perjantai 8. kesäkuuta 2018

Maailman merten päivä


Maailman merten päivä 8 kesäkuuta ja meriaiheista juttua. Maailman merten päivä muistuttaa siitä että yhä useammat upeat kohteet kärsivät ilmastonmuutoksesta ja merten saastumisesta. Meret saastuvat muovista, mutta myös ilmansaasteista. Myös lentokoneiden saasteet päätyvät meriin ilmasta. Lautat ovat ekologisempi vaihtoehto kuin risteilyt, sillä niissä on vähemmän kulutusta. Laivoja ei yksistään voi syyttää, sillä saasteita tulee paljon meriin ja ilmaan myös autoista, tehtaista, lennoista, muovista sun muusta. Nykyään risteilyfirmoja koskee erilaiset jätteiden+vedenkäsittelysäännökset, joita ainakin palkitut yhtiöt pyrkivät noudattamaan yhä tarkemmin toisin kuin ennenvanhaan. Myös turistit heittävät muoviroskaa Välimeren rannoille ja sen olen nähnyt Espanjassa. WWF yrittää auttaa mm. Australian koralliriuttaa. Australian koralliriutta on yksi 7 maailman luonnonihmeestä. Ilmastonmuutos on uhka mm. koralliriutalle, Venetsialle ja Malediiveille. Kaikki upeita kohteita ja on suuri harmi jos ne häviävät. Koralliriutat ovat aika harvinaisia, Euroopassakin niitä on vain vähän mm. Sardiniassa. Miten yksittäinen ihminen voi vaikuttaa? jos menet risteilylle tai rannalle muista kerätä roskat roskikseen tai ota mukaasi ja vie roskikseen. Älä jätä mitään muoviroskaa rannalle ja jos viitsit nouki myös viereisten muoviroskat roskiin rannalta. Kulkuneuvoissa pyri käyttämään biopolttoaineita käyttävää liikennettä jos vain mahdollista. Hanki kauppakassiksi kestävä ja pestävä kangaskassi, se käy myös ruokakauppaan mutta myös pesulakassiksi. Kangaskasseja saa usein vain 1-3e ja ne kestävätkin paremmin. Valitse ekomatkakohde, jossa kiinnitetään huomiota alueen ekologisuuteen, siistiyteen ja rantojen kuntoon. Myös matkailemalla voi yrittää tukea kohteita joissa noudatetaan ekologisempaa elämäntyyliä. Toivon että meret säilyisivät puhtaana tulevaisuudessa. Ekat kuvat Laziosta. Aikaisempia merijuttuja: venetapahtumat maailmalla.  Slow travel hitaampaa matkailua. Kansainvälinen meripäivä ja laivoja Välimerellä. Risteilyt ja ekologisuus.

Today is world oceans day. Read about Australia's barrier reef. Europe has not many coral reefs anymore, I know Sardinia has some. World oceans day is important day to remind us of air pollution. Many beautiful destinations will suffer of air pollution example Venice, Maldives, great barrier reef and many more. What you can do here is few little examples: don't throw bottles or rubbish to beach, collect it and throw to garbage. Buy fabric bags so you don't need anymore all the time plastic bags. Try to find ecological travel destination with clean beaches and try to support ecological destinations. When you choose a transport try to choose transport with bio fuel if it's possible. I really hope we will have clean beautiful oceans also in the future.



2 First photos taken in Civitavecchia.

kuva.

Maldives, 2 photos of Maldives found from Pixabay.
kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.