sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Risteilyt ja ekologisuus

kuva.
Aika pohtia aihetta risteilyt ja ekologisuus. Voiko risteily olla ekologisempi matkailuvaihtoehto? kyllä voi. Lentokoneisiin verrattuna risteily on ekologisempi matkailumuoto, autoiluun ei. Kaikki riippuu myös matkustajamääristä, esim. 3000 matkustajamäärillä saadaan aikaan enemmän likavettä, jätettä yms. kuin pienemmillä määrillä. Hallituksilla on nykyään enemmän sääntöjä koskien risteilyaluksia, joten likavesiä ei tuosta noin vaan saa enää heittää mereen. Siitä risteily-yhtiöt saavat nykyisin kunnon sakkoja. Monet risteily-yhtiöt käyttävät tuhansista miljooniin päivittääkseen laivat ympäristöystävällisemmiksi, mutta myös säästääkseen energiamaksuissa. On tietysti myös asioita miten voi itse vaikuttaa matkailun ekologisuuteen: jos sinulla on aikaa ja pystyt mikset matkustaisi interraililla lähtösatamaan. Voit kulkea rappusia hissin odottelun sijaan jos voit, jos pystyt voit pyöräillä jne. Risteily voi olla myös siten ekologisempi jos haluat nähdä useita eri kohteita samalla kertaa. Lentomatkat kaukokohteisiin ovat usein pitkiä, laivalla meno on hitaampaa mutta ekologisempaa.

EU:n datatiedot  näyttäisivät että tieliikenne saastuttaa eniten dataympyrän mukaan 72.9% (sisältäen lennot) luvusta 44.5% päästöistä tulee yksityisautoista, 13.3% pienkonelennoista, 12.8% laivaliikenteestä. Kaikkein pienin saastumisprosentti on junilla, joten junamatkailua voi ja kannattaa edelleen suosia. Juna olisi paras ja ekologisin matkailumuoto kävelyn lisäksi. Nextgreencar listaa ja vertailee vähäpäästöisimpiä autoja testaa. Keski-Euroopassa junien hintaa on valitettavasti nostettu, mutta edullisia junalippuja voi yhä löytää esim. Välimeren maissa.

Mitkä laivayhtiöt ovat ns.vihreitä? Listattuna mm. Holland America yhtiön luvataan olevan, yhtiön laivoilla on mm. likaveden käsittelysysteemi, ympäristötyöntekijät joka laivalla ja henkilökunta ekokoulutettu, ekosiivousaineet. Toinen yhtiö Celebrity cruises Solstice laiva, jossa on 216 aurinkopaneelia, 7000 ledvaloa, vedenpuhdistussysteemi. Disney risteilyfirmalla on vedenkäsittelysysteemeitä, mutta yhä hiilipäästöjä. Royal Caribbean yhtiöllä on ympäristömanagerit ja jäteveden puhdistussysteemi, jolloin vesi kierrätetään. Risteilylaivoilla on kuitenkin parempi juoda pullovettä/ravintolan vettä. Costa (osa Carnival yhtiötä) kierrättää vettä ja on liittynyt 2016 valaiden suojeluohjelmaan. Ajatuksiani: risteily on ekologisempi kuin lentäminen pitkiä matkoja jatkuvasti useita kertoja. Jos ei autoile mutta käy joskus risteilyllä (kuten teen) koen että se voi olla yksi hieman vihreämpi matkailumuoto. Viime vuosina olen yrittänyt suosia jo neljän vuoden ajan ekologisia  matkamuotoja:  junat pitkiä matkoja, lautat välillä. No bussit eivät aina ole ekologisia olleet. Ekologiset matkat vievät aikaa mutta ovat sen arvoisia, niissä näkee paljon kun voi katsella ulos. Risteily voi myös olla melko ekologinen vaihtoehto ja esim. Euroopassa risteilyt eivät välttämättä ole tuhansia ihmisiä täynnä ainakaan talvella/keväällä, jolloin kulutustakin on vähemmän. Olen ollut risteilyillä ja tietysti laivat savuttaa merellä mennessään, mutta en ole koskaan nähnyt mitään likavanaa meressä laivan perässä. Sellaisia juttuja on kuitenkin tullut luettua ja kovasti olen yrittänyt bongailla niitä. Delfiiniä en ole koskaan onnistunut laivasta näkemään ja ilmeisesti asuvat kauempana laivoista ja niiden aiheuttamista aalloista. Meren eläimet luultavasti aistivat laivojen nostattaman väreilyn ja aaltojen liikkeet. 80% merten saastumisesta tulee maalta, myös ilmansaasteet ovat todistetusti syynä saasteiden kulkeutumiseen mereen. Ilmansaasteista aiheutuu myös levää. On yhä maita joissa ei jätteitä käsitellä muuten kuin kippaamalla mereen, joka on surullista ja älytöntä. Myös lentokoneiden päästöt laskeutuvat maalle ja mereen, eivät ne ilmaan jää. Koko maailma näkee vaikutukset ilmastonmuutoksenaa tavalla tai toisella. Hyvä vaihtoehto olisi toimivat biopolttoaineet autoihin, laivoihin ja lentokoneisiin. Costa Diadema Välimeren risteilyjä saa muuten 250-300e nyt talvella. Reittiin kuuluu mm. Savona, Espanjaa, Palermo, Civitavecchia, Savona. Tosin sen yhtiön laivalla tulisi myös ottaa juomapaketti jos haluaa kahvia jne. Vanhempia laivajuttuja: Kysymyksiä ja vastauksia risteilyistä. Välimeren risteilykokemus.  Miten pakata risteilylle ja mitä mahtuu hyttiin.  Laivamatkailuosio.

 How ecological are cruises nowadays? still not perfect but at least greener than before. It all depends also about how many passengers are on board. New government regulations set the benchmark for cleaner burning fuels, and many lines are spending thousands to millions  upgrading fleets, saving money on fuel and energy costs over the long term. Example Holland America is a green choice. Which cruise lines are called green? Holland America, Celebrity cruises Solstice, Disney, Royal Caribbean, Costa (part of Carnival).  EU data of transport emissions:  72.9% road traffic (including flights) but 44.5% were contributed by passenger cars, 13.3% aviation, 12.8% maritime. Check car emissions calculator.

My thoughts: sometime it is greener to cruise than fly around all the time it depends the way of traveling and how much you travel. But the best and most green way of traveling is train (and walking) if you would like to be a responsible traveler. I don't have a car (or flights) all the time so I feel it's greener way especially if you would like to see multiple destinations. In these years I chose traveling by train, bus and sometime ferry. I always try to support ecological ways of traveling abroad whenever it is possible. It may take more time but ecological traveling is worth of taking the time but it's not always easy or possible as it should be. If you have time you could also try to travel by Eurail to ferry/cruise port if possible. Train traveling is still one of those most ecological travel choices. 80% of marine pollution comes from land. Air pollution is also carrying pesticides and dirt into sea.

1 kommentti:

  1. Meitä tuo risteilyjen saasteet pitivät laivoilta poissa lähes vuosikymmenen, mutta viime vuonna annoimme periksi. Kaikki saastuttaa, ei vähiten autoilu. Muita syitä välttää risteilyä oli laivojen orjatyövoima ja pysähdyspaikkojen riisto.

    VastaaPoista

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.