keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Matkamuistoja eri kohteista



Nyt taitaisi taas olla aika koota matkamuistokooste eli hauskoja, outoja ja muita matkakokemuksia. Aikaisempia voit lukea täältä. Olin Wienissä ruokakaupassa ja katselin ruokia yms. Löysin yhden omenapiirakan jonka sitten viskasin koriin. Kun olin kassalla ja olin jo maksanut ostokset huomasin että se omenapiirakka puuttui. Pian huomasin että sivussa ollut mies ihmetteli kuittiaan ja hänellä oli se omenapiirakka. Olin siis vahingossa viskannut omenapiirakan jonkun vieraan ostoskoriin ja hän sitten sen huomaamattaan osti. Nauratti. Wienissä on paljon alueita, jotka ovat keskenään kuin eri maasta. Olen ollut stadionin seudulla jossa on Tonava ja yleensä rauhallinen tunnelma. Myös paljon vihreämpi alue. Olen käynyt Thaliassa jossa oli italialaismaiset markkinakojut yhdellä kadulla kerran jossa oli myös kahviloita. Gasometer alueella on entinen kaasulaitos muutettu ostoskeskukseksi ja asuintaloksi, sillä alueella kävelin ja vastaan tuli muurin takaa romanileiri jonka pihalla kävin sattumalta ja pihalla pidettiin myös hevosta. Barokkikeskusta on myös täysin erilainen alueensa muihin alueisiin verrattuna kaupunkilaismainen, ranskalaistyylinen arkkitehtuurinsa takia. Schwedenplatzilla näkyi jokilaivoja. Favoriten alueella asuu paljon maahanmuuttajia ja siellä ei ollut niin kireä tunnelma kuin muissa Wienin kaupunginosissa.

Olin pitkästä aikaa taas Italiassa keväällä ja törmäsin siellä koiria mukanaan raahaaviin nomadeihin, tai nomadi kerjäläisiin. Olin yhdessä kaupungissa viikon pari. Sitten vaihdoin paikkaa, kunnes taas vaihdoin paikkaa. Kävin siinä välissä Välimeren risteilylläkin Kreikassa ja Kroatiassa. Kunnes kävin jo kahdessa uudessa kaupungissa Pohjois-Italiassa. Kas kumma sama porukka koirineen tuli taas vastaan, uudessa kohteessa! Mietinkin että mihin he menivät ja sitten se porukka tuli taas vastaan. Hauska sattuma. Roomasta löytyy sellainen outo kokemus kun olin hotellin aulassa (johon majoituin) yks kaks hotelliin saapui mies (ehkä ulkomaalainen) joka alkoi mainostamaan minulle olevansa toisen hotellin omistaja ja turistiopas ja hän sanoi että minun pitäisi tulla hänen hotelliinsa. Olen jutellut Rooman oikeille turistioppaille ja tiedän että heillä on aina kaupungin merkit näkyvissä, mutta sillä miehellä ei ollut, hän oli siis keksinyt kaiken. Oli todella koomista kun hotellin pienessä respassa oli työntekijä ja muita turisteja ja sellainen tyyppi pyrähti yhtäkkiä hotellin aulaan mainostamaan kotiaan hotellina. Olen täysin varma että hän keksi koko jutun, koska hänen hotellillaan ei ollut edes nimeä. Tuskin olen edes ainoa jolle hän menee selittämään samaa.

I was in Italy and I saw beggers or nomads with dogs in one city. Then I left the city I gone to another city, then another city and then to cruise. It took time. After that I visited 2 cities and suddenly saw them again in another place. I found many different city zones in Vienna. I found green nature close to Danube, I found baroque architecture city centre and much more. This experience is really funny and weird once I was at the hotel's front desk (I already reserved it) and then suddenly one man came there and told he has also hotel and I should come to his hotel and he also said he is a tour guide (yes without any papers) couldn't believe nothing. It was really weird because he tried to explain these things at the other hotel's lobby.  

Olen viettänyt aikaa Ghosttowneissa ja liikkunut niissä myös iltaisin. Ghosttown on minulle sellainen kaupungin alue jossa on runsaasti graffitteja joka puolella, ghetto, harmaita jopa tuhatvuotisia ränsistyneitä taloja, hiljaisia pimeitä kujia joista ei koskaan tiedä mitä on meneillään. Suurimmaksi osaksi tykkään kuvata vihreitä maisemia, rantoja, nähtävyyksiä ja kukkia mutta jotenkin olen päätynyt myös kummituskaupunkeihin. Näitä alueita löytää esimerkiksi Genovan sataman läheisiltä kujilta, joissa on paljon ikivanhoja graffittien täyteisiä taloja, poliiseja valvomassa öisiä katuja, maahanmuuttajia ym. Huomasin että suurin osa liikkeistä suljettiin tietyillä alueilla jo ennen kahdeksaa, jopa ravintolatkin, sille on syynsä. Sheffieldissä muistan nähneeni asuintaloja joissa oli kalterit ylä ja alaikkunoissa, vanhan markkina-alueen, suuria kerrostaloja, muita vanhoja rakennuksia ja synkkiä kirkkoja. Hälytysautoja meni öisin minuutin välein. Brittejä en nähnyt yhdellä Englannin Sheffieldin alueella johon majoituin 2013. Minulle tuli tunne aivan kuin olisin mennyt Amerikkaan johonkin ghettoon. Siitä huolimatta tykkäsin kyllä Sheffieldin vihreistä maisemista siellä on vuoria ym. ja löysin ruokakaupan jossa lähes kaikki maksoi punnan. Englannissa näin lähes koko ajan hälytysautoja myös päivisin ja kameroita+hälytyssysteemejä myyvät kaupat olivat todella suosittuja ja niitä näin joka kaupungissa. Luulen että muuallakin Euroopassa asiat menee siihen että tulee vastaavaa. Ghosttownin löysin myös nyt kesällä Barcelonasta Poblenoun alueelta. Alueella näkyi runsaasti graffitteja, taloja joista puuttui seinästä palasia, hylättyjä pihoja, itse kyhättyjä majoja muutama ja muut ihmiset eivät juurikaan kävelleet alueella, tai jos kävelivät menivät autoon tai metroon. Siellä tuli todelliset ghosttown fiilikset. Kerran luulin että tulen ryöstetyksi tuollaisessa ghosttownissa illalla liikkuessa, mutta pian huomasinkin että yksi henkilö liikkui ripeää vauhtia raamattu kädessä. Miksi sitten menen iltaisin ulos ghosttowneissa? jos nälkä yllättää täytyy lähteä metsästämään ruokaa kahviloista/automaatista ja kaiken lisäksi tunnen itseni virkeämmäksi illalla en tiedä miksi.


I've visited Ghost towns. I call ghost town the city zones where is a lot of graffitis, perhaps thousands years old broken houses, mysterious dark alleys etc. I found those in Genoa Italy. In the evening the city seemed totally different. I remember also Sheffield England. Few homes behind the bars and not talking about jail. I found also ghosttown zone in Barcelona this year. Take metro to Marina, Poblenou zone. I saw there many graffitis, some houses with broken walls, empty yards after explosions and things like that. If you like ghosttowns you could visit these destinations or if you are a writer looking for inspiration for your horror story.

Olin suositussa pikkukaupungissa keväällä Pohjois-Italiassa jossa ei kumminkaan myyty kenkiä. Kyse oli parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupungista +turistit. Asia kummastutti minua kovasti, sillä kenkäni olivat rikki ja lopulta jouduin ottamaan vain sandaalit käyttöön rankkasateessa. Kaikkea muuta myytiin kuten vaatteita yms. Asia ärsytti. Ainoa kenkäkauppa mitä löysin oli kenkäkauppa jossa myytiin 300e kenkiä jotka olivat olevinaan jotain merkkiä, vaikka ko.merkistä en ollut koskaan kuullutkaan ja ne kengät olivat muovia. Italian kaupungeissa kuten Roomassa sai aina ostettua kengät jos tarvitsi ja valikoimat olivat runsaammat. Kohteessa jossa kävin näkyi vain sandaaleita myynnissä sateen keskellä. Minulle oli ihan uusi yllätys tämä ettei muita kenkiä tosiaankaan löytynyt. Etelä-Italiassa on yleensä aina pikkykylissäkin kenkäkauppa, mutta yllätyksekseni Pohjois-Italiassa ei aina ole jos menee pikkukaupunkiin/kylään. En ymmärrä mistä paikalliset metsästävät kenkänsä Pohjois-Italian pikkukylissä ja niissä kaupungeissa joissa ei ole kenkäkauppoja. Mutta luulen että he käyvät toisissa kaupungeissa autolla ostoksilla. Sandaaleita olisi kyllä myyty, mutta minulla oli jo ne sateessa. Sen olisi pitänyt olla kai vähän noloa kun seisoin sandaalit jalassa rankkasateessa autotapahtumassa, mutta en jaksanut välittää. Italiassa (ja vähän muuallakin) on ihmetyttänyt välillä sekin kun joku respan työntekijä sanoo ettei ole tilaa ja että tulee 10henkinen ryhmä ja sitten kun kysyy toiselta työntekijältä ilmoitetaan että hotellissa on kyllä tilaa. Jos menee matkalle ilman majoitusta kannattaa siis kysyä useampi kerta onko tilaa. Yhden hotellin työntekijä antoi ohitseni toisille huoneen divaanilla ja minulle annettiin huone kattosuihkulla, mutta asia korjaantui kun paikalla oli toinen työntekijä. Olen nähnyt myös respan työntekijän joka repi raivoissaan papereita. Etelän ravintoloista löytyy hyviä ja huonoja kokemuksia. Vatsatautiakin raivostuttavampaa on se jos saa kissanruoka-aterian kokoisen annoksen.

Sukulaiseni on "kadonnut" lentokoneessa, jolloin lentoemäntäkään ei löytänyt häntä lentokoneesta, kunnes löytyi takin alta nukkumasta.

On tullut vastaan sellainen hotelli Espanjassa jossa ei ollut mitään ilmoituksessa luvattua. Huoneeseen kuului parvekkeen tilalla mm. varsin erikoinen vessan kokoinen ikkunaton komero yhdellä tuolilla, joka oli kai olevinaan parveke tms. Luvattua pesukonetta eikä paljoa muutakaan ollut, muistaakseni oli myös kattosuihku. Sen lisäksi se koko rakennus oli opiskelijakommuuni, jossa oli lomalla myös vanhempia turisteja, jotka hämmentyneinä katselivat ympärilleen olleen kuin nuorisoleirillä, vaikka olivat tulleet hotelliin. Kyllä se hämmensi itse kutakin kun varaa hotellin ja päätyi nuorisoleirille! en tykkää käydä valittamassa hotellien respaan mutta silloin oli vähän pakko ja huomasin että yksi toinen turisti valitti torakoista, joten vikaa oli enemmänkin. Netti ei tietenkään toiminut ko.majoituksessa. Olisin tarvinnut nettiä toisen majoituksen varaamiseen. Mitä tahansa voi löytää netin varaussivuilta, eikä hotelli ole aina hotelli. Viimeksi löysin hotellin Italiassa merinäköalalla, mutta hotellissa ei ollut ollenkaan siivoajaa ja siivoaja käy ilmeisesti vain kerran pari kuussa. Uskon että siivoaja on hyvin tärkeä osa hotellin pyöritystä, vaikka itse en vaadi päivittäistä siivousta mutta olisihan se kiva jos huone olisi kunnolla siivottu edes saapuessa. Olen ollut hotellissa joka oli niin huonokuntoinen että hotellin parvekkeilta tippuili tiiliä. Yksi eriskummallinen majoitus joka löytyi netistä oli sellainen ettei kukaan saapunut paikalle vanhan talon edessä. Sitten kun pääsi sisään tunnin odotuksen jälkeen huomasin että kylppärissä oli jokin itse kyhätty sähköviritelmä veden lämmitykseen, mutta vesi ei lämmennyt. Olen ollut hotellissa jonka edessä kadun päässä oli satama, mutta siitä huolimatta hotellissa ei muka tiedetty/osattu neuvoa missä on satama ja käskettiin mennä bussilla satamaan. Tarvitsin satamaa siis Välimeren risteilyyn.

I've visited destination where I couldn't find cheaper shoses than 200€ and had to go to another place because I needed shoes old were broken and after that also my luggages became broken. I found once nice sounding accommodation with view to the garden but there was only green grass what a surprise. Sometime I got a room with view to the parking lot but luckily also sometime I had sea view. Mostly I've liked sea view, palm tree view, real garden views. Once I found a hotel but it turned to be some kind of youth camp.

Espanjassa bussi meni jostain syystä väärään suuntaan, vaikka otin etukäteen selvää mitä reittiä bussi kulki, tieto oli paperilla ja pysäkillä. Luulin että tiesin varmasti mihin bussi menee koska olin tarkka. Bussi ei mennytkään täysin samaa reittiä. Oli todella vaikea saada taxia, joten intialaisen ruokakaupan myyjä hommasi ystävänsä toimimaan taxina. Metrot olivat lakossa ja voivat ilmeisesti aina olla jonkinlaisessa lakossa niin että metroa voi joutua odottamaan 30-60min. ja vaihtamaan useita kertoja. Luin aikaisemmin netistä kehuja että joukkoliikenne toimii Espanjan kaupungeissa, juu toimi yhtä hyvin Kataloniassa kuin Italian pienemmissä ja ei niin tunnetuissa kylissä juhlapyhinä.

When I visited Barcelona the bus gone some another route. I had the route on paper and also read about the route and knew the route well before but the bus gone to another way.

Risteilykokemuksia. Risteilyt ovat usein sellaisia että buffetti on sellainen huutosirkus karjahalli, jostain syystä italialaiset tykkäävät huutaa täysillä syödessään. Jossain vaiheessa siihen alkaa tottua ja alkaa itsekin korottaa ääntään että kuulisi edes itse oman äänensä. Buffetissa voi olla joko huippuhyvää herkkuruokaa, tai sitten ei mitään syötävää, molemmat koettu. Laivan buffetti on minun mielestäni silloin parhaimmillaan kun ihmiset menevät laivalla johonkin gaalailtaan tms. tapahtumaan ja silloin buffetissa on rauhallista ja tilaa. Laivan kannella järjestettiin ohjelmaa kuten vesijumppaa, tanssia ja mies naisten vaatteissa esitys yms. Kiinalainen nainen voitti yhden laivan shown huutamalla aaa, palkinnoksi hän sai repun. Mylvielvin lasten show oli lähinnä ärsyttävä. Ei niitä aina jaksanut katsoa. Parasta risteilyillä on ollut yhden laivan buffetin ruuat ja kaikkien maisemien ihailu. Välimeren laivoilla yleensä suosituin juoma buffetissa on vesi, jota kaikki hakevat koko ajan lisää. Vettä voi kyllä myös ostaa pulloissa ja ravintoloista myös. Minun suosikkijuomani laivoilla ovat vesi, tee ja latte macchiato. Monenlaisia värikkäitä drinkkejä saa myös laivoilta, myös alkoholittomina. Risteilylaivoistakin voi jäädä pois niissä kohteissa joissa haluaa jäädä pois kun sopii asiasta. Olen mennyt risteilyreitin Venetsiasta Kreikkaan, Kroatiaan ja takas Venetsiaan. Mennyt toisen Välimeren risteilyreitin Italiasta Maltalle ja Espanjaan. Lautoista minulla on vielä surkeampia kokemuksia. Grimaldin lautalla wc laitettiin pois toiminnasta kaikilta yhden yön ajaksi ja respassa ei haluttu palvella kun vaan italiaa puhuvia, joten jouduin huutamaan italiaksi. Tirrenian lautalla hytti oli haiseva ja kuulutuksia tuli jo kuudelta aamulla ja pitkin iltaa. Tirrenian laivaan piti mennä liukuportaat ylös eikä mennessä ollut siis hissiä. Hytti tärisi. Painavaa laukkua ei kannata ottaa mukaan Tirrenian lautoille.

Cruise memories. I like cruises but ofcourse there is still things I sometime wonder. Now I've get used to this but to Italians lunch time is time to go eating and yelling. Somehow I have learned to keep voice up for hearing even my own voice because everyone was yelling. It's not about some fight but that's just their style to start yelling when eating. Buffet food could be good or sometime nothing to eat it all depend about many things. Most popular drink could be water I notice. My favorite drinks on the board: water, tea, latte macchiato.  

Sopeudun yleensä aika helposti eri kohteisiin, jopa tunnissa. Asioita joihin olen sopeutunut: uuvuttava kuumuus, se että vesijohtovesi voi olla likaista, se etten välttämättä ymmärrä maan kieltä, ulkomailla usein majoitusten lattiat on likaiset ja sisällä kävellään kengillä, löydän yleensä aina jotain syötävää vaikka maan ruokakulttuuri ei ehkä olisikaan mieleinen. Sitten asioita jotka vaati enemmän sopeutumista ja ymmärrystä: ihmettelin ennen kun vesijohtovedestä ulkomailla tarttui ihoon harmaata likaa, lopulta ymmärsin että se on vain harmitonta kalkkia. Minulle on kerran Wienissä huudettu yks kaks että kaikki muut koko kaupungin ulkomaalaiset puhuvat täydellistä Wienin saksaa, olen yhä asiasta eri mieltä ja sitä mieltä ettei joka maan kieltä tarvitse osata. Se huutaminen tuli täysin yllätyksenä ja nainen teki myös hyökkäysliikkeitä, hän oli toimistotyöntekijä. Mielestäni myös talojen kunnostukseen voisi kiinnittää enemmän huomiota ulkomailla ja muualla, mutta ymmärrettäväähän se on jos siihen ei ole varaa. Huonoon asiakaspalveluun törmään välillä joissain kohteissa ja sitä ei mielestäni tarvitse oppia ymmärtämään. Olen osittain tai joten kuten sopeutunut myös siihen ettei ainakaan Italiassa ja Espanjassa bussit ja metrot aina kulje. Olen odottanut Italiassa pikkukaupungissa bussia 7 tuntia. Junat ovat usein myös ns.normaalisti myöhässä 10-70minuuttia ja sen ajan voi käyttää vaikka lukemiseen tai syömiseen. Olen törmännyt matkoilla myös useisiin hyönteisiin kuten skorpiooni viimeksi Sardiniassa.


Törmään aina välillä kerjäläisiin matkoilla. Pakkokauppaaviin kosmetiikkakauppiaisiin Ateenassa ja junakerjäläiseen joka tuli kaksi kertaa pyytämään rahaa samassa junassa. Hän unohti kerjänneensä ja tuli uudestaan pyytämään. Keksin että jatkossa sanon käyttäväni Estonian ruplia, kukaan ei taida Euromaissa haluta sellaisia. Meni läpi! Toivoisin myös että minulla olisi esim. Afrikan rahoja, joita voisin aina tarvittaessa kaivaa esiin. Kerran tarjosin Ranskassa puntapennejä ja kerjäläinen katsoi minua järkyttyneenä. Koskaan ei voi tietää kuka on aidosti avun tarpeessa, paitsi että usein sen vaan näkee. Jos joku nukkuu kadulla yötä päivää hän on aidosti köyhä, jos sen sijaan joku vain kiertelee asemia huvikseen kerjäämässä siisteissä vaatteissa asia voi olla eri.

Kukaan ei kertonut minulle hotelleissa että Espanjassakin vietetään juhannusta, joten en yhtään tiennyt että kaikki hotellit loppuunmyytiin. Juhannus on Kataloniassa suuri bile rakettijuhla San Juan, niin kuin uusi vuosi Suomessa. Ne hotellit jotka olivat vielä vapaina olisivat maksaneet jopa 1000e yö. Jäin siis hotellin aulaan miettimään mihin seuraavaksi, koska kaikki oli varattu! Kuulin hotellin keittiön oven takaa italialaista kiroilua Espanjassa. Useat muutkin turistit etsivät majoitusta yöksi, mutta eivät löytäneet. Huomasin että turisteja jäi ulos pyyhkeiden päälle kadulle kun ei majoituksia enää ollut. Keksin sitten että otin lautan Barcelonan satamasta toiseen kohteeseen, Sardiniaan. Espanjan satamista pääsee useisiin lähimaihin ja myös Espanjan saarille. Lauttoja on Grimaldi lines ja Balearic. Italiassa juhlitaan keskikesän juhlaa eli ferragostoa vasta elokuussa, luulin että Espanjassa olisi vastaava vasta elokuussa, mutta juhannus on Kataloniassa samaan aikaan kuin Suomessa.

Olen viettänyt myös tylsän joulun Belgian rannikolla. Belgian joulu esittäytyi minulle sen kaltaisena kuin Suomen juhannus kaupungissa eli tyhjänä, mutta syksysäällä. Joulu kesti vain yhden päivän ajan Belgian Flandersissa ja sitten oli taas kaupat ja kahvilat auki ja ihmiset töissä. Parasta Belgiassa oli minun mielestäni merimaisemat ja sää, lähes aina oli kevätmaisen leuto sää mutta tuulista. Ei liian kylmä ei liian kuuma. Lähes joka toinen tai kolmas päivä oli pilvistä. Belgiassa on paljon leudompi, lämpimämpi sää kuin esim. Itävallassa. Belgian ja Itävallan vertailuna belgialaiset joutuvat oikeasti olemaan työssä kun on työajat, kun taas Itävallassa jotkut työntekijät lähtevät pois työstä kesken työpäivän, näin siis joissain toimistoissa ja metron lipunmyyntikioskeissa. Näin useita kertoja. Kai se oli sitten yksi kulttuuriero. Huonointa Belgiassa oli ilmansaasteet ja laitosten+lämmityksen+liikenteen savusumut. Kerran Saharan hiekkaa tuli Belgiaan asti, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin koko ilma oli sakea ja hiekka meni Englantiin saakka. Erikoista että Saharan hiekka kulkee niin pitkiä matkoja tuulen mukana, mutta siitä oli uutisissakin.

Matkalaukku hajoaa aina vaan. Minulla on ollut tänä vuonna jo kolme hajonnutta matkalaukkua. Eka matkalaukku kesti vuoden se oli Titan -merkkinen. Matkalaukku ei kestänyt keväällä Gardan rosoista tietä eikä mäkeä ja sen takia hajosi. Sitten ostin Kiinan matkalaukun, joka hajotettiin risteilylaivassa kun laukku tuotiin hytin eteen se oli hajonnut muiden laukkujen painosta. Korvauksena tippimaksut poistettiin. Kolmas laukku hajosi itsestään sillä pyörä ei oikein kestänyt, vaikka laukku oli uutena ostettu. Annoin laukun kodittomalle Espanjassa. Kolmas matkalaukku hajosi myös. En ole vielä koskaan löytänyt matkalaukkua joka kestäisi 3 vuotta putkeen, yleensä pisin kesto on vuoden tai alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.