keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Save the Planet




Pohdintaa ja ajatuksia ympäristöystävällisestä elämäntavasta, hyväntekeväisyydestä ja muusta. Luin Vastuullisen matkailijan käsikirjan. Kirja on hyödyllinen ja kannattaa kaikkien kuluttajien, shoppailijoiden ja vähänkin matkustavien myös lukea.  Kirja herätti ajatuksia:

"Huonoinkin juna on ilmaston kannalta aina parempi vaihtoehto kuin lentäminen, risteileminen tai yksityisautoilu."     Junalla voi lähteä vaikka Roomasta Toscanaan,  ei paha.
"YK:n maatalousjärjestö FAO:n mukaan lihateollisuuden käyttämät kasvihuonepäästöt ylittävät jo liikenteen päästöt."   Pihviateria vai fetasalaatti, sinä päätät.
"Suomalaiset tuottavat noin 17kg/per henki tekstiilijätettä vuodessa."  
Mieti heitätkö roskiin vai keräykseen. En suosittele ostamaan näiden merkkien Bangladeshissa valmistettuja vaatteita, onneksi omani ei olleet. Ostatko joka kuukausi paljon uusia vaatteita, vai osaatko elää myös kohtuudella ja yhdistellä vanhoja vaatteita asusteiden ja korujen avulla?
"Phuketia pidetään usein varoittavana esimerkkinä rakennusvimmasta, joka on riistäytynyt käsistä. Ja kuitenkin puolen vuoden ajan, turistisesongin ulkopuolella, saari on lähes autiona ihmisistä, hiljaisinta on sadekaudella."    Mitä jos valitsisit ekologisen luontokohteen vaikkapa Salomonsaaret tai Azorit joissa on paljon nähtävää ja unelmien maisemat. Lainaukset Vastuullisen matkailijan käsikirjasta ja perässä nämä omat vinkkini.

Hotellit palveluillaan (esim. golf) kuluttavat runsaasti vettä ja sekin on yksi syy aavikoitumiseen. Responsibletravel sivulta voi etsiä ympäristöystävällisiä hotelleja. Monet ovat myös varmaan huomanneet kalojen puuttumisen Välimerestä, minä olen nähnyt kaloja uivan ainoastaan Sisiliassa. jonne ovat myös merikilpikonnat palanneet pitkän tauon jälkeen. Blueflag sivulla voi etsiä puhtaita rantoja. Usein valmismatkoilla paikalliset eivät välttämättä hyödy tuloista sillä rahat ohjautuvat yleensä suurille ketjuille, senkin takia majoituksen kanssa kannattaa olla tarkkana. Yksi vaihtoehto on myös loma-asunto tai huoneistohotelli, jossa omia kulutuksiaan voi itse säädellä. Paljon lentävät voivat maksaa ilmastomaksun. Jo ihan nähtävyyksienkin kannaltakin kannattaa opetella kävelyreittejä ja painaa mieleen lähikauppojen sun muiden nimiä. Sademetsiä ja sen lisäksi myös koralliriuttoja ja (rantaluontoa tuhotaan Euroopassakin)  jatkuvasti, mutta jokainen voi itse vaikuttaa minne matkustaa ja minkälaista toimintaa ei halua tukea. 
Tässä vielä sivu jossa voi tehdä ekopäästötestin

Huom. osallistu ja tue slummilasten koulua.
Tiesitkö että Egyptissä ainakin neljämiljoonaa naista on vailla äänioikeutta ja henkilöllisyystodistusta, katso Unicef.


Check responsible travel and Blueflag clean beaches.
Picture WWF    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.