lauantai 11. joulukuuta 2021

International Mountain Day

Kansainvälinen vuorten päivä, kuvia näkemistäni vuorista. Korona-aikana olen kaivannut matkojen, nähtävyyksien, lämpimän meren, kulttuurien lisäksi myös vuoristomaisemia. Pieniä hetkiä olen asunut vuoristomaisemien keskellä. Ranskassa olen nähnyt vuoristomaisemaa ja merialpit Rivieralla, myös kalkkikivikalliot Korsikalla. Kalkkikivikalliot näin Bonifaciossa ja ne jäivät mieleeni erikoisina, niissä meni myös pieniä rappusia jotka sopivat urheilijoille. Vietin yhtenä talvena aikaa marraskuussa Itävallassa suoraan alppien juurella, ilma oli juuri sopiva syksyisen viileä mutta leuto ilman jäistä tuulta. Vähitellen hienoja joulukoristeita ja valoja ilmestyi. Suuret alpit hallitsivat maisemaa ja loivat omanlaistaan talvitunnelmaa, ilman jäätävää tuulta. Alueelta pääsee myös junalla Italiaan, olen kulkenut reitin. Espanjan alicantessa mieleeni jäi beessi vuori, jonka yllä on linnoitus. En käynyt ylhäällä, mutta olen lukenut myös sen olevan näkemisen arvoinen. Kreikasta jäi mieleeni Ateena Akropoliskukkula, jossa kävin laivalta sightseebussilla. Silloin oli todella kuuma joten nappailin kuvia alempaa. Akropolis on kuitenkin sellainen jota voin etenkin suositella, jos tykkää historiasta. Italian saarten vuoret ovat myös mieleeni, ne ovat vihreitä ja niissä kasvaa tuoksuvia yrttejä ja kukkia. Vaikka Capri on pieni ja kesällä turistien täyteinen, se on myös vihreä saari ja vähän kreikkalaismaisen näköinen. Italiassa on useita hienoja saaria. Barcelonassa on myös kaupungin lisäksi vihreä Montjuic vuoristoalue jonka koin myös käymisen arvoiseksi, näkee samalla keskustan lisäksi ihan muuta ilman että menisi kaupungista kauas. Pidin kaikista käymistäni vuoristokohteista, etenkin etelässä. Aikaisempia juttuja: käymäni Välimeren rannat. Puhtaan ilman päivä.

Today is International Mountain day. Little moments spend in mountain destinations are also worth to remember and visit. Acropolis hill is absolutely worth to see in Athens, if you like history. Spain's alicante has beige mountain and castle there. I like green mountains in Italy, example in Sicily and Capri there is fragrant flowers and herbs. In Barcelona is a city, attractions and also green Montjuic mountainside.

Bonifacio




South Tyrol

Green Capri


Montjuic, green mountainside in Barcelona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.