sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Eat well Travel often



kuva.
Syö hyvin matkusta usein, yksi suosikkisanonnoistani. Suosikkiruuat matkoilla vaikka en Michelin tähden ravintoloita tai muita sellaisia kierrä läpi. Silti ruualla on aika suuri merkitys matkoilla ja etsin etenkin hyvää syötävää edullisesti. Etelä-Italiasta löytää yhä hyvin 5-6e pasta-annoksia (ja pitsaa) ravintoloista. Pastat tehdään yleensä aina tuoreista aineksista (poikkeuksena yksi kioskin kokoinen ravintolakahvila jossa myytiin pakastepastaa). Pastoja löytyy monen makuisia ja suosikkejani ovat mm. tomaattipasta, gnocchi ja juustopasta. Tykkään pastasta oliiviöljyn ja (tuoreen) basilikan kanssa. Katso pastareseptejä. Joidenkin mielestä pastakastike tulisi tehdä itse, en ole kyllä nähnyt ketään joka tekisi kaiken aina itse. Useimmiten taitaa tulla edullisemmaksikin ostaa purkki pastakastiketta/tomattimurskaa kuin se että ostaisi erikseen kaikki tomaatit ja mausteet joista alkaisi kastiketta valmistaa. Tietysti Italiassa on varmasti helppokin tehdä pastakastike itse jos on niin onnekas että on oma puutarha jossa kasvaa tomaatteja ja yrttejä, joista ei tarvitse maksaa erikseen. Mutta meitä on moneen junaan, toiset tekevät aivan kaiken itse ja toiset haluavat päästä hieman helpommalla.  Kumpikaan ei ole väärin.

Jos joku haluaa kokeilla pastakastikkeen tekoa niin minikirsikkatomaatit ovat makeita ja kastikkeeseen voisi laittaa myös oliiviöljyä, sitruunaa ja basilikaa. Oliiviöljylläkin saa hyvin makua pastaan. Ruokaostoksissa ei yleensä koskaan pääsee millään parilla sentillä jos parilla eurollakaan, mutta pasta on melko edullista. Parhaimpiin ruokamuistoihini kuuluu myös hyvä pasta Sisilian rantakadulla. Yksi juustopasta oli vain niin hyvää että sama annos oli ostettava viikon aikana joka päivä. Yksi kaikkein parhaimmista ruokamuistoista on myös (ilmaiset) taide+ruokajuhlat Sisiliassa ikivanhan vartiotornin pihalla. Kuikuilin juhlia aidan takaa ja minut kutsuttiin mukaan. Olin sattumalta vielä "juhla"vaatteissa. Sain syödä (lue ahmia) taivaallisen hyviä ruokia kuten: aranci-palleroita joissa oli suussasulavaa mozzarellaa ja huippuhyviä bruschetta-leipiä. Näitä löytää onneksi usein eurolla Italiasta ja voittaa menneen tulleen ns.muut pikaruuat. Yleensä en saa mitään vastaavia juhlakutsuja huippuherkkuruokineen, joten tämä jäi mieleen. Huonoimpiin ruokamuistoihini kuuluu vesimäisen löysä pitsa Kanarialla, jonka piti olla siis toiveiden mukaan toteutettu "erikoispitsa." Tosin hellettä oli +47C ehkä se vaikutti pitsan laatuun. Jos olet kiinnostunut Rooman ravintoloista niin listasin muutamia tekemääni ilmaiseen Create trips puhelin oppaaseen. Alla lisää suosikkiruokiani.

My favorite food abroad:
It's possible to still find a good and cheap pasta (or pizza) in Southern Italy like 5-6€ at restaurants and almost always all is fresh, as it should be and with olive oil. There's many kind of pasta and my favorite is tomato pasta and cheese pasta. I like fresh basil with pasta. Once on holiday in Sicily Italy I saw there was art+food party and then suddenly they invited me to the parties in old tower. There was heavenly good snacks: Arancini and Bruschetta.
 Check these pasta recipes.  Food pictures found from Pixabay

kuva.

Sushit. Söin ensimmäistä kertaa sushia kun löysin Belgian Carrefour -marketista hieman edullisempaa alesushia ja siitä alkoi sushi-innostus. Odotukset eivät olleet huippukorkealla mutta koukkuunhan sitä jäi. En ollut valmis maksamaan parista sushimakista 20e joten iloinen yllätys oli kun huomasin Keski-Euroopassa sushikojuja- ja ravintoloita joissa myydään esim. 6kpl sushi maki yhteensä 1-3e. Susheja luulisi olevan helppoa tehdä myös itse, mutta kun noin edullisestikin löytää niin reissussa kyllä kelpaa. Sushien laatu vaihtelee usein ja joissain paikoissa täytettä on paljon ja toisissa ei. Suosikkisushimakujani ovat mm. kappa-maki, sake-maki, maguro-maki, ebi-maki, vege maki, Philadelphia-rullat. Kuvassa kappa-maki. Mielestäni edullisia sushikojuja saisi ja pitäisi olla enemmän myös muuallakin ja sushibuffettiin täytyy kyllä joskus osallistua koska pystyisin syömään näitä ainakin 20kpl kerralla. Tokyokan -sivulta löytyy sushiohjeita, tarvikkeita ja myös sushikursseja. Lonelyplanetin sivulle on listattu parhaimmat sushiravintolat Tokiossa.  Suurin osa ruuista joista pidän (lähes kaikki) on vegeruokia ja olen tykännyt lihattomista ruuista lapsesta asti. Ruuankaan suhteen en noudata mitään muoti-ilmiöitä, vaan syön sitä mistä itse pidän mielipiteistä välittämättä. Eniten pidän juuri pastasta, mutta vaihtelun vuoksi tykkään myös perunasta ja riisistä. Kaikkia ruokatrendejä en vaivaudu kokeilemaan. Sushi on ns. trendiruokaa ja se on yksi syy miksi "välttelin" sitä aluksi korkeiden hintojen lisäksi.

Sushi. I found sale sushi at Carrefour in Belgium and then I notice there's many sushi restaurants around Central Europe and it's possible to find also a cheap but good sushi like 6 sushi maki 1-3€. Check Tokyo's best sushi restaurants on Lonely planet.  
Check BBC Simple Sushi recipe.


kuva.
Tiramisut ja Latte Macchiato karamelli/vanilja. Luulin ennen etten pidä kahvista (no en vieläkään kahvista yksistään) mutta tiramisut kyllä maistuu ja Latte Macchiato. Suosikkijuomani on aina ollut vesi, mutta nyt tykkään myös latte macchiatosta, jääteestä ja teestä. Löysin Carrefour -kaupasta tiramisuja joihin tykästyin ja myöhemmin löysin myös 500g tiramisulaatikoita noin 3e. Kerran Belgiassa oli huippuhyvä tarjous 500g tiramisulaatikko 1e ja silloin jo kassankin oli kysyttävä minulta oliko tiramisulaatikko todella niin halpa ja olihan se yhden kerran. Kauppa (Spar) oli muuten ihan samanlainen kuin Suomessa mutta toisinaan superhyviä tarjouksia ja brittituristit kävivät siellä ostamassa karkkia ja sipsejä ja kaikki ostivat cocacolaa. Arvatenkin ne euron tiramisulaatikot loppui hyllyltä samantien. Olen myös kerran löytänyt vadelmatiramisun jossa oli pohjalla liian hyvä vadelmakastike. Saksassa myydään usein 500g tiramisulaatikoita 2-3e ja niitä ostaessa vaarana on että laatikko tyhjenee parissa päivässä. Toki käyn myös muunlaisissa ruokapaikoissa ja läheskään aina en käy ravintoloissa, mutta kuten yllä mainitsin niin pari euroa ruoka-annoksesta voi tulla edullisemmaksikin kuin kaupasta ostetut ruuat. Matkailu on myös hyvä keino löytää uusia suosikkiruokia. Tiramisun reseptin löydät esim. kotikokki-sivulta. Kiinnostaako ruokailun ja matkojen yhdistäminen ruokamatkakierroksilla? eri kaupungeissa mm. Rooma, Lontoo, Amsterdam ja Praha voit osallistua järjestetyille ruokaretkille kuten kokkauskurssille roomalaisen isoäidin kanssaruokakierros Trasteveressä,  ruokaa ja kanaaleja kierros Amsterdamissa,

I love Tiramisu and Latte Macchiato vanilla/caramel. Somehow I can't say that I love coffee but I like Latte Macchiato and tiramisu especially. I found good tiramisu from Carrefour in Belgium and around. Once I found raspberry tiramisu and once in Belgium I found 500g tiramisu only 1€. I like mainly Vegetarian food since childhood.

If you would like to go to food travel check Eating Italy tours.



Italialaiset huippuhyvät gelato jäätelöt. Aitoa italialaista gelato jäätelöä löytää Italian lisäksi hyvin myös ainakin Keski-Euroopasta ja jäätelö maksaa yleensä vain 1-1,50e. Italialaiset jäätelöt tehdään usein tuoreista raaka-aineista ja uusia makuja ilmestyy joka vuosi. Nämä jäätelöt ovat niin hyviä että ne saavat hymyilemään. Jäätelöitä varten järjestetään myös kilpailuja ja olen ainakin muutamia jäätelökahviloita nähnyt joissa omistaja/työntekijä on osallistunut jäätelömaestro kilpailuihin ja ovessa on ollut maininta. Esimerkiksi viime vuoden yksi uusi maku oli mangoa ja appelsiinia sisältänyt Brasilia-jäätelö. Suosikkimakuni gelatoista ovat: keksijäätelö, pistaasi, vihreä omena, mansikkajuustokakku, vadelma-jugurtti, suklaa ja makea minttusuklaa. Jos jossain olisi jäätelöbuffet niin saattaisin hyvinkin osallistua. Jäätelökahvilan kuva otettu Hampurin asemalla kesällä. Tykkään myös yhdistellä kahta makua kuten kirpeää omenajäätelöä ja makeaa suklaata. Jostain syystä Rooman keskustassa jäätelöt ovat kallistuneet kun taas sivummalla keskustasta ja Lazion rantakaupungeissa löytää yhä jäätelöä eurolla kuten myös Pohjois-Italiasta ja Italian saarilta. Jos etsit hyvää edullista gelatoa eurolla suuntaa näihin ja vältä kalliit turistikadut joissa hinnatkin ovat turistihinnat. Usein jos vieressä on jokin nähtävyys kuten kirkko, museo tai muu niin silloin ruuat ja jäätelöt ovat kalliimpia. Aito gelato jäätelö on vielä parempaa kuin Ben&Jerry's jäätelöt, eikä maistu koskaan laimealta maidolta. Tykkään myös leivoksista ja yksi paras syömäni leivos oli Rooman McCafen mansikkajuustokakku. Jostain syystä en kumminkaan osaa itse leipoa, mutta jäätelöannosten, muffinsien ja pirtelöiden teko onnistuu. Leipomisen lopetin kokonaan kun huomasin että kaikki meni pieleen.

Italian ice cream (Gelato). It is the best ice cream I've ever found.
It's possible to find good Gelato in Italy but I found Gelato also in Germany and around. If you go to Italy or to Central Europe don't forget to taste Gelato. Ice cream picture taken at Hamburg's station at summer. My favorite Gelato ice cream flavors are example these: cookie, pistacchio, green apple, strawberry cheesecake, raspberry yoghurt, chocolate, chocolate+mint ice cream. I like also cakes and I ate best strawberry-cheesecake at McCafe in Rome Italy.


Kuvassa kakkuja Brysselissä 2013. Brysselissä ja muuallakin Keski-Euroopassa on kivoja pieniä kakkuputiikkeja joista voi tehdä herkkulöytöjä.
 
Cake shop in Brussels 2013. I like that there's many good cake shops in Central Europe