lauantai 29. huhtikuuta 2017

Helteinen matkakohde jossa olisi viileää illalla

Kuva.
Nyt haussa matkakohde jossa olisi päivällä hellettä, mutta illalla viileää. Semmoista toista kohdetta on vähän vaikeaa löytää. Tai no, Sisiliassa on usein kesällä kuuma päivällä ja illalla viileää. Mutta löytyisikö toinenkin sellainen kohde? Olen käynyt myös kohteissa joissa on yhtä kuuma päivällä kuin yölläkin niin että ilma on pysähtynyt kuin saunassa. Kuuma kesä on tietysti hyvä jos pääsee uimaan, mutta minulle tulee jotenkin hellamainen olo jos on koko ajan +40C yötä päivää ilman viileyttä ja tuulta. Tuntuu että tarvitsisin helteisten päivien jälkeen viileän tuulen. Hellamaisiin helteisiin on vaikea tottua, vaikka muuten pidän kohteista joissa on lämmin. Jotenkin se ei haittaa että jalat kuumenee mutta se hellamainen olo väsyttää, uuvuttaa ja kuvauskaan ei onnistu niin hyvin. Joskus helle jopa vaikuttaa ajattelukykyyn, siihen että yks kaks on liian väsynyt mihinkään, kävelykin tuntuu helteellä rankemmalta kuin muuten. Ilmastointi on pelastus, mutta sitä ei tietenkään aina ole esim. ulkona ollessa. Aina ei voi kai edes olettaa että olisi ilmastointi. Sen lisäksi +20C alkaa tuntua jo viileältä hirmuhelteiden jälkeen, vaikka ei sitä olisi.  Jos tiedät matkakohteen jossa on helteiset päivät mutta viileämpää illalla niin kommentoi ihmeessä! haluaisin löytää lisää minulle aidosti sopivia kohteita.

I'm searching a travel destination where could be hot days but cooler evenings with less sun heat, perhaps evening with a wind and fresh air. Some suitable destination to me. I like beach days but if the weather is all the time hot like stove without any fresh air and wind I start to feel like stove. I have already found at least one destination with hot summer days and cooler evenings it's Sicily but now I would like to know more about this kind of destinations.

2 kommenttia:

  1. Talvikaudella Ngapali beach Myanmarissa. Päivät kuumia ja illalla ihanan vilpoisaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvä tietää!:) pitää tutustua tähän kohteeseen tarkemmin ja lukea lisätietoa. Siitä saa myös plussaa jos meri on lämmin, koska tykkään myös porealtaista ja viileään veteen täytyy ensin tottua ennen kuin voin uida. Tykkään kyllä lämpimästä ilmasta, mutta vaatteetkin täytyy olla oikeanlaisia tai läkähtyy. Välimerellä on osa kohteista sellasia että viilenee illaksi ja osassa melkein yhtä kuumaa päivin ja öin

    VastaaPoista

Kommentointi on jälleen käytössä uusissa jutuissa.