tiistai 21. toukokuuta 2013

Valkoisten talojen kylä Välimerellä ja muita Italian matkakohteita




Kreikkalaismainen valkoisten talojen kylä löytyy Sperlongasta, vuoren rinteeltä jonne pääsee Fondin asemalta. Kaunis ja erityinen paikka joka muistuttaa hieman Sisilian Taorminaa. Palveluita on enemmän alhaalla ja hiekkaranta löytyy myös. Vuoren rinteillä kasvavista oliivipuista kerätään maukkaita oliiveja. Jos viihtyy Italiassa, viihtyy varmasti myös Kreikassa ja tästä paikasta tuli hieman Kreikka mieleen. Tämä paikka oli myös todella siisti verrattuna moniin muihin näkemiini kohteisiin. Majapaikoissa joissa olen ollut on ollut myös kaikenlaista häikkkää silloin tällöin, luulen että ne ovat johtuneet maan liikkeistä. Etelä-Italiassahan maa on koko ajan liikkeessä ja kaduilla erottaa selvästi kuinka maa kohoaa, muutaman sadan tai tuhannen vuoden päästä maa on täynnä uusia mäkiä/vuoria. Silti ei Italia ole sen turvattomampi maa kun muutkaan, kunhan pysyy niillä alueilla jotka ei ole rikollisuudesta tunnettuja. Olen nähnyt muutamia harvoja pikkukyliä joissa jopa alle 7 vuotiaat lapset liikkuvat yksin/keskenään ulkona, samaa en voisi sanoa maailman suurkaupungeista.

First pictures from Sperlonga, between Rome and Naples. It's beautiful village to see! It has also sandy beaches and olive trees around. Did I like it? Yes! And more pictures taken in Terracina fabulous beach city there is beach new town and very very old town on the hill with old sight seeing buildings older than bible.




Ihania kissanpentuja ja kuvia Terracinasta.  Jos pidät kissoista niin Italia on niitä täynnä :) ja vaikka et pitäisikään kissoista niin arimmat kissat juoksee karkuun ihmisiä, monet niistä asuvat autojen alla, puutarhoissa, vuorilla, ravintoloiden terasseilla ja jopa roskiksissa. Italiassa onkin ihan tavallista että jalankulkijoina näkee eniten juuri kissoja, muut tykkäävät huristella mopoilla ja autoilla. Kissat eivät yleensä ole hylättyjä vaikka ne asuvat ulkona, useiden talojen ihmiset käyvät ruokkimassa niitä ja onhan se parempi elinolosuhteidenkin kannalta jos kissalla on vaikka ihan oma viidakko, käy siinä monella ihmiselläkin kateeksi kissan omaa puutarhaa! Katti bongattu kukkien keskeltä. Ekan kuvan kissanpennut asuivat/oleilivat ravintolan terassilla. Terracina on kesälomakohde josta löytyy hiekkaranta, uusi kaupunki ja ylhäältä vuorelta erittäin vanha "kummitus"kaupunki jossa on raamattuakin vanhempia raunioita ja ikivanhoja kerrostaloja siltä ajalta kun muualla vielä asuttiin luolissa. Kaikkiin paikkoihin on kävelymatka, vaikka bussejakin kyllä kulkee. Vanha kaupunginosa on niin vanha että siellä on Rooman antiikin aikaisia raunioita, pylväitä ja latinalaisia kirjaimia ajalta, jolloin Italian kieltä ei oltu vielä keksitty! 





Nettuno





Tekemäni video Terracinasta

Video I made in Terracina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.