Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. helmikuuta 2021

Tulevaisuuden matkailun muutokset

Tulevaisuuden matkoihin tulee varmasti useitakin eri muutoksia, tässä pohdintaa siitä mitä ne voisi olla. Näin unta vähän aikaa sitten ettei mikään ollut muuttunut, mutta varmasti on. Aloitan tärkeimmästä eli terveyspalveluista ja sairaaloista. Ennen ei helposti tullut ajatelleeksi millaista on kohteen sairaanhoito. Eri kohteiden sairaanhoito ja sen taso eroaa valtavasti riippuen mihin ja minne menee, onko kohde kaupunki, turistikohde, paljon on asukkaita jne. Olen kerran käynyt silmäluomea näyttämässä Saksassa sairaalassa, sairaala oli vanha ja ahdistava paikka jossa oli yhä savupiippu, siellä piti täyttää kymmeniä papereita ensin ja käynti oli aika turha. Mielessäni sairaalat ovat moderneja pitkillä käytävillä, mutta ei kaikki ole, jotkut on nuhjuisia. On hyvä ottaa etukäteen selvää minkä tasoinen on kohteen terveyspalvelut, sairaanhoito ja sairaalat, onko hygieenista, kattaako kelakortti tai matkavakuutus palveluja vai maksaako kaikki runsaasti erikseen. Itse olen aloittanut jo, eli kun luen tietoa jostain kohteesta vilkaisen samalla minkälaisia terveyspalvelut on, ennen en muistanut katsoa edes niitä. Kaupungeissa on yleensä kattavat terveyspalvelut, mutta sekin kannattaa katsoa onko, vai sijaitseeko esim. sairaala jossain kauempana. Pienillä saarilla ei välttämättä ole mitään sairaalaa tai terveyspalveluita, sekin kannattaa ottaa huomioon matkoja miettiessä onko sairaala vasta kymmenien tai satojen kilometrien päässä. En jättäisi kokonaan käymättä saarilla, mutta hyvä on kuitenkin tietää ja ottaa selvää. Kaikki kohteet on suunniteltu niiden asukkaille, eikä näitä asioita välttämättä tule miettineeksi ennen kun on pakko. Jos asukkaita on vähän, usein silloin myös terveyspalveluita on vähän.

Terveyspalveluihin liittyen voi yrittää varautua sellaisilla omilla pienillä varotoimenpiteillä: ei kannata ottaa selfiekuvia jyrkänteellä, ei kannata hypätä uimaan mahdollisten terävien kivien sekaan ilman räpylöitä, sukeltaessa hyvä olla opastettu retki tai snorklausvälineet, hajuvettä ei kannata ikinä laittaa päivällä iholle jos menee ottamaan aurinkoa, joihinkin hämäriin kohteisiin on parempi mennä vain retken muodossa jne. Aurinkoon ei kannata nukahtaa.  Meduusoita (tai kohteissa joissa haita) pelkäävät uivat ehkä mieluiten uima-altaissa, tai rajatuilla ja valvotuilla rannoilla. Koronaan liittyen altistuminen on taattua ainakin kohteissa joissa käy miljoonia turisteja ja ahtaissa tiloissa. Matkoilla joissain kohteissa pitää osata myös varautua maanjäristyksiin, se tunne jos ei voi luottaa edes maahan jalkojensa alla. Silloin ei pitäisi mennä parvekkeelle eikä ikkunoiden reunojen luo. Pienet järistykset huomaa hyvin siitä kun laittaa täyden tai puolityhjän limupullon pöydälle, jos se alkaa keinua tai heilahdella itsestään, on pieni järistys. Matkailijat ottavat tietoisen riskin, mikään ei ole matkoilla varmaa tai tasaista. Nyt jos koska kannattaa ensin ottaa selvää. Matkavakuutukset, niitäkin on tärkeä miettiä. Ottaa selvää mitä kaikkea ne kattavat ja kuinka kauan. Peruutusehdot, moni ei ehkä muistanut niihin tutustua ja nyt on tärkeää ottaa selvää mitä käy jos varaa ja peruu matkan. Nyt olisi hyvä olla joustava peruutus vaihtoehtona. Jos saa kupongin, onko se voimassa riittävän kauan. Itse varasin ennen aina kaikki viime tipassa ja nyt olen kokenut sen hyväksi vaihtoehdoksi, niin ei jää mietittävää siitä jos tulisi peruutus kuukausia ennen matkaa. 


How future traveling will change: first of all is healthcare and its system, how does it work, is it expensive, does your insurance cover it or not, how is the hospital are those as you expect modern or not etc. It is good to check all kind of details before booking, check also how is the healthcare system and hospitals. Some little islands doesn't have any hospitals at all, it is good to check before going. And planning before going is also a good choice. I wouldn't take photo in a dangerous location, when swimming there could be shark or jellyfish, sometime it is better go to to tour than completely alone to some shady locations etc. Now more than ever it is better to read info also about healthcare abroad before going.


perjantai 26. tammikuuta 2018

Matkakohteet ja ilmanlaatu: savusumut maailmalla

kuva.
Kokemuksia aiheesta matkakohteet ja ilmanlaatu. Uskon että astmaatikoille ei juurikaan ole paljoa koosteita mihin kannattaa matkustaa hyvän ilmanlaadun perässä? usein listataan vain matkakohteiden parhaita nähtävyyksiä, joten tämäkin aihe saisi olla enemmän esillä ja tartun aiheeseen omien kokemusteni pohjalta. Sumuja on monenlaisia: tavallinen fog vesihöyrysumu josta ei pitäisi sairastua, toinen smog savusumu joka sisältää autojen, tehtaiden sun muiden fotokemikaalisia pienhiukkasia joita alueilla olevat hengittävät. Jos puita on vähän myös happea voi olla ilmassa vähemmän, jolloin se savusumu kerääntyy tiettyyn paikkaan. Suomessa on paljon metsiä joten ilmanlaatu on ainakin vielä pysynyt hyvänä. Olet saattanut nähdä kuvia Kiinasta, jossa jotkut paikalliset pitävätkin hengityssuojaimia aina ulkona, tosin ne eivät estä tarpeeksi niitä pienhiukkasia. Kiinassa on jopa happibaareja, joissa voi hetken nauttia puhdasta ilmaa, joka on valitettavasti harvenemaan päin. Mutta uskon että Kiinan metsissä voisi olla yhä puhdastakin ilmaa. On paljon kohteita joissa ilma on usein sumuista harmaa. Myös lentokoneiden päästöt laskeutuvat alas maalle ja meriin, se on yksi syy merten saastumiseen.

Miten savusumut ja ilmansaasteet vaikuttavat matkailijan terveyteen?  se riippuu matkailijasta itsestään, geeneistä, siitä kauanko aikaa viettää kohteessa mitä pidempään sen pidempi vaikutus voi olla. Pieni oire voi olla nuha ja yskä, suurempia oireita on monenlaisia. Kaikki eivät sairastu ja toiset sairastuvat. Matkailijan ei kuitenkaan tarvitse olla sairas, jotta sairastuisi matkalla ilmansaasteista. Oma hyvä terveys ei välttämättä vaikuta lainkaan siihen, sairastuuko ilmansaasteista jos viettää vaikka Kiinassa tai Intiassa 4-12kk tai muualla. Oma kokemukseni on 2013 Belgiasta Flandersista, jossa sain yks kaks oireita kuten silmäkipua ja keuhkokipua ilmansaasteista joita oli toistuvasti. Ohitse purjehti suuria ruskeita ja liiloja saastepilviä mm. ydinvoimaloista aivan kattojen yllä. En aluksi tiennyt syytä. Kivut olivat pahimmat aina herätessä ja kestivät vielä 6-12kk sen jälkeen kun olin pois lähtenyt ja onneksi lähdin. Kivuista voi parantua menemällä ilmastoon jossa ei ole paljoa ilmansaasteita, tämän sanon kokemuksella. Isoäideilläni oli kummallakin astma, joista toinen parantui. Minulla ei tietääkseni ollut astmaa eikä sen oireita aiemmin, olin terve. Ihmiset eivät ainoastaan sairastu ilmansaasteita, kyllä myös eläinlajeja katoaa ja metsätkin kärsivät. 

Vietin aikaa Belgiassa alueella jossa oli vain muutama puu ja pieni puisto, ei riittävästi lehtipuita jotta ilmanlaatu olisi pysynyt hyvänä. Lähialueilla oli runsaasti tehtaita ja myös ilmeisesti Ranskan ja Saksan tehtaita ja meren toisella puolen Englanti. Usein oli sumuja, jolloin oli vain vähän paikallisia liikkeellä ulkona, kerran oli keltainen sumu. Sumun aikaan ei nähnyt korkeitakaan taloja tai mitään. Joskus näin ihmisillä ihottumaa ja apteekkeja oli runsaasti. En enää ihmetellyt sairasta oloa ja tietoa hakemalla aloin ymmärtää mistä oli kysymys: ilmansaasteet ja savusumut. En ollut edes käynyt Kiinassa, mutta se ei yksistään tarkoita etteikö ilmansaasteita olisi muuallakin, paljon lähempänä. Tämä opetti sen että jatkossa mietin tarkemmin eri kohteiden ilmanlaatua ja nyt sen tiedän. En voisi asua esim. suurkaupungeissa joissa on paljon savusumuja, koska ne vaikuttavat ja toisiin ne eivät paljoa vaikuta. Viime talvena oli kerran suuri sumu myös Saksassa, johon jopa eri valtiot puuttuivat ja yrittivät rajata Pariisin autoilua. Syy kohdistettiin yksistään Pariisiin, vaikka savuttavia maita on muitakin myös Euroopassa. Usein autoilua pidetään suurimpana syynä ilmansaasteisiin, mutta minä en saanut oireita sunnuntaisin kun tehtaat olivat kiinni Belgiassa jolloin yhdistän asian tehtaisiin, autoilua oli varmasti sunnuntaisinkin. Jos sairastat astmaa tai saat oireita ilmansaasteita kuten yskää, suosittelen valitsemaan matkakohteiksi vihreitä kohteita joissa on enemmän luontoa ja puita, eikä vain asfalttiviidakkoa. Tai kokemuksissa mainitut puhtaan ilman kohteet. Suuret lähes puuttomat ja metsättömät suurkaupungit ovat astmaatikoille matkakohteina ainakin jonkin asteinen riski, omasta olosta riippuen. Lentokoneen kuiva ja matala ilmanpaine voi olla huono jos on paha astma. Mutta silloin voi vielä onnistua juna ja laivamatkat. Missä olen tuntenut että ilma on vielä ok: Pohjois ja etelä-Eurooppa ja etelän vihreät saaret, Slovakia jossa metsää, Tirolin vuoristoalueet. Veneton seudulla en saanut oireita ilmasta enkä Espanjassa.  Travel+Leisure on listannut kohteita joissa pitäisi olla puhdas ilma:  eteläinen Tyynimeri sadekauden aikaan, Alaska, Tasmania, Havaiji Mauna Loa, Antarktika. Myös metsien täyteinen Suomi luokitellaan usein parhaan ilmanlaadun maaksi. Mikään kohde maailmassa ei silti ole enää täysin puhdas ilmansaasteista, ilmansaasteet kulkeutuvat jäätiköille asti. Air Pollution in World  listaa eri kohteiden ilmansaastetilastoja ja sivua kannattaakin katsoa.

Ilmansaasteet ovat nykyään vähintään yhtä paha tai pahempi kuin tupakointi, joten ihmisen ei tarvitse edes tupakoida sairastuakseen. Voi toki olla ettei parin päivän tai viikon lomalla sairastu, mutta entä jos menee vaikka vaihtoon tai au pairiksi kohteeseen jossa runsaat ilmansaasteet. Asioista kirjotetaan ja tiedotetaan aivan liian vähän, aivan kuin ilmastonmuutos olisi pikkujuttu josta kirjoitetaan vain tiettyjä juttuja. Luulen että itse sairastun enemmän tehtaiden savuista enkä autojen. Entäs tulivuoret? olen vieraillut kohteissa joissa on aktiivi tulivuori kuten etna Sisiliassa. Savut pysyvät yleensä ylhäällä taivaalla, mutta joskus tuovat mustaa "likaa" kaduille. Joskus voi olla tulivuoren savuista johtuvia sumuja kohteissa joissa on aktiivisia tulivuoria, mutta harvemmin, useammin maailman kohteissa on liikenteen+tehtaiden aiheuttamia savusumuja. En saanut yskää tms. Sisiliassa, minulle juuri Belgian flanders oli terveydelleni huono kun savusumut olivat pienellä alueella. Tulivuoria tutkitaan nykyään paljon, myös Havaijilla. Amerikan keuhkoyhdistys listaa Amerikassa kohteet joissa olisi vähemmän ilmansaasteita. Theguardian listaa kohteita vaarallisimmalla ilmansaasteilmalla kaukomailla ja Euroopassa, myös wikipedia listaa. Kannattaako kohteita vältellä ilmansaasteiden takia? ei kannata jos olet terve, mutta mieti asiaa ja sitä mitä terveytesi kestää. Jos et siedä tupakansavua voi olla ettet siedä ilmansaasteitakaan suurissa määrin. Saa nähdä miten käy tulevaisuudessa, kehittyykö ilmansaasteista kärsiville kansoille superkeuhkot vai lisääntyykö sairaudet kuten astma hallitsemattomasti. Aion jatkossakin yrittää muistaa listata myös käymieni kohteiden ilmanlaadun, eli kerron jos jostain tulee oireita. Suomen ilmaan tottuneet aistivat ehkä herkästi myös muissa kohteissa onko ilma raikas. Hallitusten tulisi kuunnella kansalaisiaan ja on aivan liian kallista jos kansalaiset (esim. Amerikassa) alkavat sairastua ilmansaasteista tulevaisuudessa runsain joukoin. Valitettavasti joudun myös joitain kohteita välttelemään ilmansaasteiden takia, tai ainakin jos käyn niin lyhyellä matkalla.

Travel destinations and air quality. Do you ever think about how is climate (and air pollution) in the destination you will go? I didn't until I got sick of photochemical smog years ago. Nowadays this is important subject to speak and think about. Climate change is a thing not to hide, we must tell our experiences. Some people don't get sick of air pollution but I did and now I know it. In China people can escape smog by going to oxygen stations. It's important to have forests also near the big cities because air quality is better then. I experienced that by spending time in a city without many trees and I saw multiple pollution clouds everyday (but not in Sunday) and often smog. Then I got sick and thought to never got well again but after a time I did. Now I try to think of traveling to destinations where is trees, forests and hopefully clean air. I didn't have asthma when I started traveling and I believe it's possible to get asthma also from air pollution even if you are a healthy person it's still possible. People don't need to be smokers to get breathing problems also air pollution does that. Governments must listen people, it's also too expensive if so many people get sick of air pollution in the future. Check air pollution in world. Check cleanest cities in Usa by city rankings. If climate change continue what will happen in the future to people and their health? sometime I think what will be. Does it mean a lot of people will get asthma, cancer or stronger lungs. However, if you have already asthma and asthma is severe the reduced air pressure in the plane may cause you breathing problems. But you could still try traveling by train and cruise. What about volcanoes? somehow I didn't get sick by traveling in destinations where is active volcanoes but volcanic smog is also possible but smog by (traffic) pollution is more often in many destinations. Check Travel+Leisure world's cleanest air.


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Aurinkolasitarjouksia ja paljon syitä miksi auringolta kannattaa suojautua

Kuva.
Monet suuntaavat lomille etelään, mutta aurinkorasvat, aurinkolasit ja auringolta suojautuminen kannattaa. Aion kirjoittaa kokemuksia ja faktaa asiaan liittyen. Aurinkolaseista on käytävä ilmi onko UV suoja. Polarisoidut aurinkolasit ovat tehokkaimmat. Peililasit rajoittavat myös UV säteiden osumista. UVB säteet ovat vaarallisia, mutta eivät mene lasin läpi, Uva pääsee lasin läpi. UV säteet pääsevät jopa pilvien läpi, joten kevyt pilvinen sää ei sekään ole takuu siitä ettei UV säteitä tulisi iholle/silmiin. UV säteet ovat voimakkaimmillaan klo 10-14 tai 16 asti. Mitä lähemmäs päiväntasaajaa matkustat sen enemmän altistut UV säteille, mutta myös aurinkoisella säällä muissa kohteissa, kuten myös merellä, vuorilla, jopa hangilla. UV indexia voi katsoa myös nettisääkartasta.



Miksi auringolta olisi pakko suojautua? esimerkiksi Australiassa joka kolmas saa melanooman eli joka päivä 30 ihmistä, se on aikamoinen määrä. Myös Euroopassa on alkanut olla runsaasti klinikoita, joissa leikataan auringosta tulevia ihosyöpiä. Myös muissa aurinkoisissa paikoissa melanooma (ja muut ihosyövät) lisääntyvät. Ihosyöpä voi tulla kenelle tahansa iästä tai ihotyypistä piittaamatta, mutta vaalea ihoiset ja vaaleasilmäiset ovat erityisen korkeassa riskissä. Aivan liian usein tiedotetaan että ikä vaikuttaisi, vaikka asia ei ole yksistään niin, syöpä ja muutkaan sairaudet eivät katso ikää. Minulla on vaaleansiniset silmät ja tiedän että vaikka pidän auringonvalosta valo myös häikäisee ja sillä tavoin häiritsee joskus. Miten kiva olisikaan vaan mennä ovesta ulos, mutta täytyy muistaa voidella itsensä ensin usealla kerroksella aurinkorasvaa ja tehokkaat aurinkolasit. D vitamiini on todella tarpeellista ja se piristää väsynyttä oloa, mutta sitäkin voi saada liikaa. Aurinkolasitkin pitäisi aina muistaa olla ja mielellään tehokkaaat. Halpalaseissa linssi on puristettua muovia ja UV suojaa ei välttämättä aina ole laseista riippuen. Nekin ovat kuitenkin paremmat kuin se ettei käytä mitään aurinkolaseja.  Aurinkolasit suojaavat ihoa paitsi vanhenemiselta myös ennen kaikkea ihosyövältä.

Viime kesänä Välimeren kohteissa muistin aurinkorasvat ja aika usein aurinkolasit. Loppukesästä etenkin käytin aina aurinkolaseja kirkkaalla säällä. Voitelin etenkin kädet, koska niissä on pieniä luomia. En palanut. Etenkin suurista luomista saa huolestua ja ne voi poistattaa. Mielestäni terveys on asia josta kannattaa aina maksaa! vaarallisia, vähitellen kasvavia luomia voi tulla mihin tahansa ja myös kasvot, jalat, silmät, silmäluomet, otsa, nilkat ja päänahka altistuvat auringolle. Aina ei pysty suojautumaan tarpeeksi hyvin, mutta pitää yrittää. Sain auringosta pieniä oireita viime kesänä ja myös kerran auringonpistoksen kun kävelin koko keskipäivän vuorella Välimerellä, joten tämä on yksi syy miksi asiasta kirjoitan. Tässä asiassa ikä ei merkkaa ja kuka vaan voi sairastua jos unohtaa auringolta suojautumisen. Aina ei ole edes kyse unohtamisesta vaan siitä jos ei suojaudu tarpeeksi tehokkaasti.

Kaikkea tietoa ei aina ole niin selkeästi esillä kuin pitäisi olla ja minähän en siis edes muistanut/tiennyt että aurinko voi vaikuttaa suuresti myös silmiin ja silmäluomiin. Olin luullut että suojauduin todella hyvin auringolta löträämällä aurinkorasvaa aina ulos mennessä ja uudestaan ja pitämällä jonkinlaisia aurinkolaseja ulkona kävellessä. Se ei kumminkaan riittänyt vaikka luulin. Jälkeenpäin luin että aurinkovoide jota käytin ei testien mukaan edes täytä aurinkosuojakerrointestiä. Eikö sellaisia aurinkovoiteita voisi poistaa kauppojen hyllyiltä. Uimarannoilla en ole viettänyt aikaa vuosiin, uin viime keväällä vain laivan sisäaltaassa kerran pari. Auringon säteilystä voi myös sairastua ilman ettei viettäisi kaikkia lomapäiviä altaalla/rannalla. Sairastuminen ei katso ikää, sillä myös nuoret voivat saada melanooman, kasvaimia, luomia tai muuta auringon säteilystä. Luulen ettei iällä ole mitään tekemistä sen kanssa sairastuuko auringon säitelystä. Sekin riittää että viettää aikaa kirkkaassa auringonvalossa päivällä, ei siis tarvitse edes olla rannalla. En yleensä pala auringossa ja sekään ei tarkoita etteikö voisi sairastua, jos ei pala.

Melanooma ei kuitenkaan ole ainoa auringosta saatava ihosyöpämuoto, sillä on paljon muitakin ihokasvaimia joihin aurinko saattaa vaikuttaa: tyvisolusyöpää ilmestyy eniten auringolle alistuneille alueille, tieto terveyskirjastosta. Voi ilmestyä myös pienempiä ei niin vaarallisia kasvaimia jotka tulee poistaa. Kasvaimet voivat olla monenlaisia, voi olla punaisia, mustia tai ihonvärisiä kasvaimia joita ei aina heti huomaa sillä ne voivat ilmestyä vaikka päänahkaan, selkään, korvan taa, jalkaan, nilkkaan tai silmäluomeen. 10-12 luomea tai sitä enemmän luomia altistaa vielä enemmän melanoomalle, joten laske aina välillä luomien määrä ja katso selkäkin peilin avulla. Auringosta saattaa tulla myös silmiin/kasvoihin ja silmäluomiin patteja/kasvaimia, jotka täytyy lopulta poistattaa jos eivät katoa itsestään. Moni ei ehkä asiaa edes ajattele tai huomaa, sillä olen nähnyt joka vuosi eri matkakohteissa ihmisiä joilla on suuria luomia usein selässä. Jos luomia tulee selkään jos on vaikkapa rannalla ilman paitaa/bikineissä niin myös selkä tulisi aina välillä tarkistaa peilillä näkyykö luomia. Kokovartalopeili on hyödyllinen. Aurinko vaikuttaa suuresti luomiin oli pieniä tai suuria ja itse aina löträilen niihin aurinkorasvaa joten ne ei ole kasvaneet. Ikä ei yksistään vaikuta, sillä esim. Australiassa ihosyövät lisääntyvät myös nuorilla, jotka viihtyvät aurinkoisella säällä ulkona ja rannoilla. On silti ymmärrettävää että ihmiset haluavat lomailla, D vitamiinia ja rantapäiviäkin kaivataan. Rannalle ei kannata nukahtaa ja rannalla oloaikaansa voi rajoittaa vaikkapa lyhyempään aikaan eikä jäädä koko päiväksi. Englanniksi voi tehdä testin josta käy ilmi se oma ihotyyppi ja auringonsietokyky. Tosin testi on suuntaa antava, sillä sain kakkoskategorian vaikka kuitenkin rusketun käsistä.

Aurinko paistaa kirkkaimmin 10-14 tai 16 asti. 
 "Kun laseissa on CE-merkki, se todistaa uv-suojauksen toimivan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä optiikan tai lasien yleisen laadun kanssa. Lähtökohtaisesti voi luottaa, että Suomessa myytävissä laseissa on uv-suojaus, ainakin suurimmassa osassa. Toiset muovit imevät uv-säteilyä paremmin kuin toiset. Toisaalta on parempi, että säteilyn tiellä on edes jotakin muovia. Ultraviolettisäteily saattaa aiheuttaa esimerkiksi lumisokeuden, jossa sarveiskalvon pinta reagoi säteilyyn tulehduksella. Esimerkiksi viiden ja 30 euron laseissa erot ovat pieniä, mutta kun hinta kipuaa yli sadan euron, erot ovat huomattavat. - Tieto. Eli jos ostaa vaikka ulkomailta halpa aurinkolasit pelkällä cat.3 merkillä se ei ehkä taida riittää todella tehokkaaseen auringon säteilyyn. En ennen tiennyt tätä.

Tykkään eniten vaaleista linsseistä. Instru ja Sungassesshop myyvät aurinkolaseja joissa on tarvittava suoja ja nyt on tarjouksia. Aurinkolasit saa tarvittaessa myös vahvuuksilla. Ray-Ban aurinkolasien luvataan torjuvan 99% UV säteilystä, joten niitä kannattaa harkita ei vaan merkin takia vaan tuon syyn takia. Ray-Banin sivulla on muuten virtual mirror jossa voi ensin kokeilla miltä erilaiset linssit näyttävät omalla kuvalla. Aurinko voi vaikuttaa myös hiusten kuntoon ja aurinko/vesi voi kuivattaa hiukset, joten hiuksillekin on monenlaisia UV suihkeita ja hoitoaineita. Minä käytän hiusöljyjä talvella ja kesällä. Aurinkorasvaksi kannattaa valita korkean suojaimen rasva, koska ne suojaavat tehokkaimmin. 50 suojakertoimen rasva ei ole liioittelua etelän lomalla, olen säästynyt palamiselta monta kertaa sen avulla. Aurinkorasvavinkit: Nivea. Matkavarusteen aurinkorasvat.  Uutisissa  on listattu myös aurinkorasvat jotka eivät läpäisseet suojakerrointestiä. Noniin, näistä yksi oli käytössäni viime kesänä.  Auringolta suojaavat UV asut lapsille. Tuolla matkavarustesivulla on muutakin hyödyllistä reissuille kuten retkisuihku, käsidesit, vedenpuhdistustabletteja, aurinkolaseja, lentosukat, hälyttimiä, kameroita yms. Rantapallon aurinkolasien valintaopas. Aurinkolasit kannattaa kuitenkin ottaa pois tietä ylittäessä, koska tummat lasit usein peittää näkymää.

Turvallisia lomia, muistakaa aurinkorasvat ja lasit! jotka unohtuu niin helposti.
Kuvassa ja aurinkolasivinkit: Ray-BanSiniset leopardiaurinkolasitSiniset Puman aurinkolasit.  D&G kukka aurinkolasit.   Polarisoidut sinilinssiset aurinkolasit.  Panda aurinkolasit. Silmäasemalta löydät myös vaikkapa Marimekon aurinkolaseja. Vanhempia juttujani: pohdintaa sairastelusta reissussa.

About the protection from UV
 UV light can go right through clouds, so it doesn't matter if the sky is overcast. The sun's rays are strongest between 10 am and 2 pm. It's important to wear good sunglasses for protecting the eyes from UV rays and protecting eyes from melanoma and tumors. Also sun lotion is important but also sunglasses. When you buy sunglasses check if there is a mention about UV protection, cat.3 is not enough but this UV mention and CE must be. It doesn't matter if the person is young or old it's possible to get sick of UV. Even if won't spend all day long on the beach it's possible to get sick. When you wear sunglasses you will protect eyes but also the skin near eyes and eyelids. Before this I read wrong information such as if you wear any sunglasses it's enough and older people get sick but this is not true, anybody can get sick and age won't matter. I guess it has nothing to do with age. Ray-Ban polarized lenses blocks more than 99% of the reflected lights. Mirror-coated lenses limit the amount of light entering your eyes.While many UV 400 sunglasses are treated with various colors, not all colored lenses offer proper UV protection. It should clearly indicate in the product's listing that the item offers this protection. Check also Panda sunglasses Made of exo-friendly bamboo, water-proof coating