I wanted also to see new destinations and that's why I haven't been in Sicily until this year now again. I was on Mediterranean cruise and itinerary had luckily also Sicily included. Sicily is amazing and there is a lot of good smelling flowers around. Has amazing magical sunsets, active volcano Etna, Stromboli volcano island, Lampedusa, beaches, great food, fruit trees, gardens, castles, palaces, ancient ruins and a lot of to see and don't forget friendly locals. The day was warm when I visited Messina and I saw a lot of jewellery there also special lava stone jewellery you can buy there. There is very good cafes with great tasty icecream and more. Definitely recommend Sicily.


Auringon on aika laskea vuorten taakse, tälläisiä maisemia voi Sisiliassa nähdä.. Upea Joonianmeri. Tämä maisema jäi mieleeni ja oli suosikkini risteilyltä muutaman muun hyvän kohteen lisäksi. Messinassa oli kiva piipahtaa myös Välimeren risteilyn muodossa, vaikka nähtävää saarella on enemmänkin.

Magical sunset this is what you will see in Sicily. Ionian sea.
Just Amazing




Sisilian maisemaa vielä hytin ikkunasta. Pois lähtö olisi saattanut harmittaa jos ei olisi vielä ollut uusia käymiskohteita tämän jälkeen. Risteily suuntasi vielä muualle.

Sicily sea view seen from the cabin's window. I could miss this place if I couldn't go elsewhere but the itinerary didn't end I had still many more places to left for visiting..



Etna laivasta nähtynä kun laiva lähti Messinasta. Ei savuttanut joten purkausta ei ollut silloin meneillään. Etnan juurella on rantakaupunkeja- ja kyliä

Etna volcano













Jäätelökakkuja Messinan sataman läheisen kadun kahvilasta. Näyttivät tosi hyviltä ja olisi pitänyt ostaa. Luulin kumminkin että olisin saanut hyviä kakkuja laivan buffetissa, mutta ei ne kermamätöt olleet näiden tasoisia. Sisilian jälkiruuissa on usein aito maku, eli jos ostaa vaikka appelsiinijäätelön tai omenajäätelön se maistuu aidolle, eikä jollekin keinotekoiselle esanssimönjälle. 

Good and tasty Icecream cakes at cafe in Messina Sicily close to the harbour




Laavakivikoruja kaupan ikkunassa. Näitä voi ostaa Sisiliassa turistikaupoista ja paikallisista korukaupoista. Huomasin että intialaiset ovat avanneet Sisiliaan korukauppoja, mutta he myyvät niitä toisenlaisia kiiltäviä koruja.

Lava stone jewellery
 Unique











keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Matkavinkki: Stromboli tulivuorisaari Italiassa


Kuva Pixabay.
Kaipaatko jotain erilaista matkakohdetta tälle keväälle/kesälle? Sisiliassa on pieni Strombolin tulivuorisaari. Koko saari on yhtä tulivuorta ja tulivuori myös purkautuu säännöllisesti, mutta mereen ja saarella on paikallisia, vakituisia asukkaita. Aktiivinen tulivuorisaari ei siis taida olla todella vaarallinen, koska asutusta lienee ollut aina tällä tulivuorisaarella. Liparisaaria (isole eolie) on useita. Saarella on lähes kreikkalaismaisia pieniä valkoisia taloja. Auringonlaskun ja auringonnousun aikaan nämä saaret näyttävät todella upeilta myös Sisilian rannikolta katsottuna. Eikä maiseman uskoisi olevan Euroopasta, vaan paljon kauempaa. Miksi tähän kohteeseen kannattaisi lähteä? jos pidät ainutlaatuisista matkakohteista ei välttämättä tarvitse aina lähteä maailman ääriin ja samalla voit yhdistää Sisilianmatkan tai Napolinmatkan. Jos haluat nähdä muutakin kuin perinteisiä turistikohteita, jos pidät tulivuoria kiehtovina eikä kauhuntunteita aiheuttavina. Jos olet tykännyt esimeriksi Costa Rican tulivuorimaisemista saattaisit pitää tästäkin kohteesta. Kohteessa saattaa olla savunhajua, joka ei haittaa jos et kärsi pahasta astmasta. Sisiliassa se savunhaju yleensä muistuttaa grillauksen hajua mutta ei sen kummempaa. En koe saaneeni oireita siitä, toisin kuin tehtai´sta ja fotokemiallisista savusumuista kylläkin. Itse lähtisin tänne keväällä/kesällä koska silloin on lämmintä ja hyvä sää. Strombolin majoituksia: Tripadvisorissa on listattu viisi parasta hotellia Strombolissa. La Sirenetta hotelli näyttää hienolta siellä on myös uima-allas ja ravintola. Hotellejen lisäksi löytyy mös Giardino Segreto BB. Ingrid Bergman ja Roberto Rossellino viettivät aikaa Strombolilla ja siellä on talo jossa he majoittuivat. Samaa taloa voi vuokrata Homeawayn sivulla. Pääset Strombolin saarelle myös järjestetyllä retkellä vaikka majoittuisit muualle Sisiliassa, jos kiinnostaa katso finnmatkojen retket. Miten pääset: voit suunnata Strombolille myös omatoimisesti järjestetyllä veneretkellä Milazzo -nimisestä paikasta Sisiliassa, lisätietoa. Ota juna Milazzoon ja rannikolta muistaakseni näetkin näitä saaria, ne eivät kaikki ole kovin kaukana rannikosta. Voit myös mennä omatoimisesti Strombolille Napolista laivalla, lisätietoa Directferries.  LonelyPlanetin sivulla on lisää kuvia Strombolilta. Kaikkien pikkusaarten nimet: Lipari, Vulcano, Stromboli, Salina, Panarea, Filicudi, Alicudi. Osaa saarista ei löydy edes wikipediasta, mikä on kai nykyään jo saavutus sillä lähes kaikki maailmankolkat on listattu wikipediaan sun muualle! Ps. Gopili sivulta voit löytää edullisia juna, lento sun muita lippuja Italiaan ja muualle. Sivulle on listattu esim. Trenitalian junayhtiö, Ryanair halpalennot, BlaBlacar yms. Varmasti hyödyllinen sivu matkaa suunnitellessa. Kuva Pixabay.

Travel tip to Stromboli island, Sicily Italy
If you are looking for Unique nature destination in Europe for the coming Spring/Summer Holiday or Adventure travel trip. Try Stromboli. Active volcano and locals live there and there is hotels for tourists. It's then not so dangerous because locals keep living there, I guess. If you are staying in Sicily and looking at beautiful islands when the the sun goes down it's wonderful! I've seen these islands from Sicily Coast and it made me feel like I was far away from Europe but the truth is I was in Europe. I can imagine the View is similar to Hawaii at sunset. If you like volcano landscapes perhaps you will like also Stromboli. There's more than 7 little Islands named: Stromboli, Lipari, Vulcano, Salina, Panarea, Filicudi, Alicudi. Check tripadvisor 5 Best hotels. It's possible to visit Stromboli also if you are staying in Sicily or in Naples Italy. How to get there: go to Milazzo Sicily and go By ferry to Stromboli, check Direct Ferries. It's also possible to visit Stromboli from Naples harbour. If you have asthma perhaps I can't recommend to go to destinations where is volcanoes but otherwise yes go there. It's because of the volcanic smog it's not too heavy but it's similar smell if somebody makes barbecue I think so. I haven't get any bad reactions from the volcanic smoke but I do get bad reactions from some factory's smog and from photochemical smogs. The Stromboli island is definitely beautiful. The Place I will remember.

Check LonelyPlanet's Stromboli pictures. Two pictures found from Pixabay.
Are you trying to find cheap tickets for traveling in Italy or somewhere else in Europe? then check Gopili



 Stromboli pictures from Pixabay

maanantai 31. elokuuta 2009

Sisilian kuvia


Sisilia. Tunnelmallisia lomakuvia Italian Sisilian Naxos 2010. Ekassa kuvassa hotelli Hellenia, johon en kumminkaan majoittunut. Kaunis kohde keväälle tai kesälle.

Silk floss tree near hotel Hellenia in Giardini Naxos. Pictures taken by me 2010 in Giardini Naxos Sicily Italy. Beautiful destination for spring and summer holidays




Pictures taken in Taormina Sicily. Beautiful sea views


Hotelli jonka näin ohimennessä Taorminassa



Taormina








Giardini Naxos beach




Isola Bella



Näkymä yhdestä loma-asunnosta. Suuressa asunnossa oli kaksi parveketta merinäköalalla ja rantakatunäkymällä.





Giardini naxos


Hieno kattoterassi, viereinen talo oli myynnissä ja siksi tyhjä.