tiistai 29. joulukuuta 2015

Terroriuhka matkoilla ja miten reagoida

Kuva/pic pixabay.
Ajankohtainen aihe josta ajattelin kirjoittaa. Mitä tehdä ja miten reagoida? tässä tulee omia kokemuksiani ja mielipiteitäni. Olen kokenut nyt terroriuhkan reissussa ainakin kolme kertaa, Keski-Euroopassa. Terroriuhka voi olla missä tahansa ja paras tapa reagoida siihen on terve järki ja se ettei anna pelolle (liikaa) valtaa. Koska vihamieliset ihmiset toivovatkin sitä ettei kukaan enää uskaltaisi poistua kotoa pidemmälle, silloin he voittaisivat. Jos pitäisi miettiä maanjäristys vai terroriuhka, en tosiaankaan tiedä kumman valitsisin. Mutta asiaan. Koin terroriuhan muutama vuosi sitten Saksassa eräässä suurkaupungissa. Yhtäkkiä juna-asema suljettiin, eikä kukaan kertonut mitään että miksi mutta arvasin syyn. Aseman kaikki ovet oli lukittu ja poliisit vartioivat aseman jokaista ovea erityisen tarkkaan hiljaisina koko päivän ja illan. Asemalla oli paljon ravintoloita, kauppoja ja kahviloita joissa käy runsaasti asiakkaita ja niihin minäkin yritin mennä. Jopa yhdestä hotellista kiellettiin menemästä asemalle, mutta syytä ei kerrottu. Kaikki oli pidettävä kiinni uhan takia, ymmärrettävää toki. Olin kerran Ranskan Lillen asemalla ja siellä näkyi kaksi aseistautunutta sotilasta. He tutkivat muutamaa junasta ulos tullutta ihmistä. Silloin luulin että he etsivät huumediilereitä, oikeasti kyse taisi jo silloin olla terroristien etsimisestä. Seuraavan kerran kuulin terroriuhasta uutisista kun olin eri kaupunkikohteessa. Poliiseja lisättiin huomattavasti ja melko pienellä asemalla taisi olla 15 poliisia tarkkailemassa tilannetta. Tosin mitään muuta siellä ei ollut kuin jalkapallohuligaaneja ja luulinkin aluksi että kyse oli vain jalkapallohuligaaneista, jotka usein huusivat asemalla. Päätin etten pelkää ja kävelin asemalla tavalliseen tapaan. Tosin vältellen roskiksia, koska ainakin lähi-Idässä on tapana että roskiksia räjäytellään, yksi neuvoni onkin roskisten välttely uhan aikaan. Kaikki pienetkin tiedot voivat olla hyödyksi tilanteen ollessa päällä. Kannattaa painaa mieleen kaikki ovet ja ikkunat joista pääse tarvittaessa nopeasti pois.

Jos majoittuu hotelliin joka on suoraan jonkun kuuluisan ja suositun nähtävyyden lähellä, niin kannattaa tarkastaa onko hotellissa ovimiestä tai respaa 24/7. Kameravalvonta on myös hyvä olla. Jos hotelli sijaitsee poliisiaseman vieressä niin se on myös aika hyvä. Terroristit pitävät nähtävyyksistä ja stadioneista koska saavat niiden avulla enemmän mainetta. Nyt kolmannen kerran olen jälleen joutunut kokemaan terroriuhan läsnäolon. Jälleen tieto oli hyvin varovaista, eikä kovin tarkkaa tietoa antavaa. Päätin kumminkin että aion käydä nähtävyyksillä tavalliseen tapaan, mutta en yleensäkään jää koko päiväksi nähtävyyksille, ellei sää ole hyvä. Ehkä etsin jonkun pidemmän kiertoreitin nähtävyyksille tai jotain muuta sellaista ja tarkkailen ympäristöä entistäkin enemmän. Yksi hyvä tapa reagoida on se ettei välttämättä mene juuri sinne missä sanotaan uhan olevan, vaan siirtää ajankohtaa, mutta kaikkea ei tarvitse pelätä ja voi kumminkin mennä jos haluaa. Ennen kuin sain tietää koko uhasta, näin ehkä hieman jotain epäilyttävää. Eräällä päärautatieasemalla (jossa kävin ruokakaupassa) näin miehen joka seisoi keskellä asemaa ja pälyili joka suuntaan ikään kuin tarkistaen jotain, eikä hän silti käynyt liikkeissä eikä odottanut ketään. Jäi vähän sellainen tunne että oliko hän siellä tarkkailemassa vaiko muuten vaan. Hänellä ei ollut reppua tms. mukana joten uskalsin kumminkin olla asemalla ja käydä ruokakaupassa, mutta jäi vähän kummallinen tunne. Jos näet henkilön joka vaikuttaa jotenkin epäilyttävältä tai käyttäytyy huomiota herättäen, on parempi mennä sivuun vaikka olisitkin väärässä. Erehtyminenkin on parempi asia kuin se että luottaa kaikkeen täysin sokeasti. Kaikkea ei tarvitse vältellä, mutta on hyvä osata olla varuillaan jos matkustaa vaikkapa suurkaupunkiin uhan aikana. Mitä enemmän matkustaa ja mitä erilaisempia ympäristöjä näkee, sen paremmin havaitsemiskyky kehittyy. Tuntuu aivan siltä että matkailussa on sellainen perusturvallinen tunne muuttunut viime vuosina, eivätkä uutiset ainakaan auta asiaa, vaikka hyvä on tiedostaa. Matkailu ei ainakaan minulle ole enää yhtä rentoa kuin vaikkapa neljä tai viisi vuotta sitten oli. Matkailusta ei kumminkaan kannata luopua kokonaan pelon takia. Mene ja näe, mutta muista miten toimia.

Now I'm writing about what to do if you are going to travel while somewhere is terrorism alert. How to react? I've experienced this about 3 times now and the best way is to stay smart and calm down. Don't give power to fear. As known angry people often wish people to stay at home and never go anywhere, so just don't give power to fear. Here is few of my experiences: these happened in Central Europe years ago. I was walking normally to train station. Suddenly the station was closed and there was many polices near the doors. I didn't know why. Nobody didn't tell me but I  just knew it. I gone to hotel and they said the same, it was not possible enter to station. There was many shops, restaurants and coffeeshops and a lot of people goes there but then all was closed all day long. Other time I was in another city and the station was not closed but full of polices. I gone there. Other time I was in France and I notice there was two soldiers at the station. This happened few years ago and then I had no idea why they were there, mostly I thought that they were searching drug dealers because they were checking just few people and their bags. After that what I have learned? well I don't want be afraid all the time. I want to travel still. I want to see sight seeing but I don't stay whole day when visiting sight seeing. If you see something suspicious while traveling it's better to stay attentive and avoid it. If the hotel is near a popular sightseeing then check that there's cameras and reception at the hotel. Picture found from Pixabay.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.